Puodissa on sarafaaneja, kiilaferrejä, nappeja, nauhoja, neuloja, säilytyslaatikoita, postikortteja, vihkoja, palapelejä, tärkkiä ja paljon muuta hauskaa ja tarpeellista!
sunnuntai 19. elokuuta 2012
Alennusta Puodista!
Tästä hetkestä tiistaihin puoleen yöhön asti blogin lukijoille 10 % alennusta Puodin tuotteista (ei koske ohjeita ja kaavoja eikä käsinkudottuja kankaita)! Mainitse tilauslomakkeen lisätietokohdassa "blogi".
Puodissa on sarafaaneja, kiilaferrejä, nappeja, nauhoja, neuloja, säilytyslaatikoita, postikortteja, vihkoja, palapelejä, tärkkiä ja paljon muuta hauskaa ja tarpeellista!
Puodissa on sarafaaneja, kiilaferrejä, nappeja, nauhoja, neuloja, säilytyslaatikoita, postikortteja, vihkoja, palapelejä, tärkkiä ja paljon muuta hauskaa ja tarpeellista!
perjantai 17. elokuuta 2012
Jos se on sanottu uutisissa, se on totta?
Eilen Ykkösen Uutisissa oli pieni kansallispukuja sivuava juttu, jossa myökin pyörähdimme. Kohdassa 4:30.
Yle Uutiset 16.8.2012 (pätkä on katsottavissa Areenassa kai 14.9.2012 saakka).
Facebookissa pari henkilöä kiinnitti huomiota siihen, että minua kutsuttiin "kansallispukuharrastajaksi". No, kyllähän mie tätä myöskin harrastan. Sitä voisi äkkiä kuvitella, että "any publicity is good publicity" (~"kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta"). Onhan se aina hauskaa, kun toimittaja pyytää haastattelua, mutta olen oppinut vähän myös pelkäämään sitä. Aina ei nimittäin tiedä, että mihin yhteyteen se oma sanominen liitetään, miten se leikataan ja mitä toimittaja päättää korostaa. Ja telkkarissa suorassa lähetyksessä on vielä se riski, että suusta pääsee sammakoita. Miulla on ollut sellainen onni, että mitään karmeaa vahinkoa ei ole päässyt tapahtumaan, mutta kieltämättä olen joutunut "tilille" asioista, joita olen sanonut mediassa. Meihin on aika syvään juurtunut ajatus, että kun se noin tuossa lehdessä lukee tai uutisissa sanotaan, niin silloin se on noin myös tullut sanojan suusta tai pahimmassa tapauksessa, että silloin se on totta.
Tuo Ylen juttu on ihan jees. Voin nuo pari sanomaani lausetta allekirjoittaa. Ehkä nykyisen varovaisuuteni vuoksi noita kurjempia tapauksia on koko ajan vähemmän. Tuulettelu-sunnuntaista oli Imatran osalta kaksi mukavan kokoista lehtijuttua, toinen paikallislehti http://www.uutisvuoksi.fi/ ja toinen Karjala-lehdessä. Oikein hyvät jutut, pikkuisia virheitä, mutta ei oleellisia.
Tämä julkisuusjuttu aiheuttaa minussa ristiriitaisia tunteita. Toisaalta niiden avulla saa tehokkaasti levitettyä kansallispukuviestiä ja samalla myös mainostettua omaa yritystään. Toisaalta on vähän pelottavaakin, jos kansallispuku leimautuu yleisemmin miun naamaan. Aika iso vastuu yhdelle ihmiselle olla kansallispuvun kasvot. Myös meidän lapsemme ovat usein mukana kuvissa. Vaikuttaako tämä heidän elämäänsä jotenkin? Ehkä liioittelen ja kuvittelen tässä olevani suuremminkin ihmisten tietoisuudessa. Ainakin täällä Imatralla huomaan lehti- tai tv-jutun jälkeen joidenkin vieraiden ihmisten katsovan tunnistaen. Ja heti tulee sellainen olo, että täytyy käyttäytyä jotenkin paremmin ja hienommin, ettei tee hallaa kansallispuvulle. Nyt kun kirjoitan tätä tähän, se kuulostaa naurettavalta ja siltä, että kuvittelen olevani isompikin stara. Heh.
Yle Uutiset 16.8.2012 (pätkä on katsottavissa Areenassa kai 14.9.2012 saakka).
