Miunkin seinälle Facebookissa ajautui kansanedustaja Mika Raatikaisen lausunto siitä, miten taide on täysin turhaa ja miten valtion ei pitäisi rahoittaa mokomaa pelletouhua. En toista koko tekstiä tässä.
Luin tähän liittyen myös muutaman minulle käsittämättömän kommentin. En toista niitäkään, mutta sisältö oli aika lailla se, että taiteella ei ole mitään merkitystä ja että se ei ole maailman kannalta tarpeellista. Ja että kenenkään harrastelua ei pitäisi tukea yhteiskunnan varoista.
Leikkasin äsken nurmikon ja ehdin ajatella tätä aika pitkälle - meillä on aika iso tontti.
Ensinnäkin, miusta valtion pitää ehdottomasti tukea harrastelua. Urheilua, liikuntaa, tanssia, musiikkia, kädentaitoja, kuvataiteita ja kaikenlaisia muita harrastuksia. Monestakin syystä, mutta tärkeimpänä nyt se, että harrastukset kehittävät ihmistä monin tavoin niin kyseisessä lajissa kuin yhteydessä itseensä ja toisiin ihmisiin. Siihen tulee olla mahdollisuus ihan kaikilla, myös niiden perheiden lapsilla, joilla ei ole varaa maksaa siitä.
Toiseksi, valtion apurahaa saavat taiteilijat eivät harrastele. He tekevät töitä ja ovat kouluttautuneet ammattiinsa. Suurin osa on myös tehnyt työtään palkatta antaakseen näytöt, jotka ovat lopulta johtaneet siihen onnekkaaseen tilanteeseen, että he voivat keskittyä työnsä tekemiseen esimerkiksi kolmen vuoden ajan ilman pelkoa taloudellisesta ahdingosta. Taidetta voi harrastaa oman työnsä ohella ja joku ehkä voi siinä kehittyä hyväksikin, mutta mikä tahansa taito, kehittyäkseen huippuunsa, vaatii sellaista työtä ja keskittymistä, ettei sitä tehdä muun työn ohessa.
Kolmanneksi. Taide ei ole turhaa. En oikein ymmärrä, miten joku voi väittää sellaista. Käsittääkseni taiteen nauttimisen terapeuttisesta merkityksestä on ihan oikeita tutkimuksia. Meitä on täällä pallolla aika paljon ja olemme aika erilaisia. Eri ihmiset nauttivat erilaisesta taiteesta. Jotkut taiteilijat pystyvät jossain vaiheessa uraansa tekemään taiteellaan rahaakin. Heidän pitää kuitenkin elää jollain niin kauan, että ehtivät hioa taiteensa siihen pisteeseen. He tarvitsevat rahaa myös siihen, että saavat taiteensa esille, että joku voi siitä kiinnostua ja maksaa siitä.
Henkilökohtaisesti mie nautin kaunokirjallisuudesta, monenlaisesta musiikista, jossain määrin näyttämötaiteesta, elokuvasta, jonkin verran kuvataiteesta, tekstiilitaiteesta ja monesta muusta, mikä ei ehkä nyt juolahda mieleen. Voin ihan puhtaalla sydämellä sanoa, että miun mielenterveys olisi erittäin paljon huonommissa kantimissa ilman taidetta. Ja mie voin nautiskella taidetta siksi, että sitä tuetaan taloudellisesti.
Harhauduin miettimään, kuka on taiteilija. Onko muotoilija taiteilija? Entä suunnittelija? Minua joskus tituleerataan muiden toimesta taiteilijaksi. Mie olen duunari, en taiteilija. Miulle ero on siinä, että taiteilija luo uutta, mie kopioin vanhaa. Muusikko on taiteilija silloin, kun luo uutta musiikkia, mutta onko muusikko taiteilija silloin, kun hän esittää jonkun toisen tekemää musiikkia? Hän ehkä tulkitsee sitä niin, että tavallaan luo uutta. Vertasin miun duunia, eli museovaatteiden uusintojen tekemistä tähän, mutta ei sittenkään. Mie en ole taiteilija. En oikeasti tiedä, onko se muusikkokaan, eikä sillä ole väliä. Lokerot ovat tylsiä.
Siitä voidaan keskustella loputtomasti, mikä on hyvää taidetta. Taide on katsojan silmässä, kuulijan korvassa. Taide voi olla kaunista ja sielua hellivää, mutta se voi olla myös rumaa, puhuttelevaa, vihaista, surullista, jopa tylsää. Taidetta arvostellaan huonoksi usein sanomalla. että "minäkin olisin osannut tehdä tuon". Kyse ei ole siitä, olisitko osannut, vaan siitä, että et tehnyt. Taitelija teki. Minua ei puhuttele kaikki taide, eikä se haittaa. Voin silti arvostaa sellaista taidetta, josta joku muu saa jotain irti. Jos joku taideteos on esillä jossain museossa tai näyttelyssä tai vaikkapa joku musiikkiteos esitetään konsertissa, se tarkoittaa sitä, että joku on kokenut juuri sen taiteen niin tärkeäksi, että se tulee esittää. Se riittää. Miun ei tarvitse pitää siitä, että se olisi hyvää taidetta. Eikä se tee miusta huonoa, ettei juuri se taide puhuttele minua. Taidetta ei voi mitata rahassa, eikä oikein millään muullakaan mittarilla. Eikä tarvitse. Taide, joka ei anna kellekään mitään, kuolee kyllä ihan itsestään.
Tähän asti pääsin, sitten nurtsi oli leikattu ja ulkona alkoi hämärtää. Nyt laitan säveltaidetta soimaan ja illalla tyhjennän ajatukset päästäni unen tieltä nauttimalla kirjallista taidetta. Lämmin kiitos ihan jokaiselle taiteilijalle, joka osallistuu miun ja koko maailman hyvinvoinnin hoitamiseen luomalla taidettaan.
