Ikaalisten naisen tarkistettu kansallispuku

 Ikaalisten naisen tarkistettu kansallispuku julkistettiin 3.10.2020 Suomen käsityön museolla Kansallispuvun juhlapäivän yhteydessä.

Pukuhanke on kestänyt ihan kaikkiaan 5 vuotta ja mie olen ollut siinä mukana reilut 2 vuotta. Vuonna 2018 miulta ja muilta tekijöiltä pyydettiin tarjousta mallipukujen valmistuksesta ja silloin pääsimme tapaamaan esikuvia, jotka on tallennettu Kansallismuseoon.

Pukuhankkeen tilaajayhteisö on Ikaalinen-Seura yhteistyössä Ikaalisten Kalevalaisten Naisten kanssa. Tätä, kuten kaikkia pukuhankkeita, johtaa Suomen kansallispukukeskus ja sen kansallispukukonsultti Taina Kangas. Kansallispukuamanuenssi Marja Liisa Väisänen on aina mukana hankkeissa myös järjestämässä, kuvaamassa ja hoitamassa yleisiä käytännön asioita. Tainan napakassa otteessa ja Marja Liisan hellässä huomassa hankkeet edistyvät ja puvuista tulee priimaa.

Ikaalinen-Seura Helena Pesosen johdolla on tehnyt upeaa työtä pukuhankkeen parissa. He tekivät hankkeeseen liittyen videon, järjestivät koulutuksia, joissa tutustuttiin puvun osiin ja kokeiltiin valmistuksen yksityiskohtia. Yksi koulutus on vielä tulossa marraskuussa. Pukua on myös pidetty esillä koko hankkeen ajan sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #Ikaalistenkomearaitainen ja #Ikaalistenpukutarkistus. Tässä hankkeessa on ollut vahva ja selkeä sävel ja sitä kautta mukavaa olla mukana.

Jos haluat lisää tietoa siitä, mikä ihmeen tarkistus, niin lue tämä.

Esikuvien tapaaminen on aina ihanaa. 

Röijyn kangas on ripsimäiseksi kudottua palttinaa. Samaa flammulankaa on käytetty kahdella tapaa. Loimi on puuvillaa ja kude kertaamatonta karstavillaa. Edessä on erikoinen, vino kappale. 

Punainen liivi on ripsimäiseksi kudottua palttinaa. Kapeat flammuraidat tuovat kankaaseen eloa. Se on lyhyt ja vähän tuollainen "pienemmän ihmisen vaate". 

Hame on ihanan rouheaa parkkumia. Esiliinan alle jäävä osuus on kudottu erilaiseksi kuin muu hame.

Koristeellisen paidan 8 mm leveässä rannekkeessa on nirkot, 2 tikkipistoriviä ja ronkkausraita.

Koristeellisen paidan kauluksen päät on edessä yhdistetty ommellulla pitsillä.

Taskuun on käytetty käsinkudottuja kankaita ja se sidotaan vyölle pirtanauhalla.

Yksinkertaisempi paita on juuri sitä: yksinkertaisempi. Se sopii erityisesti röijyn alle, mutta sitä saa toki pitää myös liivien kanssa.

Vihreän liivin kangas on rouheaa parkkumia, jossa on flammuraitoja. Körtit ovat terhakkaat. Liivissä on edessä erikoinen, vino kappale, samantapainen kuin röijyssäkin.

Esiliinakangas on pellavaloimeen puuvillalla kudottu ja siinäkin on flammuraitoja.

Tykkimyssy on mustalla, palttinasidoksisella silkillä päällystetty. Kirjonnan värit ovat jo kadonneet, mutta sama myssy on aiemmin toteutettu Kankaanpään kansallispukuun ja värit otettiin sen ohjeesta. Kuvat siltä ajalta ja nyt todistavat erinomaisesti, miten jopa optimaalisissa oloissa säilytetyt esineet hiljalleen katoavat itsekseen. Erityisesti silkki.

Pukuhankkeessa valmistetaan kaksi mallipukua. Toinen menee Suomen kansallispukukeskukselleja toinen tilaajayhteisölle. Meitä tekijöitä on tässä hankkeessa ollut mukana neljä.

Julkistustilaisuus Suomen kansallispukukeskuksessa 3.10.2020. Eturivissä vasemmalla mallipuku kahdella mallilla, keskellä kansallispukukonsultti Taina Kangas ja oikealla kaksi puvun aiempaa versiota. Laitimmaisena oikealla on Helena Pesonen, joka toimi hankevastaavana. Takarivissä vasemmalta mie, Tiina Lajunen, Minna Koskinen ja Ville Maahinen.
Kuva: Inga Pihlhjerta

Ville Maahinen Kurkipellon pajalta teki pukuun kaksi levyriipusta. Me emme tavanneet hankkeen aikana, valitettavasti, vaikka muiden tekijöiden kanssa olimme yhteyksissä. Levyriipukset ovat upeat ja onneksi saatiin Ville kuitenkin julkistukseen.

