Jääsken nainen liittyy joukkoon!

Tadattadaa!

Allekirjoitin juuri sopimuksen kansallispuvun mallin käyttöluvasta koskien Jääsken naisen kansallispukua.

Pukutarkistusta tehtiin tosissaan, muttei vakavina. Sovittelimme liivin ja paidan sovituskappaleita Orimattilassa Kansallismuseon keskusvarastolla ja rakentelimme sarkapaloista "hameen", että saimme puvun profiilin esille.
Kuva: Tuula Pärnänen

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Jääsken naisen tarkistetun kansallispuvun koti on miun luona Jääsken alueen miehen ja Kivennavan naisen pukujen rinnalla. Puvun ohjeet ja kaavat eivät ole valmiit, mutta valmista pukua tai sen osia voi tilata. Työjononi on pitkä, joten ehdit mukavasti säästää rahaa laskuuni ;)

Liivin takaosassa on herkulliset halkiot. Kuva nurjalta.

Jos haluat valmistaa puvun itse, se on mahdollista sitten, kun ohjeet ja kaavat valmistuvat. Jollet aio kutoa kankaita ja nyplätä pitsejä itse, kannattaa ne laittaa tilaukseen jo nyt. Pitkien toimitusaikojen takia mieltäänkin saa muuttaa siihen asti, kunnes mie olen aloittanut työni tai laittanut rahani raaka-aineisiin, sillä elämässä voi tulla yllättäviä juttuja.

Hieno puku! Ja hame on kyllä ihan pitkä, vaikka näyttää lyhyeltä, kun mie kiskon sitä noin. Näiden osien lisäksi Jääsken naisella on sininen hame, nyytinkiesiliina, sarkaviitta ja neidon pinteli.

Kerroin Jääsken naisen mallipuvun valmistumisesta täällä.

Ja paidasta tarkemmin täällä.

Jeeeeeeeeeeee!
(Etsi kuvasta virhe...)

Ladies and gentlemen, mina damer och herrar, hyvät naiset ja herrat: Jääsken naisen tarkistettu kansallispuku

Lauantaina 20.9. Suomen kansallispukukeskuksessa kansallispuvun juhlapäivänä julkistettiin se, jota olen täällä pakertanut, mutta jota en ole voinut näyttää: Jääsken naisen tarkistettu kansallispuku. Ihana Susanna kävi kuvaamassa mallipukua, jonka vetäisin päälleni (shhh, ei kerrota kellee!). Naama on ehostamatta, mut onneks sie katsot pukua, etkä naamaa, jookos :D Huomautan myös, että näissä kuvissa miulla ei ole käsinneulottuja sukkia, itseasiassa sukkani ovat vähän turhan valkeat.

Kukapa ei haluaisi näin upeaa pukua?
Huntu, paita, paljinsolki, kostuli, hurstuthame, kudottu neulepitsihelmainen esiliina.

Jääsken naisen kansallispuku on ihka ensimmäisiä kansallispukujamme. Ensimmäisen pukumallin suunnitteli Theodor Schvindt ja se julkaistiin Koti ja yhteiskunta -lehdessä vuonna 1889.

Sittemmin Jääsken pukua on valmistettu hiukan eri näköisinä versioina, enemmän ja vähemmän kansanomaisin konstein. Kansallispuvun tarkistuksessa sitä ennen valmistetut kansallispukuversiot eivät missään nimessä lakkaa olemasta kansallispukuja. Ne ovat edelleen yhtälailla käyttökelpoisia juhlapukuja, eikä tarkistuksen tarkoitus ole mitätöidä, vaan rikastaa, täsmentää ja tuoda jotain lisää. Niin tässäkin tapauksessa.

Miulla on näissä kuvissa B-mallipuvun liivi ja sarkaviitta
ja niistä puuttuu vielä tässä vaiheessa hakaset. Niitä voit kurkata TÄÄLTÄ.
Huntu, paita, paljinsolki, liivi, tummansininen sarkahame, kudottu neulepitsihelmainen esiliina.