Facebookissa pari henkilöä kiinnitti huomiota siihen, että minua kutsuttiin "kansallispukuharrastajaksi". No, kyllähän mie tätä myöskin harrastan. Sitä voisi äkkiä kuvitella, että "any publicity is good publicity" (~"kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta"). Onhan se aina hauskaa, kun toimittaja pyytää haastattelua, mutta olen oppinut vähän myös pelkäämään sitä. Aina ei nimittäin tiedä, että mihin yhteyteen se oma sanominen liitetään, miten se leikataan ja mitä toimittaja päättää korostaa. Ja telkkarissa suorassa lähetyksessä on vielä se riski, että suusta pääsee sammakoita. Miulla on ollut sellainen onni, että mitään karmeaa vahinkoa ei ole päässyt tapahtumaan, mutta kieltämättä olen joutunut "tilille" asioista, joita olen sanonut mediassa. Meihin on aika syvään juurtunut ajatus, että kun se noin tuossa lehdessä lukee tai uutisissa sanotaan, niin silloin se on noin myös tullut sanojan suusta tai pahimmassa tapauksessa, että silloin se on totta.
Tuo Ylen juttu on ihan jees. Voin nuo pari sanomaani lausetta allekirjoittaa. Ehkä nykyisen varovaisuuteni vuoksi noita kurjempia tapauksia on koko ajan vähemmän. Tuulettelu-sunnuntaista oli Imatran osalta kaksi mukavan kokoista lehtijuttua, toinen paikallislehti http://www.uutisvuoksi.fi/ ja toinen Karjala-lehdessä. Oikein hyvät jutut, pikkuisia virheitä, mutta ei oleellisia.
Tämä julkisuusjuttu aiheuttaa minussa ristiriitaisia tunteita. Toisaalta niiden avulla saa tehokkaasti levitettyä kansallispukuviestiä ja samalla myös mainostettua omaa yritystään. Toisaalta on vähän pelottavaakin, jos kansallispuku leimautuu yleisemmin miun naamaan. Aika iso vastuu yhdelle ihmiselle olla kansallispuvun kasvot. Myös meidän lapsemme ovat usein mukana kuvissa. Vaikuttaako tämä heidän elämäänsä jotenkin? Ehkä liioittelen ja kuvittelen tässä olevani suuremminkin ihmisten tietoisuudessa. Ainakin täällä Imatralla huomaan lehti- tai tv-jutun jälkeen joidenkin vieraiden ihmisten katsovan tunnistaen. Ja heti tulee sellainen olo, että täytyy käyttäytyä jotenkin paremmin ja hienommin, ettei tee hallaa kansallispuvulle. Nyt kun kirjoitan tätä tähän, se kuulostaa naurettavalta ja siltä, että kuvittelen olevani isompikin stara. Heh.
tiistai 14. elokuuta 2012
Kansallispuku kaleidoskoopissa
Hälsningar från Vörå! Vietin viime viikon ruotsia puhuen Vöyrillä Pohjoismaisessa pukuseminaarissa. Moinen järjestetään kolmen vuoden välein, vuorotellen kussakin pohjoismaassa. Tämänkertaisen seminaarin nimi ja aihe oli Kansallispuku kaleidoskoopissa.
Aivan järjettömän hieno viikko, josta riittää matskua vaikka kuinka moneen blogikirjoitukseen. Luennot, esitelmät ja keskustelut avasivat uusia näkökulmia, raottivat historiaa, istuttivat epäilyksen siemenen siihen, mitä olen luullut, vahvistivat joitakin omia ajatuksiani ja todella laittoivat kansallispukukäsitteen kaleidoskooppiin.
Lisäksi miulla oli hauskaa! Seminaari oli työjuttu, mutta en ehtinyt suoda ajatustakaan näille kotona odottaville töille, en sille mitä pitää maanantaina tehdä, en sille minne pitää syksyllä ehtiä. Ajatus ruotsin-, norjan-, tanskan- ja islanninkielisistä luennoista aamusta iltaan voi kuulostaa musertavalta, mutta (kiitos pääluentojen simultaanitulkkauksen) se ei todella ollut. Ja kaikki väliajat ja illat menivät hujauksessa toisten asiantuntijoiden kanssa keskustellessa! Hyvä niin, tästä viikosta oli revittävä suurin osa siitä, minkä luulen olevan jossain vähemmän spesifissä työssä ja oikeassa työyhteisössä kahvipöytäkeskustelukamaa.
