keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Sielu lämpeni hyväksi jälleen

Viimeaikaisten myllerrysten jäljiltä en ollut alkuunkaan onnellinen siitä, että olin lupautunut pitämään sielunlämmittäjäkurssin Hesassa. Onneksi se ei ollut ensimmäinen laatuaan, joten konsepti oli jo olemassa, samoin sovituskappaleet, luennon runko, työjärjestys kurssilaisille ja aikataulu. Nyt vain piti palauttaa kaikki mieleen, etsiä tavarat, monistaa, harjoitella luento ja pakata silkit, nauhat ohjeet, laatikot ja muut mukaan.

Kurssin järjesti Karjalainen Nuorisoliitto ja olin levollisella mielellä järjestelyjen suhteen, sillä yhteistyö toiminnanjohtaja Hilun kanssa on osoittautunut hedelmälliseksi ja toimivaksi aiemminkin.
Yövyin Park Hotel Käpylässä, mutten nähnyt kauppaneuvos Paukkua - en tosin käynyt saunaosastolla. Hotelli oli mukava, siisti ja sopivan kokoinen.



Perjantaina aloitimme luennolla. Koska sielunlämmittäjistä ei ole (tietääkseni) olemassa suomenkielistä aineistoa, olen ollut googlen, google kääntäjän ja kollegojen varassa tietoa kerätessäni. On melkoisen hassua pitää luentoa sellaisesta aiheesta, josta en tiedä muuta kuin mitä olen ollut selvittävinäni hyvin hajanaisista lähteistä. Miulla on sellainen olo, että huijaan, että kuka tahansa olisi voinut kerätä sen aineiston. Sitten yritän muistaa erään kollegan huomion, että tarvitaanhan siihen taustatietoa, että siitä aineistosta osaa poimia oleelliset asiat ja muodostaa siitä aineistosta alueellisia ja ajallisia "joukkoja". No. Luennon pidin ja porukka oli ihanasti mukana, huumorilla ja rennolla meiningillä. Mahtava sakki!



Se mahtava sakki osaltaan aiheutti sen, että hieno suunnitelmani hajosi palasiksi. Hommat saatiin kuitenkin alulle ja lähdimme hyvillä mielin nukkumaan.

Hilun sielunlämmittäjä, kiitos kuvasta!


Lauantain ja sunnuntain ahkeroimme ja luulen, että osa porukasta unohti syödä ja juoda kokonaan. Hetkittäiset turhautumisentunteetkin muuttuivat iloksi, kun poimuja alkoi syntyä. Harmittaa aivan älyttömästi, etten ehtinyt ottaa tekeleistä kuvia. Yhtään ei tullut ihan valmiiksi asti, mutta oikein hyviin vaiheisiin kuitenkin. Annoin kotitehtäväksi tehdä sielunlämmittäjät valmiiksi jouluun mennessä ja lähettää miulle kuvat todisteeksi :D



Joskus kurssit imevät, joskus täyttävät. Niissä on niin paljon palasia, joiden summana fiilis syntyy, ettei sitä voi oikein koskaan ennustaa. Tämä kurssi todellakin täytti. Verille raavittu sieluni parantui ja lämpeni mukavassa porukassa. Kiitos kaikille osallisille <3

Hilun sielunlämmittäjä. Kiitos kuvasta!


Lauantai-iltana sattui absurdi hetki. Mie olen hiukan fanaattinen formuloiden seuraaja. Aika-ajot tulivat kuudelta, joten ehdin hyvin katsomaan ne. Koska suorat lähetykset tulevat maksukanavalta, hakeudun yleensä johonkin baariin katsomaan ne, jollen ole kotona. Nyt hotellin respaherra ystävällisesti selvitti miulle, että paikallisessa Käpy-Grillissä voi katsoa aika-ajot. Sinne siis. Palkitsin itseni lasillisella punaviiniä ja asetuin sopivaan pöytään telkkarin ääreen.

Hilun sielunlämmittäjä vain hiukan kesken.

