tiistai 10. kesäkuuta 2014

Karjalaiset kesäjuhlat

Mie olen tehnyt niin reippaasti töitä, että tämä netissä keikkuminen on jäänyt ihan minimiin. Siksi täällä blogissakaan ei ole tapahtunut mitään. Hiljaista saattaa näin kesällä olla muutenkin, yritän lomailla heinäkuussa pari viikkoa ja töiden kanssa on kiirusta. Facebook on mennyt typeräksi, kun seinälle lävähtelee tuikituntemattomien kaverinkaverin päivityksiä aina kun joku kaveri sattuu niistä tykkäämään.

Olen kokenut dominopalikkailmiön työkalenterin kanssa. Kun sinne tänne alustavasti lupailee ja niitä kolmeen kalenteriin tai pääkoppaan merkkailee, niin äkkiä käykin niin, että samalle viikonlopulle on kolme menoa. Kävi niin, että olin luvannut mennä Karjalatalolle pitämään Karjalaisen nuorisoliiton tilauksesta sielunlämmittäjäkurssin. Ilmeni, että Kansallispukukeskuksen kansallispuvun syntymäpäivä -tapahtuma on samaan aikaan. Molemmissa olisi oltava. Ihana Hilu suostui siirtämään sielunlämmittäjäkurssin marraskuulle. Siinä kohtaa olin tietenkin unohtanut, että olin tarjonnut Imatran työväenopistolle sielunlämmittäjäkurssia juuri sinä samana viikonloppuna. Onneksi huomasin sen hetkeä ennen kuin ilmoittautuminen alkoi. Imatran kurssia siirrettiin viikolla. Seuraavan viikonlopun piti olla ihan tyhjä. Kunnes huomasin, että suuri yhteistapahtuma Suomen käsityöyrittäjät -ryhmän kanssa onkin juuri silloin. Huoh. Laitoin juuri opistolle viestiä, että vieläkö onnistuisi siirto. Ja nyt syksyni näyttää siltä, että lyyhistyn, romahdan ja tainnun, kun kaikkien menojen ja kurssien lisäksi pitäisi vielä tehdä töitäkin. Jokohan kohta oppisin sanomaan "ei"?
-- juuri tulleen tiedon mukaan Imatran työväenopiston sielunlämmittäjäkurssi on siirretty marraskuun viimeiseen viikonloppuun. Katsohan myös muu tarjonta, siellä on esim. syyskuussa miun pitämä "piiperryskurssi", joka on (kuten sielunlämmittäjäkurssikin) aikataulutettu niin, että kauempaakin voi tulla :)

Mukavaa on tulossa viikonloppuna, kun Lappeenrannassa on Karjalaiset kesäjuhlat! Olen siellä Karjalaisella torilla lauantaina ja sunnuntaina myyntipaikalla 45-46. Tori on Kimpisen koulukeskuksella, Pohjolankatu 23 ja avoinna lauantaina klo 9-18 ja sunnuntaina 9-15. Karjalaiselle torille on vapaa pääsy ja kaikki ovat sinne erittäin tervetulleita, vaikkeivät muuten kesäjuhliin osallistuisikaan.
Kannattaa kyllä tutustua muuhunkin kesäjuhlatarjontaan ja kaikki kansallispukuiset tervemenoa kulkueeseen!

Miulla on Karjalaisella torilla näytillä Jääsken alueen miehen ja Kivennavan naisen kansallispuvut. Myytävänä on kiilaferrejä, sarafaaneja, feresejä, ohjeita, nauhoja, nappeja, tärkkiä ja iki-ihania Kiss kiss -taidesukkiksia, -damaskeja ja -polvisukkia. Juuri nyt on erinomaisen hyvä aika tehdä ennakkotilaus Puodista ja säästää postikulut noutamalla tilaus Karjalaiselta torilta. Maksuvälineenä noutaessa ja toriostoksiin käy käteinen sekä pankki- tai luottokortti. Luvassa hienoja kesäjuhlatarjouksia!


4 kommenttia:

  1. Aaah tuo alku kuulostaan niin tutulta...olen aivan onneton kalenteriin merkkaaja ja kalenterin mukana kuljettaja. Olen kokeillut, että jos alustavasti pistäisi puhelimen kalenteriin, kun lupaa jotain, mutta arvaathan mitä siinä käy? Just niin, ei muista seuraavalla kerralla tarkistaa ennekuin lupaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miun pitäis oikeasti keksiä joku toimiva systeemi, mutta viime aikoina olen lähinnä ahdistunut kalentereista...

      Poista
  2. Voi kamala, kun tekisi mieli hetipaikalla ilmoittautua tuolle syyskuun piiperryskurssille. Eikös se ole se Ronkkausta ja pieniä pistoja -kurssi? Vaan ehkäpä täältä Merenkurkun saaristosta on hippasen ylipitkä matka sinne Imatralle. Mietitään, mietitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä Imatralle kannattaa tulla, otat lomareissun kannalta :)

      Poista

Kommentti! Ihanaa!