maanantai 15. elokuuta 2011

Muurikkalettuja ja uimarantoja

Tänään on kesäloman viimeinen päivä. Miehen loma loppui jo pari viikkoa sitten. Huomisaamuna kello soi kuudelta, kuopus lähtee päiväkotiin ja mie pajalle hommiin. Ja nelosluokkalaisen kello soi vähän myöhemmin ja hän lähtee kouluun. Kaiken lomailun ja lokoilun jälkeen kipeästi kaivatut Arki ja Järjestys palaavat.

Meillä oli miehen kanssa yhteistä lomaa 2 viikkoa. Siitä 12 päivää olimme asuntoautoilemassa koko perheen voimin. Ainoa etukäteen päätetty etappimme oli Power Park Alahärmässä. Muuten tykkäämme ajella ihan fiiliksen mukaan ja seurata jokaista kylttiä, joka näyttää mielenkiintoiselta. Ensimmäinen stoppimme oli Mikkelissä, kaverin mökillä. Sieltä jatkoimme illalla Saarijärvelle nukkumaan erään harjun päälle parkkikselle. Siinä vieressä oli kunnostettuja vallihautoja, joita kävimme ihmettelemässä.



Mahlussa, Saarijärvellä, tienposkessa seisoi nähtävyysmerkki: Maapallopatsas. Sitähän piti mennä tutkailemaan! Rutas-Matti on saanut ylhäältä (tai mistä lie) päähänsä tekstejä, joita on vajavaisella kirjoitustaidollaan kirjoittanut levyihin ja tehnyt patsaat. Rutas-Matin asumukset ovat samalla tontilla ja melkoisen alkeellisissa oloissa herra on asustellut, tosin siihen maailman aikaan aika tavallisesti. Jonkinlainen "kylähullu" hän lienee kuitenkin ollut. Jos joku tietää, missä tuo maapallopatsas tarkalleen sijaitsee, niin kiitollisna otan tiedon vastaan! Ehdottomasti pikaisen pitstopin arvoinen paikka kaikista kummallisuuksista pitäville. Näitä pitää käydä katsomassa jo siksi, että joku on katsonut aiheelliseksi kunnostaa ja pitää kunnossa jonkin paikan.



Kun kerran kulmilla oltiin, niin ajattelimme käydä katsomassa Tuurin kyläkaupan. No, katsominen riitti. Ajoimme parkkipaikan läpi ja tuumasin, että jatketaan matkaa vaan, minua ei tuonne sisälle tungokseen saa! Uh! Ahdistun jo sittarissa ruuhka-aikoina, saati sitten tuolla!

Matka siis jatkui kohti Kauhavaa. Siellä pistäydyimme Kauhavan puukko- ja tekstiilimuseossa. Puukot olivat komeita ja kauniita:



Sen sijaan tekstiili-puoli oli mielestäni vähän kummallinen kokoelma. Erityisesti tunsin taas väsymystä ja lievää tuskastuneisuutta tässä kohdassa:

Ja noiden pukujen kohdalle oli vielä ihan tyynesti isketty tarkistetun Etelä-Pohjanmaan puvun tekstit... Hohhoi. Mietin, että miltä tuo puukkokokoelma teksteineen näyttää puukkoasiantuntijan mielestä. Ehkä nuo puvutkin näyttävät oikein hienoilta Tavallisen Turistin silmissä...

Poikkesin myös Kauhavan Kangasaitassa ostamassa ystävälle vähän värkkäiltävää äippäloman ratoksi - jos kahdessa vaippaikäisessä ei ole tarpeeksi...

Reissuillamme parasta on ruokahetket! Auto parkkiin levähdysalueelle, koulun parkkikselle (ovat kesällä ihan tyhjiä) tai muuhun sopivaan kohtaan. Kontista muurikka ja matkagrilli. Mies grillailee ja paistelee, mie silppuilen vähän vihanneksia ja likat löytävät jotain hauskaa tekemistä! Massut täyteen herkkuruokaa, sitten tiskataan yhdessä ja mätetään keittiö takaisin takakonttiin ja uusi seikkailu voi alkaa!

Tiia-Maija rullistelee (muistaakseni Kauhavalla) erään koulun parkkiksella...


... ja Leea-Mari toimii lähettäjänä ja tuomarina!


Ja sitten syödään!


Koska oli helle, autossa ei ole ilmastointia ja Kauhava ei tarjonnut meille yhtään uimapaikkaa, suuntasimme Lappajärvelle. Nyt seuraa epäluottamuslause: Lappajärven kunnan nettisivuilla on listattu 9 yleistä uimarantaa. Yhteenkään ei ole opastemerkkiä! Ja voin kertoa, että turistina, joka ei tunne näitä paikallisia paikkoja, ei ole ihan helppo löytää niitä uimapaikkoja ilman opastemerkkejä. Löysimme jonkun kirkon rannan, mutta se näytti niin epäilyttävältä, ettemme uskoneet olevamme oikeassa paikassa. Kylpylä Kivitippuun sentään oli opastettu, joten sen uimarannan löysimme (ei uimaranta-merkkiä sielläkään) ja tytöt pääsivät liottamaan itseään Lappajärvessä. Kivitipussa piti tietysti käydä katsomassa meteoriitti-näyttely :)


Sitten se matkan pääkohde: Power Park!


