Hiitolan liinalakki - sen ihanuus ja pukeminen

Ihania duuniloita saan tehdä! Hiitolan liinalakki on ollut työjonossa vajaat pari vuotta ja laitoin sen alulle vuosi sitten, sillä se oli sopivaa tekemistä työnäytöksessä. Sitten se onkin saanut levätä, kunnes nyt työjonossa tuli sen vuoro. 

Liinalakin takareunaa yhdistää ommeltu pitsi, jota myös yhdistäväksi reikäompeleeksi kutsutaan. Sen tekeminen on mukavaa, kunhan valmistelut on huolella tehty. Mie tein tuollaisen sabluunan, jossa on piirrettynä mallikerta, jottei miun tarvitse seurata ohjetta työnäytöksessä. Laminoin sen, jolloin se toimii samalla tukena pitämässä kankaan reunat oikean matkan päässä toisistaan.

Punospistoreikiä, joita yhteensä sai tehdä 46 kpl.

Punospistoreikiä nyöriä varten tähän sai tehdä 46 kpl. Nyörin tein sormeilemalla, koska huvitti, mutta myös ihan kierretty nyöri olisi käynyt.

Melkein valmista.

Näiden lisäksi tuossa on vielä päärmeitä ja pikkuisen aivimista. Valmiin liinalakin pesin, tärkkäsin ja silitin. Sitten pujotin nyörin paikalleen.

Solmeiltu nyöri pujoteltuna punospistoreikiin.

Yleisön (eli Hilun) pyynnöstä ja tietysti myös asiakasta varten kuvasin liinalakin vielä puettuna. Täällä ei ollut muita päitä kuin miun, joten jouduin käyttämään rumaa ja vähän pientä styrox-päätä, mutta eiköhän näistä asia selviä. Tuolla päällä ei ole tukkaa, mutta jos siulla on, niin sen on tarkoitus jäädä päähineen sisään aikalailla kokonaan. Jos tukka on pitkä, se laitetaan taakse nutturalle niin, ettei se vaikuta liinalakin muotoon puettuna. Liinalakin reunat asettuvat hiusrajaan.

Liinalakin alareuna vedetään nyörin avulla poimuille ja nyöri solmitaan rusetille.

Liinalakin etureuna käännetään lakin päälle n. 7 cm leveydeltä
(takana se poimujen ja rusetin vuoksi saattaa olla pikkuisen vähemmän). 

Nyt siis pöydälle aseteltuna näyttää tältä. Etureunassa käänne, alhaalla pitsi.

Liinalakki pujotetaan päähän niin, että etureuna on hiusrajassa.
Taakse tehdään "kuoppa" niin, että pitsin yläpää tulee kuopan pohjalle.

Pitsi kurkistaa siis takaa alaviistosta vähän. Suurimmaksi osaksi sen ihanuus jää piiloon.

Liinalakin väljyyksiä asetellaan symmetrisesti ja kauniin "pulleasti".

Sivusuunnasta näyttää suunnilleen tältä. Tuo etureunan käänteen päälle roikkuva väljyys saa mahdollisesti olla myös jotenkin toisin aseteltuna. 

Etuviistosta näyttää suunnilleen tältä (tai kuten ed. kuvatekstissä sanotaan tuosta väjyydestä), mutta tämä lakki on turhan väljä tälle päälle, joten etureuna saisi olla vähän napakammin pään ympärillä.

Ylhäältä kuvattuna näyttää suunnilleen tältä.

Pitsin nähdäkseen täytyy kurkistella takaa alaviistosta. Eli hengailla siellä liinalakin käyttäjän ahterin tuntumassa.

Melkein harmittaa, että tämä tuli nyt valmiiksi, mutta onneksi työjonossa on lisää ihanuuksia!

Pääasioita

Tiedättekö kun joskus kaikki linjat johtavat samaan ytimeen?

