torstai 26. marraskuuta 2015

Kansallispukuiset lumihiutaleet

Lämpimänä kiitoksena Sinulle tästä kansallispuvun juhlavuodesta askartelin kansallispukuisen lumihiutaleen.

Voit ladata lumihiutale-pdf:n täältä ja tulostaa niin monta kuin haluat. Arkilla on kaksi vähän erilaista hiutaletta. Tai voit tehdä vielä hienompia kuin mallit!

Voit tulostaa lumihiutaleet tavalliselle kopiopaperille tai kokeilla erilaisia muita papereita.
Lisäksi tarvitset ketterät, teräväkärkiset sakset.
Leikkaa lumihiutaleiden neliöt irti paperista.

Taita kumpikin neliö ensin puoliksi ja sitten vielä kolmeen osaan. 
Katso tulosteessa olevaa ohjetta.

Leikkaa viivaa myöten, jolloin taitereunat jäävät kaikissa nurkissa kokonaisiksi.

Leikkaa viivoitetut alueet pois varovasti ketterillä, teräväkärkisillä saksilla. Voit hyvin leikata kuviot osissa, silloin et joudu vääntelemään paperia niin paljoa. Varsinkin pienet kohdat kannattaa leikata erikseen.

Ihan hyvä idea voi olla leikellä roskiksen päällä...

Avaa lumihiutaleet varovasti.
Silitä ne silitysraudan yhden pisteen lämmöllä suoraksi tai laita kirjan väliin yöksi suoristumaan.


Koristele lumihiutaleilla ikkuna, peili, seinät, joulukortit tai mitä ikinä keksitkään.

Valkoista ja kansallispukuista joulua toivottaen, 
Soja

9 kommenttia:

  1. Oi! Aivan huikea! Ihan sanattomaksi vetää...
    KIITOS tästäkin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ole hyvä :D Ihanaa, että tykkäät!

      Poista
    2. Tykkään! Tykkään kovastikin!
      Olen tämän blogisi kautta nyt ihan tykästynyt kansallispukuihin! Ja Susannan työhuonekin tätä tykästymistäni onnistuu ruokkimaan koko ajan...
      Pienenä minulla oli sininen feresipuku. Pidin siitä kovasti ja osasin olla siitä ylpeä äitini puolen sukujuhlissa ja ortodoksikirkolla käydessä. (Äitini vanhemmat ovat aikoinaan Karjalasta tulleita ja Oulussa ovat asuneet.) Mutta kun ei Porvoossa muut sellaista käyttäneet ystäväpiirissäni, niin jotenkin teinivuosien myötä tuli joku mystinen häpeän tunnekin... Muutama vuosi sitten vielä Lahessa asuessa Naapurini kysyi, että tiedänkö mikä feresipuku on ja mistä niitä saa, kun tyttärensä tanhuporukka käytti niitä esityksissä. Siitä tämä kiinnostuksen poikanen nosti taas päätään ja on muuttunut nyt tykkäämiseksi. Täällä kirjastolla käydessä käyn aina paikallisia kansallispukuja ihastelemassa! (Joudun vitriinin varmaan pian pesemään sormenjäljistäni ja kuolastani...)
      Oman puvun varmaankin hommaan heti, kun tietäisin mistä olen kotoisin ja mikä on minun kotipaikkani. Se kun ei niin yksinkertainen asia olekaan...

      Poista
    3. Mahtavaa! Se onkin joskus yllättävän vaikea juttu, että mistä sitä onkaan kotoisin tai minkä tuntee omaksi paikakseen. Onneksi kansallispuvun voi valita muillakin perusteilla, mutta eihän se siitä valinnasta välttämättä helpompaa tee :D

      Poista
  2. Mää niin tiedän millaisen kortin mää pykään pariin joululahjapakettiin.... KIITOS

    VastaaPoista
  3. Upeita. Joskus muinoin leikeltiin lumihiutaleita. Ompa kiva idea jokin koru. Kiitos.

    VastaaPoista
  4. Voi, ihania ovat! 😍 nämä menee joulukortteihin. Kuvittelen siis tekeväni jo ensi vuoden kortit ihan kohta 🤔

    VastaaPoista

Kommentti! Ihanaa!