Pukutarkistuksessa mallipukuihin valmistettiin ilahduttava määrä osia: paita, sininen sarkahame, ruudullinen hurstuthame, liivi, nyytinkiesiliina, kudottu esiliina, jonka helmassa on neulottu pitsi, kostuli (kesäinen päällysvaate), sarkaviitta, neulotut sukat, paljinsolki, neidon päähine pinteli ja aikuisen päähine huntu. Koska kaikki jääskeläiset naiset eivät suinkaan pukeutuneet täsmälleen samalla tavoin, vaikka heidän puvuistaan tunnistettavat yleispiirteet löytyvätkin, on mahdollisimman monessa kohdassa jätetty puvun tekijälle tai teettäjälle valinnanmahdollisuus: sykerölaitteen nauhassa on variaation mahdollisuutta, esiliinan nauhan voi tehdä pidemmäksi tai lyhyemmäksi makunsa mukaan jne.

Kudottu esiliina. Esiliinoissa on samaa nauhaa, tässä se on irrallinen,
nyytinkiesiliinassa se ommellaan vyötärökaitaleeksi. Kummassakin nauhan pituuden
voi valita itse niin, että se sidotaan taakse tai niin, että se yltää sieltä vielä eteen
ja sidotaan essun päälle.

Kaikki nyt valmistetut puvun osat ovat yhdisteltävissä olemassa olevien Jääsken pukujen kanssa. Jos vaikka pukusi paita alkaa olla parhaat päivänsä nähnyt, voit tehdä uuden paidan tarkistetun mukaiseksi. Voit mainiosti täydentää pukua sarkaviitalla ja kostulilla ja vaihtoehtoisilla hameilla ja esiliinoilla, jolloin voit vähän tilanteen mukaan valita sopivan kokonaisuuden.

Huntu, paita, paljinsolki, sarkaviitta, hurstuthame ja nyytinkiesiliina.

Puvut eivät synny ilman tekijöitä, eikä kukaan yksin tällaiseen pysty. Kansallispukukonsultti Taina Kangas vastaa käytännön järjestelyistä ja on yhdessä tutkija, puvun asiantuntija Leena Holstin kanssa valinnut käytettävät esikuvat ja ottanut niistä muistiinpanot. Taina tekee myös ohjeet ja kaavasarjat pukuun. Tämän puvun ohjeissa otetaan ensi kertaa käyttöön haastavuusaste-luokitus. Jokaisessa kankaassa ja puvun osassa on luokiteltu, miten vaikea se on tehdä. Se auttaa tekijää ja kurssin ohjaajaa siinä kohtaa, kun mietitään mitä tehdään itse ja mitä teetetään ammattilaisilla. Tuula Pärnänen kutoi kaikki muut käsinkudottavat kankaat, paitsi sarkaviitan paksun saran. Hän kutoi myös hameiden vyötärökaitaleiden nauhat. Tämän puvun hurstuthamekangas ja molemmat esiliinakankaat ovat erittäin haastavia kudottavia. Helena Hämäläinen kutoi nauhat esiliinoihin ja sykerölaitteeseen. Marjo Vainio neuloi sukat ja esiliinan helmapitsin. Pukutarkistuksen yhteydessä toteutettiin myös jääskeläiset juhlasormikkaat, joiden mallikappaleet Marjo myöskin neuloi. Sormikkaita ei liitetty mallipukukokonaisuuteen, mutta niitä voi ihan hyvin käyttää puvun kanssa. Annikka Eilola nypläsi nyytinkiesiliinan nyytingit, eli karjalaiset pitsit. Nyytingit ovat yleensäkin haastavia, nämä ovat ihan supervaikeat tiiviytensä vuoksi ja siksi, että osa langoista on villaa. Paljinsoljen pukuun valmisti Johanna Rantalainen. Koruun ei tietääkseni tullut muutoksia siitä, mitä Seppo Reponen on jo aiemmin valmistanut. Liivin ja sarkaviitan hakaset teki Kurkipellon pajan Ville Hyvönen - tai ymmärtääkseni yhteistyö pariskunnan välillä on vahvaa, Hannele Maahinen ei liene ihan osaton tässä työssä. Kirjonnat, ompelutyöt ja sarkaviitan saran tein mie. Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä Raija Mattelmäki, joka vastasi kustannuspuolesta, mikä ei ole vallan pieni osuus ollenkaan!