Suunnilleen ikäiseni herrasmies melkoisen nauttineessa tilassa liittyi seuraani ja tervehti minua kuin vanhaa ystävää. Ystävällisesti tervehdin takaisin hiukan vähemmän tuttavallisesti. Hän tarkasteli minua, mie yritin katsoa niitä aika-ajoja. Hän odotti Jaanaa ja oli aivan varma, että minä olen heidän yhteinen ystävänsä suhinasaapas-Satu. Niin varma, että hänen vakuuttelujensa seurauksena mietin jo, että olenkohan sittenkin suhinasaapas-Satu ja jollain oudolla tripillä, sillä jos istuu lipittämässä punaviiniä käpyläläisessä juottolassa, niin eikö ole todennäköisempää, että ON suhinasaapas-Satu, kuin että on imatralainen käsityöyrittäjä katsomassa aika-ajoja? Onneksi se Jaana tuli paikalle ja poimi herrasmiehen matkaansa. Vielä siinä lähtiäisiksi tämä herrasmies selitti Jaanalle, että eikö tämä ole se suhinasaapas, jolloin Jaana katseli minua pää kallellaan ja tuumasi, että kyllä, jollei ole nähnyt Satua pariin vuoteen, niin voi hyvin erehtyä. Heh. Aika-ajot eivät varsinaisesti olleet suomalaisjuhlaa, mutta ihan kauden yleisen linjan mukaiset.

Hilun sielunlämmittäjä jo hahmossaan. Kiitos kuvasta!
Sitten huomoita ja muistutteluja:

Tekstiilikulttuuriseuran kuukauden tekstiili on melkoinen aarre: räisäläläinen huntu. Käy lukemassa ja tutustu samalla seuran toimintaan, haluaisitko ehkä liittyä?

Kansallispukukalentereita voi tilata 30.11. saakka.

USB-muistitikut ovat tarjouksessa 15 €/kpl 30.11. saakka.

Sielunlämmittäjiä pääsisi tekemään Imatran työväenopistossa 28.-30.11. Kurssilla on vasta 2 ilmoittautunutta ja ilmoittautumisaika päättyy pian, joten hopihopi!

Sielunlämmittäjän ohjeita ja kaavoja saa Puodista. Joitakin tarvikkeitakin vielä, vaikka vähissä ovat.

Käsityökortteli on monella tavalla mukana Tampereella Suomen Kädentaidot -messuilla 14.-16.11. ja miun ja Susannan työhuoneen maatuskakiilaferre on Kotimainen onkin kotimaista -näyttelyssä. 

Samaisilla messuilla on muotinäytösten osana Folkista poppia -osio, jossa on miunkin asukokonaisuus. Parasta asua voi käydä äänestämässä Folkista poppia -näyttelyssä.

Käsityökorttelin jouluviikonloppu järjestetään 5.-7.11. Käsityökorttelin Facebook-ryhmässä. Luvassa on arvontoja, lahjaäänestystä, tarjouksia ja mukavaa joulukivaa! Käy siis liittymässä ryhmään ja seuraa ilmoittelua!

Mie lomailen joulukuussa niin, että 8. - 12.12. postitan kalenterit ja jouluviikonlopun tilaukset ja sen jälkeen olen työasioissa tavattavissa seuraavan kerran 5.1.2015. Puodista voi lomani aikana tehdä tilauksia, mutta laskut ja tuotteet lähtevät vasta tammikuussa.

Kotimatka sujui kaameasta sumusta huolimatta hyvässä seurassa nopeasti
ja turvallisesti ja ehdin hyvissä ajoin formuloiden startille :D

5 kommenttia:

  1. Kurssillesi olis joskus ihana päästä ja voisin mie haluta olla kärpäsenä katossa kun seuraavan kerran katselet aika-ajoja "herraseurassa" jonkun kylän kuppilassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospas vielä joskus olisi sopivalla etäisyydellä kurssi tai sopivasti kun olet täällä etelämpänä muuten :) Miehän tuun, jos maksetaan, vaikka sinne saakka ;) Nuo baari-formulat ovat kyllä välillä melkoisia elämyksiä...

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kyllä harmittaa kun jouduin töissä olemaan sekä perjantain luennon aikaan että varsinaisen kurssinkin aikana :( Mutta toivossa elän, että vielä joskus kurssille piäsen! Tietysti jos vaikka tekisin itelleni sen sarafaanin ensin, ja sitten vasta sielunlämmittäjän...

    VastaaPoista

Kommentti! Ihanaa!