Ikaalisten levyriipukset. Tekijä: Ville Maahinen. Kuva: Hannele Maahinen.
Kuva on otettu Keski-Suomen tarkistamattoman puvun hameen päällä.

Tiina Lajunen Lajulan kangastuvalta kutoi parkkumit eli vihreät liivikankaat ja hamekankaat sekä essukankaan. Tiina on myös erikoistunut värjäyksiin ja sitä urakkaa hänellä tässä hankkeessa riittikin. Tiina sitoi kaikki flammut ja värjäsi ne, sekä kaikki puvun kankaisiin tarvittavat, lankakartoista puuttuvat sävyt. Tiinan sitomia flammuja oli ilo kutoa, ne ovat täsmällisiä, mikä helpottaa kutojaa suunnattomasti. Tiina myös teki valtavasti työtä esiliinakankaan flammujen kanssa ja haastavan esiliinakankaan kudonnan kanssa ja onnistui vaikeuksien jälkeen loistavasti. Sanoin Tiinalle julkistamistilaisuudessa, että tämä lienee se tämän alan korkeakoulu, nämä "oppirahat" siis ja opintotuki on lähinnä henkistä tukea kollegoilta. 

Taustalla esikuvahame, etualalla Tiinan kutomaa kokeilua.

Minna Koskinen ompeli hameet, esiliinat, liivit, röijyt ja taskut sekä kutoi taskujen nauhat. Siinä on ollut iso urakka, sillä liivien ja röijyjen kankaat ovat ompelijalle haastavia, vaatteisiin tulee paksuja saumoja, joissa sormet ovat kovilla, oikean istuvuuden hakeminen vaatteisiin ei ole ihan yksinkertainen asia, nappien teko on ongelmallista kankaan purkautuvuuden takia ja aikatauluasioiden vuoksi Minna joutui tekemään viimeisellä viikolla loputtoman pitkiä päiviä. Haasteista huolimatta Minna onnistui upeasti ja kaikki oli valmista silloin kun piti.

Minna pukee mallia julkistukseen.

Mie sain kutoa röijykankaat ja punaiset liivikankaat, ommella kaikki paidat ja valmistaa tykkimyssyt. Lisäksi mie teen vielä ohjeet ja kaavasarjat pukuun. Sitä urakkaa olen aloitellut kyllä, mutta sen voi kunnolla aloittaa sitten, kun puku on hyväksytty Kansallispukuraadissa. Se tehdään yleensä ennen julkistamista, mutta korona on sotkenut näitäkin aikatauluja ja tuonut oman haasteensa koko pukuhankkeelle, joten siksi tällä kertaa näin.

Mie pääsin tekemään lemppariasiaani eli ronkkausta.

Tykkimyssyissä on ihan oma pohja ja erikoisuutena palttinasidoksisen silkin lisäksi se, että takaosan laskokset kääntyvät keskelle päin.

Punaisten liivien kangas.

Röijyjen kangas

Koristeellisen paidan kauluksen päitä yhdistää ommeltu pitsi.

Yksinkertaisempi paita on hillitty, mutta lumoava. Pääntie on hyvin kauniin muotoinen.

Tykkivaihtoehdot ovat frimodiglai ja ostotylli. Tässä tärkkäystä.

Tykit kuivumassa muotoon.

Nyssäköiden kanssa Vantaalla kokoelmakeskuksella, Tiina ja mie.

Röijyprotojen sovitusta. Tätä hommaa on luvassa vielä paljon, kun sarjon kaavat. 
Kuva: Minna Koskinen.

Vaikka näitä pyöritellään, tehdään, työstetään, vertaillaan ja ahkeroidaan, niin me kaikki näemme valmiin kokonaisuuden oikeastaan vasta julkistamistilaisuudessa. Ja upealtahan se jälleen näyttää! Paitsi nämä pimeät kuvat...

Ikaalisten naisen tarkistetussa kansallispuvussa on siis 2 paitaa, hame, esiliina, tasku (jonka voi tehdä valitsemistaan puvun liivi- ja röijykangastilkuista), 2 liiviä, röijy, tykkimyssy ja kaksi tykkiä. Puvun kanssa voi käyttää silkkihuivia. Eli se voi näyttää monenlaiselta, ihanaa!

Tässä on Ikaalisten puvun eriaikaisia versioita ja myös Ikaalisten miehen puku. Saataisiinkohan sekin tarkistettua?