Voi, miten mie rrrrrakastan tuollaisen piiperryskirjonnan tekemistä!

Huntu on puvun osa, joka aiheuttaa ehkä eniten keskustelua: "onko sitä pakko käyttää", "se on niin hankala", "se ei pysy päässä", "se on kuuma", "se on ruma". Suurhunnut, kuten tämä Jääskenkin, ovat olleet vähän "puoliksitutkittuja" ja niiden alle on väsätty jos jonkinmoisia sykeröitä. Esikuvien aikaan sykeröt tehtiin osittain irtonaisiksi, osittain niihin käytettiin hiuksia. Niiden sisällä saattoi hiusten lisäksi olla pajunvitsaa, lankaa, rautalankaa jne. ja ne päällystettiin tiukkaan kierretyillä nauhoilla.

Huntu sidotaan sykerölaitteen päälle.

Jääsken pukutarkistuksen yhteydessä näimme mahtavan kattauksen sykerölaitteita ja huntuja Jääskestä ja lähitienoilta. Ne kaikki olivat hitusen erilaisia. Huntujen ja sykerölaitteiden keskinäinen suhde ei ollenkaan välttämättä ollut selvä. Hunnut eivät olleet kiinni sykeröissä, vaan talletettu erillään.

Eräs Jääskestä talletettu huntu Suomen kansallismuseon kokoelmista.

Otin asiantuntija Leena Holstin hyväksymänä hunnun valmistukseen sellaisen otteen, että kaikki tähän saakka tehty sysättiin syrjään. Katsoin asiaa ihan uusilla silmillä. Huntu- ja sykerölaiterepertuaari vakuutti miut siitä, että tapa oli oikea. Valmistin sellaisen sykerölaitteen, joka pysyy napakasti ja mukavasti päässä. Muotoilin hunnun sen päälle niin, että kaikilla laskoksilla ja muodoilla on joku järkevä tehtävä. Hyvin oleellinen oivallus oli se, että Jääsken hunnun ominaispiirre "koirankorvat", jotka on kansallispukujen huntuihin toteutettu erittäin monilla tavoilla, ovat itseasiassa seurausta siitä, että huntukangas kiertää sykerölaitteen kierretyt päät ja lukittautuu sykerölaitteen ja pään väliin. Luulen, että nämä erilaiset tulkinnat juontavat juurensa siitä, että tähän mennessä huntuja on tulkittu erillään sykerölaitteista.
Me kaikki kansallispukuasiantuntijat hämmästyimme ja ilostuimme, sillä nyt syntynyt huntu on keveä, se pysyy napakasti päässä, eikä häiritse eloa ja oloa ollenkaan!
Elämän helpottamiseksi ompelin hunnun muutamalla pistolla sykerölaitteeseen kiinni, jolloin se on mahdollista pukea yksin, joskin lämpimästi suosittelen, että toinen henkilö asettelee takaosan kangaspaljouden kauniisti.

Huntu, paita, sarkaviitta, hurstuthame ja nyytinkiesiliina.

Puvun työohjeet ovat vielä tekeillä, niitä joudumme odottamaan vielä vuoden verran. Koska tätä pukua on tehty useampi vuosi, ei sitä tuosta vain selitetä yhdessä blogikirjoituksessa. Mutta monessa blogikirjoituksessa kyllä, joten tämä sarja jatkuu, pysy kuulolla :)

Nyytinkiesiliinaa ja hurstuthametta.

Julkistuksen jälkeen olo oli helpottunut ja iloinen.

Puku oli puettu miulle ja Käsityön museon Jaanalle, miun osakseni tuli esittää neitoa,

siksi miulla on pinteli päässä. Ja tuo on sitten virallinen hiustyyli pintelin kanssa :P

Haluan ihan erikseen alleviivata, että kaikki mikä on kirjoitettu tai

mikä näkyy kuvissa, ei ole absoluuttisesti oikein tai totta. Ei edes virallisessa julkistuksessa nähty. 

Tämän ikäinen nainen EI siis kulje pintelissä, oli siviilisääty sitten ihan mitä tahansa.

P.S. Tässä vielä linkki taannoiseen kirjoitukseeni siitä, miksi pukuja tarkistetaan.