Power Parkissa vierähti iloisesti koko päivä! Odotukset olivat korkealla ja kyllähän tuo melkein ne täyttikin! Jonottaa sai luonnollisesti enemmän kuin kieppua laitteissa ja puhti saatiin pois koko perheestä. Ihan kaikkiin laitteisiin ei huiminkaan meistä uskaltautunut. Totesimme, että tuon mahdottoman pitkän matkan takiakin Tykkimäki on meille vielä oikein oiva paikka. Tuonne kuulemma suunnitellaan vesipuistoa parin vuoden päästä joten sitten.... :D


Alahärmästä matka jatkui Vaasaan:


Raippaluodossa piti käydä, ihan vaan ajaaksemme sillan yli :)


Ja Vaasasta löytyi uimaranta helposti, yllättäen ;D Tiia-Maija oli hämmentynyt, kun vesi maistui pahalle... Sisävesien kasvatit...


Meillä oli polkupyörät mukana, niillä on helppo liikkua keskustoissa. Vaasassa kävimme parilla kirppiksellä täydentämässä vaatevarastoa ja torilla kaffella ja ostamassa vattuja ja pensasmustikoita.


En valitettavasti muista ihan kaikkia kiemuroita, joita vielä Pohjanmaalla teimme. Nämä ovat meille "uusia" seutuja ja siksi olimme hyvin pitkälti kuntien matkailusivustojen ja opaskirjasten armoilla. En tiedä, millä ajatuksella ne on tehty, mutta erittäin tehokkaasti niistä on kyllä karsittu kaikki mielenkiintoinen tai ainakin piilotettu hyvin aukioloajat ja sijainnit. Seinäjoelle suuntasimme ihan siksi, että löysin jo kotona Seinäjoen kaupungin sivuilta Fiilispuiston. Siellä on ilmainen pelivälinelainaamo ja ohjaajia, siellä voisi perheen kera pelailla. Löytämäni tiedon mukaan Fiilispuisto on auki klo 11 alkaen ja koska olimme aikaisessa, menimme ensin liikennepuistoon, jonka piti aueta kymmeneltä. No ei auennut. Ilmoitustaululla sentään oli lappu, että liikennepuisto on suljettu juuri sinä päivänä. Kävimme torilla jätskillä ja siirryimme Fiilispuistoon todetaksemme, että pelivälinelainaamo on suljettu, eikä siellä ollut edes mitään lappua ilmoitustaululla. Poistuimme pettyneinä Seinäjoelta. Nyt jälkikäteen löysin googlaamalla "Fiilispuisto", nuo poikkeukselliset aukioloajat - joihin ei ollut edes linkkiä sillä sivulla, jolta löysin tiedon fiilispuistosta ja sen aukioloajoista. Aika pienellä olisi Seinäjoki saanut meistä vähän tyytyväisempiä matkailijoita ja muutaman reissuroposen.


Suuntasimme Poriin, mieheni tädille. Hikisellä ajomatkalla näimme - HAA! - tienposkessa uimarantamerkin. Etanakodin nokka rohkeasti metsätielle ja kapeaa ränniä pitkin mutkitellen viimein avautui keidas! Nurmikkoinen ranta, laiturilla rajattu pienempien uima-alue, hiekkapohja, juuri sopivan virkistävä vesi, iloisia ihmisiä, joskin erittäin rautapitoista vettä. Ihanaa! Nämä pienet ilonaiheet jäävät reissuilta parhaiten mieleen.


Porissa täytyi tietenkin käydä Kirjurinluodolla uimassa.



Iltapalaksi söimme, kuten useina iltoina, muurikkalettuja - NAM!


Kävimme shoppailemassa lisää reissuvaatetta alennusmyynneistä ja jatkoimme matkaa Alastaroon. Siellä yövyimme RR-varikolla, katselimme kilvanajoa ja mies voitti arvonnassa ja pääsi Vesa Kallion kyytiin! Mie oon niiiiiin kateellinen!



Alastarolta kruisailimme Halikkoon, ystäville kylään. He rakentavat taloa ja auttelimme siellä vähäsen - tai lähinnä mieheni auttoi ja me naisväki istuimme Design Hillissä herkuttelemassa ;) Kävimme Meri-Teijossa kurvailemassa mäkiautoilla:


Koska kala ja vieraat alkavat haista kolmantena päivänä, poistuimme Halikosta neljäntenä...


Poikkesimme Fiskarsissa huollattamassa miun ihanan You'll never know... -korun Sassi Designilla ja kävimme Tonin kummipojan synttäreillä Kirkkonummella.


Lisäys 15.8.2011 klo 12.17: Unohdin yhden ihanan paikan, jossa piipahdimme: Strömforsin ruukki Ruotsinpyhtäällä! Kaunis alue, jossa on käsityöläisten puoteja, ravintola, kahvila... Kuin Fiskars maanläheisempänä, designin korsetista riisuttuna. Suosittelen!


Poikkesimme vielä Kotkaan. Emme koskaan mene varta vasten Meripäiville, mutta jostain syystä osumme sinne joka vuosi... Olen Kotkasta kotoisin ja nytkin menimme moikkaamaan serkkujani. No, sehän onnistuu hienosti viiniteltassa Kantasatamassa :)


Serkkuni, Ismo, pukeutuu perinteisesti Meripäivillä kilttiin. Istuimme tuolla teltassa pari tuntia ja sinä aikana varmaan 10 ihmistä ehti käydä kysymässä, onko siellä jotain alla vaiko ei ;D


Kotkasta palailimme kotiin. Oma sänky on ihana sänky.


Tässä vaiheessa lomaa työasiat alkoivat jo ahdistaa ja päätin helpottaa vähän tulevaa ja aloitella niillä hommilla, joista ei rahaa ole suoraan tulossa: sielunlämmittäjän mallikappaleella, protoilla, ohjeella ja kaavalla sekä Kuolemajärven hunnulla, josta on tehtävä vielä yksi versio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti! Ihanaa!