Linja 1: Kerroin syksyllä, miten hajosin palasiksi. Sovittelen paloja yhteen edelleen, enkä tiedä tuleeko tästä valmista ja minkälainen kuvasta lopulta muodostuu, mutta kuten jo hajotessa tajusin: se oli välttämätöntä ja ehdottomasti hyvä asia. Hämmästyksekseni minulla oli mahdollisuus päästä juttelemaan ammattilaisen kanssa nopeasti ja ihan ilmaiseksi. Kävin Saimaan kriisikeskuksessa muutaman kerran ja siitä oli erittäin paljon apua. Miulle siinä oleellisinta oli se, että sain sanoa kaikki, epäreilutkin asiat ääneen pelkäämättä, että kuulija loukkaantuu tai kokee riittämättömyyttä tai jotain muuta, mitä en edes osaa arvata. Ystävät ovat kultaakin kalliimpia, mutta joskus täytyy voida purkaa ilman seurauksia, miettimättä miltä kuulijasta tuntuu. Olen valtavan kiitollinen tuosta mahdollisuudesta ja siitä, että tiedän, että voin mennä sinne taas, jos minun tarvitsee.

Linja 2: Kotikaupungissani Imatralla tapahtui joulun alla hirvittävä ja käsittämätön ampumatapaus. En oikein pysty edes erittelemään tätä kamaluutta, mutta yllätyksekseni täällä päätettiin vastata pahaan hyvällä. Vaikkei mikään voi korvata sitä menetystä, jonka koko kaupunki (ja maailma), uhrien läheisistä puhumattakaan koki, niin uhrien upeus ja voima näkyy siinä(kin), miten tästä jatketaan.
Moni täällä on miettinyt, miten voisi ennaltaehkäistä näitä hirveyksiä. Virkkukoukkusen yrittäjä kyseli, mikä mielenterveysongelmia ehkäisevä taho olisi hyvä tukemisen kohde. Mie ja ilmeisesti jokunen muukin suositteli Saimaan kriisikeskusta ja niinpä Muusa ja ajatustenlukija -tuotteiden myyntihinnasta menee 5 % Saimaan kriisikeskukselle. Virkkukoukkunen haastoi samalla kaikki muutkin vastaaviin, mielenterveyttä tukeviin toimiin.

Linja 3: Hilu Toivonen-Alastalo haastoi kaikki kansallispukujen ja feresien käyttäjät pukemaan päänsä iän mukaisesti. Kansallispukujen osalta olen kirjoittanut päähineistä juttua blogiin. Myös sarafaaneihin ja fereseihin kuuluu oleellisesti pään pukeminen.

Nämä kolme linjaa johtavat tähän pisteeseen: Koska Saimaan kriisikeskus auttaa pään sisäpuolen ongelmissa ja mie pään ulkopuolisissa, niin ohjaan Saimaan kriisikeskukselle vuoden 2017 aikana myytyjen
- päähineiden ohjeiden myyntihinnasta 1 €/ohje sekä
- kaikkien päähineiden myyntihinnasta 5 % .
Tämä koskee kaikkia vuoden 2017 aikana tehtyjä tilauksia.

Miultahan saa tilata huntuja, tykkimyssyjä, sorokoita, säpsiä, säppäleitä, tanuja, liinalakkeja ja vaikka mitä tilaamalla. Kannattaa kysäistä sähköpostilla: soja@kansallispuku.com. Puodista suoraan pääsee näpyttelemään ostoskoriin
ohjeita:
- Kivennavan hunnun ohje
- Kivennavan säppälin ohje
- Jääsken alueen miehen patalakin ohje
- Silkkimyssyn ohje
- sorokan ohje ja kaava
- säpsän ohje ja kaava
- ruppiperze-sorokan ohje ja kaava
ja valmiita päähineitä:
- sarafaaneihin ja fereseihin
- Kivennavan huntu
- Kivennavan säppäli
- ja ainakin yksi Sakkolan ja Raudun huntu löytyy, sitä voi kysäistä sähköpostilla.