Kansallispuvun juhlapäivä ja Ikaalisten puvun julkistamistilaisuus striimattiin, minkä toivon olevan pysyväksi jäävä tapa. Striimauksen voi katsoa tuolla, ohjelma alkaa vasta kohdasta 32:30.

Miun osalta homma jatkuu siis puvun ohjeiden ja kaavojen teolla. Olen onnellinen ja kiitollinen, että olen saanut olla mukana tässä hankkeessa. Kiitos Ikaalinen-Seuralle luottamuksesta ja hyvin hoidetusta hankkeen läpiviennistä. Kiitos Taina Kankaalle ohjauksesta ja yhteistyöstä ja tätähän me vielä jatkamme ohjeiden ja kaavojen osalta, sillä Taina on niiden tekemisen mestari. Lämmin kiitos rakkaille kollegoille ja ystäville Tiinalle, Minnalle ja Villelle. Kanssanne on ilo tehdä töitä ja jakaa onnistumiset ja takkuamiset, toisiamme tsempaten ja autellen.

Filmitähtenä

Suomen käsityönmuseo teki tuollaisen mukavan videonpätkän miusta tämän Vuoden käsityöläinen -tittelin tiimoilta. Siis tervetuloa kurkkaamaan miun hommia!

Ilo pintaan, sisus tulee perässä?

Olen yrittänyt keskittyä hyvinvointiin ja voi pojat, että suoritan sitäkin upeasti. No, ainakin se sisältää enemmän perheen kanssa vietettyä aikaa ja vähemmän kiukuttavia, itse keksittyjä velvollisuuksia.

Geokätköily on hyvä harrastus.

Olen varannut kalenteriin aikaa ystäville ja levolle. Olen kiivennyt puihin, tutkinut kääpien värejä, viilettänyt vuoristoradassa (siinä oikeassa) ja pelannut lautapelejä lasten kanssa.

Linnanmäen valokarnevaali

Kävimme mieheni kanssa Tallinnassa. Pari hotelliyötä, Martinmarkkinat ja paljon vanhan kaupungin kujilla tallailua, KGB-museo ja hyvää ruokaa. Se tuli tarpeeseen, vaikka reissu ei mitenkään tajuntaa räjäyttävä ollutkaan. Ei tarvitsekaan. 

KGB-museo Viru-hotellissa. Suosittelen!

Kävin ensimmäistä kertaa Martinmarkkinoilla ja pidin niistä. Nehän keskittyvät nimenomaan eestiläiseen perinteeseen ja siitä ammennettuihin moderneihin tuotteisiin. Pidin tunnelmasta, yleisilmeestä, tuotteista ja siitä, että oma perinne riittää tällaiseen. Ehkä meilläkin vielä päästään siihen. Tai sitten ei.

Mardilaat - Martinmarkkinat Tallinnassa.

Vaikka noita ylimääräisiä hommia olen karsinutkin, niin onhan täällä töitä tehty. Ja vapaaehtoishommiakin. Talkoilimme feresit tanhuporukan isompien lasten ryhmälle. Kävin Kotkassa pitämässä kansallispukuun pukeutumisnäytöksen Etelä-Kymenlaakson Kalevalaisten Naisten kutsumana ja samalla vietimme mukavan syyslomasen serkkuni perheen luona. 

GoPro-kamera on kiinnitetty puihin, sillä kuvaan videota Johanneksen pukuun liittyvää koulutusta varten.

Puissa on Johanneksen tekeillä olevan mallipuvun hamekangas ja toiset puut odottavat kokoamistaan kaaoksen vallassa olevalla pajalla. Hommasin toisiksi puiksi sellaiset, joiden osat käyvät yhteen näiden uutena ostamieni kanssa ja annoin vanhat kakkospuut pois.

Paja on kaaoksen vallassa ja kakkospuut odottavat siivousta ja kasaajaa.

Kävimme kesällä Hilu Toivonen-Alastalon kanssa Viva-lehden kuvauksissa Hesassa ja nyt juttu viimein ilmestyi lehdessä 11/2016. Oikein kiva juttu ja ihanaa, että kansallispuvuista halutaan ylipäänsä tehdä juttuja.

