maanantai 4. maaliskuuta 2013

Paljon onnea vaan!



Loma oli loma. Rentouttava ja aivot nollaava. Ensimmäiset pari päivää piti ihan aktiivisesti irroitella aivojen koukkuja työasioista, mutta sitten kun onnistuin päästämään irti, unohdin työasioiden lisäksi avaimet, kellonajat ja kaikenlaiset järkevät toimintatavat... Hyvä niin.

Paluu arkeen tapahtui juhlan kautta rytinällä eilen, kun kävin pitämässä Savonlinnan Kalevalaisten naisten ja Savonlinnan maakuntamuseon järjestämässä kalevalajuhlassa pienen luennon ja juontamassa pukunäytöksen. Rapiat sata henkeä oli tullut katsomaan ikoninäyttelyä ja kansallispukuja ja tunnelma oli mukavan rento, vaikka juhlava. Sain kyytiläisiksi kaksi mukavaa naista ja ajomatkat menivät liiankin nopeasti. Hauskaa! Esiintyminen jännitti, kuten aina, mutta juhlatila oli siinä ikoninäyttelyn keskellä ja luennoidessa miut ympäröi Neitsyt Marioiden piiri. Turvallistahan siinä oli puhua pulputtaa.

Luento meni ihan kivasti siitä päätellen, että tilaisuuden jälkeen oli suorastaan jono ihmisiä kyselemässä miulta pukuihin liittyviä asioita. Olivat nämä "pakolliset":
- se, jolle on helpotus, että kansallispukujen osia voisi käyttää erilläänkin
- se, jolle on kauhistus, että kansallispukujen osia voisi käyttää erilläänkin
- se, joka ei osaa pestä pukunsa paitaa
- se, joka ilahduttaa kauniilla puvullaan, jossa on runsautta ja kaikki tarvittavat osat

No se siitä.

Loman aikana yritys-minäni täytti 12 vuotta. Murrosikä on päällä ja se ilmenee kapinointina ja oman identiteetin etsimisenä. Karsin kuluttavia sivukiemuroita ja pyrin keskittymään oleelliseen. Kapinoin "ikiaikaisia totuuksia" vastaan kyseenalaistaen ja perusteluita etsien. Etsin tervettä itsetuntoa, johon kuuluu mm. se, että työstä pitää saada leipä. Jos ei saa, niin sen täytyy olla erityisen mukavaa. Näitä palikoita valiten kokoan työaikani. Päätin joku aika sitten, että jos joku haluaa nimenomaan miut luennoimaan maan toiselle laidalle, niin sen jonkun täytyy silloin olla valmis maksamaan siitä kohtuullinen korvaus. Oli aika, jolloin kävin ihan reilulla tappiollakin, mutta en enää. Aika näyttää, aikuistuuko yritys-minäni tästä mallikkaasti.



Miulta kysytään usein, että kuinka monta pukua olen tehnyt. Tuossa juuri ennen lomaa huvikseni laskin. Vastaus on, että alle 10. Kyllä, oikeasti. No mitä mie sitten olen 12 vuotta tehnyt? Tätä:

- 96 metriä parkkumia (Parkkumi on se raitakangas, jota läntisissä puvuissa enimmäkseen hameissa on. Osa tästä määrästä on flammukankaita.)



- 49 metriä nauhoja

- 126 metriä ohutta sarkaa

- 69 metriä paksua sarkaa

- 8 Sakkolan talviessukangasta

- 3 Jääsken essukangasta

- 35 metriä ripsiksi kudottua palttinaa

- 17 vetopoimuhamekangasta

- 25 metriä hurstuthamekangasta

- 56 metriä Kymin hamesarssia

- 21 metriä kalminkkeja



- n. 100 metriä muita kankaita, kuten Mouhijärven, Rantalakeuden, Virolahden ja Seiskarin essukankaita ja kaikenlaista muuta



- 1 kostulin

- 2 sarkaviittaa

- 3 housut

- 6 tykkimyssyä


- 2 silkkimyssyä

- 12 paitaa

- 3 rekkoa

- 2 hankkipaitaa

- 2 ylispaitaa

- 10 hametta

- 6 liiviä

- 13 essua

- 5 taskua

- 3 tanua

- 18 huntua

- 1 nästyyki

- 1 säppäli

- 22 hunnun huoltoa

- n. 10 paidan, hameen, liivin ja/tai esiliinan huoltoa

- 2 isoa puvun uudistustyötä

- 7 pientä puvun uudistustyötä

- 3 ronkkaukset rannekkeisiin

- 1 Sakkolan essun reikäommel

- 1 Virolahden miehen kaulus ja rannekkeet



- 1 partiolippukunnan lipun kudonta ja ompelu

- vino pino sarafaaneja, rätsinöitä, sorokoita, säpsiä, nuttuja, kiilaferrejä ja pari sielunlämmittäjää

- sielunlämmittäjän, kahden kiilasarafaanin, suorasarafaanin, säpsän, sorokan ja nisantakaisen ohjeet ja kaavat

Ja aika paljon kaikenlaista muuta puuhastelua luentojen ja kurssien pitämisestä flammulankojen sidontaan, lankojen värjäyksestä modernien sovellusten suunnitteluun ja tekemiseen ja vielä puolen vuoden apurahaprojekti paksujen sarkojen kehittelyyn. Jotain voi listasta hyvinkin puuttua.

Aika monipuolista siis ja se on mukavaa. Tänään on vähän tällainen toipumis-, laskutus- ja postittelupäivä, vieläpä lyhyt, koska iltapäivällä menen hierojalle. Ehtinen kuitenkin jo laittaa alulle Jääsken mallipuvun pääntiekaitaleen kirjonnan, ihanaa!

6 kommenttia:

  1. Paljon onnea ja hyviä tulevia vuosia yrityksellesi! Teet tärkeää työtä.

    VastaaPoista
  2. Onnea tuleviin vuosiin!

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti murkkuikä sujuu mukavasti, eikös silloin koetella ja haeta omia rajoja? Teitä murkkuja taitaa olla useampi perheessä samanaikaisesti:). Onnitelen yrittäjävuosista, ne ei aina ole ruusuilla tanssimista.

    Näin eilen tekemäsi puvun paidan ja ihailimme pulleita saumoja. Hienoja.

    VastaaPoista
  4. Sari, koetellaan ja haetaan kyllä, esikoisen kanssa yhtä matkaa! Kiitos onnitteluista ja saumakehuista :)

    VastaaPoista

Kommentti! Ihanaa!