Saimaan kriisikeskuksen toiminnassa on tällä hetkellä mukana kaksi kokoaikaista ja kaksi osa-aikaista palkattua työntekijää sekä lisäksi 52 vapaaehtoista tukihenkilöä. Tälle vuodelle he ovat etsineet erityisesti lisärahoitusta seuraaville hankkeilleen: Ikäihmisten itsemurhien ehkäisy, Verkkokriisityön käynnistäminen sekä uuden Henkisen tuen hälytysryhmän kokoaminen ja kouluttaminen. Kaikki rahat kohdennetaan suoraan avun tarvitsijoiden auttamiseen. Voit tukea toimintaa myös lahjoittamalla suoraan, ohjeet löydät täältä.

Ihana, kamala päähine

Niin ovat hankalia. Eivät pysy päässä. Raskaita. Rumia. Kalliita. Naurettavia.

Vai ehkä sittenkin merkityksellisiä, ihastuttavia, taidokkaita, kauniita, juuri sopivia, helppoja?

Kansallispuvun osista päähine puhuttaa ehdottomasti eniten ja ihan syystä, sillä se on yksi merkityksellisimmistä puvun osista.

Etelä-Savon tykkimyssy, lähikuva

Heti tähän alkuun sanon vakkarilausumani: Kansallispuku on jokaisen kansalaisen juttu ja jokainen saa suhtautua siihen ihan niinkuin haluaa. On olemassa suosituksia, joita antaa Kansallispukuraati sitä mukaa, kun uutta tutkimustietoa saadaan ja joku asia nousee "tapetille". Ei ole olemassa mitään kansallispukupoliisia. Kannatan asiallisen tiedon hankkimista ja oman päätöksen tekemistä sen pohjalta.

Kansallispukujen esikuvien päähineet

Esikuvien aikaan, 1700-luvun puolivälistä 1800-luvun puoliväliin homma meni suunnilleen näin: Tytöt käyttivät nauhoja. "Nauhat" ovat yksinkertainen, usein punainen silkkinauha, joka sidotaan vapaana olevien hiusten päälle niin, että se kulkee edessä suunnilleen hiusrajassa ja sidotaan niskaan umpisolmuun. Nauhoja oli myös mm. mustia, sinisiä ja vihreitä ja niitä voitiin käyttää useita päällekkäin. Vapaana olevat hiukset symboloivat vapautta ja miehet eivät voineet vastustaa niitä, siksi vaimoväki ei voinut kulkea hiukset vapaina. Punaisella värillä oli pahalta suojeleva vaikutus. Se oli myös hyvin arvostettu vaikean saatavuutensa vuoksi. Nauhoja käytettiin samaan tapaan sekä karjalaisella, että läntisellä pukualueella.

Tyttösiä nauhat päässä. Vas. Sysmän ja Luhangan, oik. Virolahden kansallispuku.

Rippikoulun jälkeen siirryttiin "naimaikäisyyteen". Nykyaikaan rinnastettuna "naimaikäinen" on n. 15-20 -vuotias. Karjalassa naimäikäiset käyttivät joko säppäliä (verkanauha, johon on kiinnitetty tinanastoja - metalli suojelee pahoilta hengiltä), sykeröä (pirtanauhoilla päällystettyä, vitsoista, rautalangasta, hiuksista jne. muodostettua "laitetta", jonka päälle huntu myöhemmin sidottiin) tai näiden yhdistelmää. Jottei asia olisi näin yksinkertainen, oli paikasta, ajasta ja uskonnosta riippuen myös pinteleitä (esim. kovitettu nauha), perveskiä (toisenlainen kovitettu nauha), natseja (savakko-nuorikon päähine) ja muita virityksiä. En pysty näitä kaikkia tässä avaamaan, tietoa löytyy mm. Sireliuksen Suomen kansallispukujen historia -kirjasta, Kaukosen Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut -kirjasta sekä Sihvon/Lehtisen Rahwaan puvusta.
Läntisellä pukualueella ei samassa määrin ollut erikseen varsinaisia naimaikäisen neidon päähineitä, mutta naimaikäisyys voitiin osoittaa "virittämällä". Tykkimyssyä voitiin käyttää ilman tykkiä (pitsiä). Tanun sisällä olevan sykerön ympärille voitiin kiinnittää silkkinauhat, jotka riippuivat tanun alta pitkin selkää jne. Mahdollisesti naimaikäinen neito voi myös sitaista tukkansa nutturalle ja sitoa nauhat sen ympärille.