Hilusta puheenollen, Hilu täytti 50 vuotta ja tuotti itselleen lahjaksi Anna lapselle harrastus -konsertin. Konsertissa oli aivan mieletön esiintyjäkaarti ja kaikki tuotto meni Pelastakaa lapset ry:n kautta lasten harrastustoimintaan. Mie hankkiuduin tietysti paikalle ja otin vielä hotellihuoneen Hesasta, että saan juhlia kunnolla. Miun sielu parani monta pykälää, kun kohtasin ystäviä, joita näen harvoin ja sain lämpimiä halauksia ja kauniita sanoja. Mie todella tarvitsen näitä juttuja ja hämmästyn joka kerta, että miksen ole ennen osannut ottaa niitä vastaan. Juhlin kansallispuvussa, koska tilaisuus oli ehdottomasti sen arvoinen ja koska olen lihonut ulos kaikesta muusta säädyllisestä. Kansallispuku ei välttämättä ole miun ykkösvalinta baariin, mutta tulipa tuolla reissulla myös laulettua karaokea Bar Erottajassa kansallispuku päällä.

Karaokea Bar Erottajassa Kymenlaakson puku päällä.
Kuvan otti Outi Mulari. Kaikki sumeus ja hämäryys sopii asiaan :D

Helsinkikin on hiljainen maanantaiaamuna klo 2.30.

Hilu toivoi lahjaksi, että kaikki ostavat lipun konserttiin. Ostin toki, mutta sen lisäksi tein Hilulle neulakirjan. Hilu teki syntymäpäiväjuhliin itselleen Akaan puvun ja koska miulla sattui olemaan Akaan hamekangasta tilkku jemmassa, tein siitä kannet. Idiksen ja muodon pöllin Helsingin työväenopiston käsityönopetuksen blogista.

Neulakirjassa on kansina Akaan hamekangasta.

Sivut ovat punaista ja keltaista verkaa, vuori, tasku ja kantit painokankaita, joita kaivelin kaapeistani.

Neulakirjan sivuille laitoin ompelu-, kirjonta- ja nuppineuloja ja pellavalankoja. Miusta siitä tuli aika soma. Täytyisi tehdä itsellenikin tuollainen, se olisi kätsä varsinkin reissutessa pienten käsitöiden kanssa.

Olen tosi onnellinen Kirjonnan salaisuus II -joulukalenterin menestyksestä! Sen tekeminen onnistui kätevämmin kuin viimevuotisen, kun laitoin ohjeet tikulle ja tarvikkeet pusseihin. Silti onnistuin mokaamaan ja ehkä kaikilta puuttuu kakkospussista lankoja. Ihan valtavasti toivon, ettei puutu muualta. En ihan tajua, miten siinä niin kävi, kun miun listassa lukee, että 4 lankaa. Eli jos siulla on tämä joulukalenteri ja kakkosluukussa on vain 2 lankaa, niin ota yhteyttä, mie lähetän lisää. Hommia voi jatkaa, ja täydentää puuttuvan sitten, kun lisälanka saapuu. Tein alunperin joulukalentereita 50 kpl. Se on kestettävä määrä pakkailla. Kyselyiden takia tein vielä 3 lisää, mutta huomasin, että suhteessa aikaa menee enemmän. Ideoita muhii jo ensi vuoden joulukalenteria varten.

Kirjonnan salaisuus II -joulukalenteri kävi hyvin kaupaksi.

Elämä on siis tällä hetkellä tasapainon hakemista, ilon ja tarkoituksen etsimistä ja töitä. Välillä tuntuu jo ihan hyvältä, välillä mennään takapakkia niin, että silmissä mustenee. Fyysinen sairastelu on vielä hankaloittanut asiaa, kun työt kasaantuvat. Yritän keskittyä olennaiseen ja huomaan olevani todella huono siinä. Opettelen antamaan itselleni anteeksi ja olemaan luisumatta vanhoihin malleihin.

Marraskuun pimeyden halki saapui uutinen! Iloikseni saan kertoa, että Suomalaisen Kansantanssin Ystävät ry on myöntänyt miulle hopeisen ansiomerkin kansanperinteen hyväksi tekemästäni työstä! Uusi minä ottaa sen vastaan kiitollisena ja ylpeänä! Kiitos!

Lämmin kiitos!

Suomalaisen Kansantanssin Ystävät on yksi niistä tahoista, jotka pitivät kiinni kansallispuvuista silloin, kun muut eivät. Ja pitävät edelleen. SKY:n puvusto on legendaarinen ja toimii upeasti edelleenkin. Siellä on paljon pukuja, joissa miun äidillä Tuula Tanttula-Murrolla on näppinsä pelissä. Mie olen viettänyt puvustolla aikaa lapsena äidin mukana. Silloin puvustonhoitajana toimi Aila Havia. Mie olin tottunut, että äiti on se, joka pitää kursseilla jöötä, mutta siellä se oli Aila. Mie sitten kysyin Ailalta, että "Ootko sie olevinas tän paikan pomo?". Aila sanoi, että kyllä hän on. Siitä asti olen nimittänyt Ailaa Pomoksi.

SKY:n hopeinen ansiomerkki! Kiitos!