Olemme jo pitkään viettäneet kesälomalla viikon-kaksi asuntoautoillen ristiin rastiin Suomea. Reissuun kuuluu yleensä yksi lasten toivoma kohde, tänä kesänä se oli Särkänniemi. Matkalla pysähdymme jokaiselle kiinnostavalle kyltille, teemme ruokaa milloin missäkin levähdysalueella, järven rannassa, parkkipaikalla tai metsäaukiolla, pulahdamme uimaan kun siltä tuntuu ja käymme moikkaamassa kauempana asuvia ystäviä, jos sattuvat matkan varrelle. Tärkeää meille noilla reissuilla on kiireettömyys ja yhdessäolo.
Hipsuvarpaalle tuottaa ongelmia olla linssiluteilematta...
Tänä kesänä reissu jäi tyngäksi, olimme puolet reissusta ystävillä kylässä ja lopun vain ajoimme paikasta toiseen. Siitä jäi lepäämätön olo, vaikka mukavaa ja ihanaa olikin. Siksi päätimme viettää syysloman metsässä, ikäänkuin tiivistää ne pelkät rentoiluhetket asuntoautoreissusta sinne. Teoriassa hyvä idea. Käytännössä olimme jäässä kuin torakat, kuopus olisi halunnut istua autossa piirtämässä kaiket päivät. Mies, joka ei palele, olisi viihtynyt ulkona puuhailemassa ja retkeilemässä. Lähdimme keskiviikkona. Torstain ja perjantainvälinen öinen räntäsade ja sitä edeltänyt vähemmän idyllinen ilta ajoivat meidät metsästä perjantaiaamuna. Elättelimme vielä iltapäivään saakka toiveita, että keli kuivaisi ja voisimme kokeilla uudelleen. Iltapäivällä palasimme kotiin. En tiedä, rentoutuiko tuolla reissulla kukaan.
Lauantaina kävimme "korkkaamassa" Rauhan uuden kylpylän. Tai eihän se nyt niin uusi ole enää, mutta me emme olleet käyneet siellä aiemmin. Samaan aikaan talossa oli Yrittäjäpäivät, joihin osallistumista harkitsin pitkään. En koe jääneeni mistään tärkeästä paitsi, kun en osallistunut. Tunsin kuuluvani paremmin sinne allasosastolle, kuin pukuväen joukkoon - pukuväkeä mitenkään moittimatta.
Sunnuntaina puuhastelimme omaa pihaa talvikuntoon, kävimme ystävien kanssa laavulla paistamassa makkaraa ja eräillä 10-vuotissynttäreillä. Ja ostimme mopon :D
Eilen olin Mitä myyt luova tekijä -pienryhmäkoulutuksessa. Porukka on moninainen, taiteilijasta tiukkaan yrittäjään. Pohdimme yhdessä kunkin ongelmakohtia ja puhuminen oli siinä mielessä helppoa, että ongelmien ja tuotteiden erilaisuudesta huolimatta puhumme kuitenkin suunnilleen saman kokoluokan asioista. Olen tietoinen siitä, että suurin ongelmani olen mie itse ja miun pään jumeutumat. Juuri niiden purkamiseen tarvitsen tuota koulutusta ja sitä persiille potkintaa.
Mies askarteli meille kanootin. Haaveilimme käyvämme vielä tänä syksynä laskemassa Lieviskäjoen, mutta sää pelotteli meidät siirtämään haaveen ensi kesään.
Suuren osan miun työpäivästä vie kaikki muu kuin tuo varsinainen kansallispukujen tekeminen. Vastailen sähköposteihin, myös niihin, jotka eivät johda tilauksiin ja tiedän sen jo hommaa tehdessäni. Kirjoitan laskuja, pakkaan tilauksia, lasken tarjouksia, pidän yllä Facebookin Kansallispuku-ryhmää ja Kansallispuku-foorumia, kirjoitan blogia, päivitän yrityksen Facebook-profiilia, vahdin tililtä, onko tullut maksuja, käyn postissa, vastailen puhelimeen, siivoilen ja etsin tavaroita ja tietoa, metsästän tarvikkeita netin avulla, soittelemalla ja sähköposteilemalla, käyn kollegoiden kanssa kirjeenvaihtoa, kuvaan myyntituotteita ja päivitän nettikauppaa, suunnittelen tulevia tuotteita...
Sain kotitehtäväksi kirjata ylös sen, mihin aikani menee. Toistaiseksi ei näytä hyvältä, olen ollut "töissä" 1,5 tuntia, enkä ole tehnyt vielä minuuttiakaan sitä, mistä tulee rahaa. Aion kirjata ajankäyttöäni pari viikkoa. Arvauksia otetaan vastaan: Kuinka monta prosenttia työpäivästäni menee muuhun kuin varsinaiseen kansallispukujen valmistamiseen?