Yritin esittää neitokaista Jääsken naisen kansallispuvun julkistuksessa, mutta ei tainnut mennä läpi?
Oikeasti en pukeutuisi tähän pinteliin, vaan huntuun, joka sitäpaitsi on tosi hyvä päässä.

Kivennavan neidolla on säppäli, aikuisella naisella huntu.

Olipa päässyt naimisiin tai ei, oli täysi-ikäinen nainen "vaimoväkeä" ja käytti vaimoväen päähinettä. Läntisellä pukualueella se oli yleensä tanu tai tykkimyssy. Tanu on valkea päähine, jossa suorakaiteen muotoisesta kangaspalasta ommellun "pesän" etureunaan on kiinnitetty pitsi. Hiukset sidottiin sykerölle tanun pesän sisälle.
Tykkimyssyn pohja on paperista ja pellavakankaasta jauhopuurolla liimattu, kova ja kupera, laskoksilla varustettu koppa. Koppa on pehmustettu villavatiinilla ja päällystetty sileällä, kuosiinkudotulla tai kirjaillulla silkillä. Kopan reunat asettuvat päätä vasten ja hiukset kootaan sen sisälle nutturalle. Tykkimyssyn tykki on useimmiten pitsiä, mutta se voi olla myös poimutettu pellavabatistikaitale.
Karjalassa luterilaisen vaimoväen päähine oli huntu. Se on aina neliö, valkea kangas, jonka otsalle tuleva nurkka on taitettu. Pienemmissä hunnuissa kaksi "sivunurkkaa" sidotaan yhteen ja takanurkka pyöräytetään solmun ympäri. Suurissa solmu tehdään sivunurkkien yläpuolelle ja huntu laskeutuu veistosmaisena pitkin selkää. Huntu sidotaan aina sykerön päälle. Suurimmat hunnut ovat 110 x 110 cm -kokoisia, pienimmät 6 x 6 cm.
Ortodoksivaimot Karjalassa käyttivät sorokkaa tai säpsää. Kansallispukujen esikuvien alueella sorokka oli useimmiten pellavainen, runsaasti kirjottu. Kohti sarafaanialuetta mentäessä, se voi olla säpsän tapaan silkkinen.

Ylläoleva on yksinkertaistus, sillä tästä puuttuvat tanujen päälle puettavat silkkimyssyt, tryytterö, sarvitanu, päähinehattu ja varmasti monta muuta.

Kymin kansallispuvussa on suuripesäinen tanu, jossa on kolme pitsivaihtoehtoa. Tässä niistä verkkopitsi.
Pellavanvärinen, niskassa näkyvä nauha on timppi, jota voi käyttää pukemisen apuna.

Paholaiselta suojautuminen ja muut päähineen tehtävät

Päähine oli yhtä oleellinen osa vaatetusta kuin vaikkapa hame tai paita. Se oli usein pienehkö ja siksi siihen voitiin laittaa hienoimmat materiaalit. Päähine näkyy hyvin ja varallisuuden lisäksi se oli hyvä tilaisuus näyttää taitoa. Pienenpienillä ketjupistoilla kirjotut silkit, hennot, upeat pitsit, taidokkaat poimutukset ja reikäompeleet kertovat päähineen tärkeydestä.

Jokioisten eli Jokiläänin kansallispuvun tykkimyssy on pienikoppainen, tikkauksin koristeltu.
Puuvillatylliseen tykkiin on kirjottu geometrisiä kuvioita.

Siveellinen nainen ei kulkenut ihmisten ilmoilla ilman päähinettä, puhumattakaan, että olisi viekoitellut miehiä vapaana liehuvilla hiuksilla.
Pään peittäminen oli tärkeää siksi, että ilman suojaa kuka tahansa voi katsoa toista pahalla silmällä ja aiheuttaa jotain pahaa. Myös paholainen pääsi vapaasti vaikuttamaan suojattoman ihmisen ajatuksiin.

Kymenlaakson kansallispuvun tanu on pienipesäinen ja pitsi on verkkopitsiä.

Päähineet kansallispuvussa

Kansallispuvussa päähinettä suositellaan käytettävän kuten esikuvissa. Jos päähinettä ei ole, ei tarvitse jättää pukua käyttämättä. Aikuinen nainen sitoo silloin hiuksensa nutturalle takaraivolle tai niskaan, jos ne yltävät. Suosittelen kuitenkin tavoittelemaan päähineen hankkimista.

Jääsken naisen kansallispuvun huntu on suurehko, sen voi tehdä hitusen pienempänä tai isompana makunsa mukaan.
Alle tehdään komea sykerö ja hiukset piilotetaan komeuden alle.

Miun suhde kansallispukuun nojaa vahvasti esikuviin ja kirjoitan siksi nimenomaan siltä kannalta. Mie en esiintyisi kansallispuvussa ilman asianmukaista päähinettä samalla tavalla, kuin en jättäisi siitä hametta pois.

Kaikkiin kansallispukuihin on olemassa päähine, paitsi Tuuteriin/Tuutariin. Se on inkeriläinen neidon puku. Huolimatta siitä, mitä sinulle on joskus jostain sanottu tai myyty tai jätetty myymättä, jokaiseen kansallispukuun on olemassa aikuisen päähine. Ja se ei ole sykerö. Siihen, miksi kaikkina aikoina kaikkiin pukuihin ei ole myyty aikuisten päähineitä, on monia syitä ja se on ihan oma, pitkä juttunsa.

Virolahden kansallispuvun tykkimyssy on alueelle tyypillisesti litteähkö,
leveillä kukkanauhoilla päällystetty.

Koska arkinen tyylimme on usein nykypäivänä vähän toisenlainen, kuin kansallispukujen esikuvien aikaan, tuottavat erilaiset hiustyylit haastetta päähineiden pukemiseen. Olen tavannut yhden pään, johon en oikeasti saanut päähinettä kunnolla pysymään, hänen hiuksensa ovat aivan tolkuttoman liukkaat ja taipumattomat, kuin siimaa.

Natsi on karjalainen, savakko-nuorikon päähine, joka tehtiin alunperin
silkkihuivista ja sittemmin säpsän tyyliin silkkikankaasta tai virkaten, hapsut saumaan lisäten.

Miulla on ollut hervottoman pitkä tukka, sitten lapojen alle ulottuva ja nyt tällainen pisimmillään 4 cm pitkä, sivuilta 8-millinen. Tukkani on paksu ja vaikeinta oli pukea päähine silloin, kun tukka oli hervottoman pitkä, sitä kun ei tahtonut saada mahtumaan mihinkään. Nykyistä tukkaani jatkan helposti puuvilla- tai pellavalangasta palmikoiduilla apuleteillä, jotka kiinnitän hiuksiin kumilenkillä. Päähineet kiinnitän nuppineuloilla. Käytän timppiä, jonka alle saan tungettua törröttävät hiukseni ja luotua illuusion taaksepäin vedetyistä hiuksista.

Pellava- tai puuvillalangasta voi tehdä apuletin oman tukan
jatkeeksi. Tähän päälle on tulossa kivennavan huntu. Tykkimyssyn
alle täytettä tarvittaisiin vähän vähemmän.

Huono päähine ei pysy päässä. Lerpahtanut, teolliselle pohjalle tehty tykkimyssy ei välttämättä asetu päähän. Paperisen pohjan muotoiluun on konsteja. Huntu ei pysy päässä pyhällä hengellä, vaan sen sisällä tulee olla oikeanmuotoinen sykerö. Jääsken naisen kansallispuvun tarkistuksen yhteydessä opin sykeröistä melkoisesti lisää ja osaan nyt tehdä entistä paremmin päässä pysyvän sykerön suurhuntuun.

Sysmän ja Luhangan kansallispuvun päähine on tanu, jossa on paksuhko, nyplätty pitsi.

Koska on mahdotonta tässä luetella neuvoja kaikille hiustyypeille yhdistettynä kaikkiin päähinevariaatioihin, en edes yritä. Tässä jutun perässä on muutama hyödyllinen linkki ja neuvon mielelläni sitten tapauskohtaisesti erikseen.
Tärkein oivallus on se, että päähineen pukemista täytyy harjoitella ja nimenomaan sen oman päähineen, omaan päähän. Jos se tuntuu hankalalta, pyydä rohkeasti apua asiantuntijalta. Älä tuomitse päähineitä, ennenkuin olet kokeillut kunnollista.

Laatokan Karjalan ortodoksinaisella säpsä ja Munsalan naisella tykkimyssy.

Päähineet ovat ihastuttavia, kekseliäitä, kauniita, taidokkaita, hurmaavia, täynnä yksityiskohtia ja todella kruunaavat puvun. Saatat myös tuntea, miten pahat ajatukset suorastaan kimpoavat päähineestä pois ja pysyt hyvällä tuulella!

Jos mietit, onko pakko laittaa päähine, esitän vastakysymyksen: Miksi et kokeilisi päähinettä?

Riisuttuasi kansallispuvun päähineen voit huvittaa (tai pelotella) läheisiäsi kansallispukutukalla.
(Toisilla on joku eläin, joka putkahtelee kaikkiin kuviin. Miulla on tuo kuopus... Tällehän oli oikein sana, piti käydä kysymässä kamuilta: photobombing!)

P.S. Miesten päähineet ovat upeita myös!

Karjalaismiehen komein päähine on huopalääppä.
Jääsken alueen miehen kansallispuku.

Linkkejä:

Tykkimyssyn pukeminen

Sakkolan hunnun pukeminen

Jääsken naisen tarkistettu kansallispuku

Sykerö suurhuntuun

Tykin tärkkääminen

Hiitolan liinalakin pukeminen

Onnellinen

On hyvin helppoa olla onnellinen, kun saa tehdä työkseen jotain näin kaunista. Kun ihanat asiakkaat muistavat myös positiivisella palautteella. Kun 14 vuoden markkinointityö alkaa pikkuhiljaa kantaa hedelmää. Kun on se hetki, kun kummankin lapsen elämä on suunnilleen mallillaan. Kun miulla on mies, joka on miun kallio. Kiitos.

Kuvassa on Kymin kansallispuvun tanun pitsipoimintapitsiä ja kudon sitä vielä tämän päivän. Huomenna on syyslukukauden viimeinen kurssipäivä. Yhtä paitaa ompelen vielä ja ensi viikolla postittelen seinäkalenterit ja pidän yhden luennon, mutten himmailen jo ja alan valmistella kotia jouluun. Aloitan kesäloman 12.12. ja palaan töihin sitten ensi vuonna, joten jos nyt on jotain Tärkeitä Tarpeita, niin kiireesti yhteyttä, viimeinen postituspäivä ennen joulua on 10.12.!

Onnelliseksi tekee myös se, että kansallispuvusta puhutaan ja uudet tyypit ovat hurahtaneet siihen. Tämän vuoden kansallispukujoulukalenterista vastaa Ommelpuun Sari Taponen.

Muoks: Pakko oli tulla lisäämään vielä tämä kolumni, kun se päivän paikallislehdestä löytyi! "Ihan kuin meilläkin olisi taas kerran tulossa kansanomaisten asujen ja kansallispukujen uusi elämä ja näkyvyys, näiden uusien tapojen myötä." Kiitos kauniista sanoistasi, Marjut Vuotila!

Yksi rutistus ennen lomaa, on Käsityökorttelin Joulu -viikonloppu Facebookissa 5. - 7.12. Siihen otettiin jo varaslähtö, sillä voit äänestää suosikkijoululahjaasi ja osallistua lahjakorttien arvontaan! Äänestyksessä on miulta hopeabrokadinen sarafaanin nuttu. Tänne on koottu mukana olevien yritysten suunnitelmat, myös niitä varten, jotka eivät ole Facebookissa ;)