Yllätin itseni alkamalla ymmärtää ja jopa puhua ruotsia (ja muita pohjoismaalaisia kieliä :D) ja pidin jopa oman speakers corner -juttuni ruotsiksi! Sain kyllä käännöksen tekemiseen apua tulkilta ja luin paperista, mutta silti. En tiennyt, että miun pään sisältä löytyy niin paljon ruotsinkieltä ja nyt kun se hana aukesi, se ei tahdo mennä kiinni, hui! No, täällä kun ei tuota ruotsia juuri kuule, niin eiköhän tuo hautaudu taas hyvin pian takaraivon uumeniin. Ihana kuitenkin tietää, että siellä se on.
Siinä omassa speakers corner -jutussani esittelin tämän miun blogin ja nettisivuni sekä Facebookin Kansallispuku-ryhmän ja Kansallispuku-foorumin. Poikakalenteri-kuvakilpailu tuli mainituksi myös. Kerroin myös kansallispukujen tuuletuspiknikistä ja näytin runsaan kattauksen kuvia piknikeiltä näiltä kolmelta vuodelta eri puolilta Suomea (kiitos kuvia lainanneille!). Mie pidän näitä juttuja vähän tällaisena puuhasteluna, vähän ehkä arveluttavanakin, kun en tarkoituksella ole näihin halunnut mitään sen virallisempia tahoja mukaan (se kun väkisinkin rajoittaa). Miut todella yllätti se positiivinen ja kannustava palaute, jota sain! Nyt tuntuu mielekkäältä ja tarpeelliselta jatkaa. Kansallispuku-foorumin tilannetta olen kyllä miettinyt, sillä siellä on tosi hiljaista. Facebookissa on vilkasta keskustelua, mutta kaikki eivät ole Facebookissa. Mitä mieltä olette, kannattaako foorumin kanssa vielä yrittää sinnitellä vai keskitetäänkö Faceen?
Tästä tulee taas kilometrin mittainen juttu, mutta kun tuo tuuletus nyt tuli tuossa mainittua, niin täytyy laittaa kuvakavalkaadi sunnuntailta 5.8. Imatran tuuletteluista, varsågod:
Lämmin kiitos naapurin tätille sekä kaikille muille ihanille Imatralla ja muualla maassa tuuletelleille!
keskiviikko 1. elokuuta 2012
Neljä hametta, viisi paitaa
Juuret-näyttely on päättynyt. Asukokonaisuudet julkistettiin Karjalaisilla kesäjuhlilla 16.6. ja tässä videotaltiointi sieltä: Juuret-video YouTubessa. Vaatteista on ilmeisesti jo otettu myös promokuvat mallien päällä, mutta en ole niitä vielä saanut käyttööni. Olen kyllä edelleen innostunut noista vaatteista, harmi vaan, ettei oikein ole aikaa niiden tuotteistamiseen. Ehkä vielä keksin keinon.
Olen penkonut kansallispukukaappia. Lapsilla on sellainen jännä ominaisuus, että ne kasvavat. Ja vaikka meillä ehkä käytetään suhteellisen paljon kansallispukuja, niin ei silti valtavan montaa kertaa vuodessa. Mikä tarkoittaa sitä, että joka kerran kun puvut on tarkoitus laittaa päälle, aloitetaan se sovittelemalla lapsille pukuja ja todennäköisesti myös pidentämällä tai lyhentämällä hametta ja esiliinaa. Kengätkin aiheuttavat usein aikalailla päänvaivaa. Meidän tytöillämme on Sysmän ja Luhangan kansallispuvut, kuten minullakin. Esikoinen sai ensimmäisen Sysmän ja Luhangan pukunsa 3-vuotiaana. Sitä ennen hän käytti serkkunsa vanhaa Virolahtea, kuten kuopuskin sittemmin. Äitini on ommellut esikoiselle Sysmän ja Luhangan osia sitä mukaa kun hän on kasvanut. Esikoinen on nyt 150 cm pitkä, eli vain 10 cm lyhyempi kuin minä. Meillä on Sysmän ja Luhangan pukuun 4 eripituista hametta (kahdesta pienimmästä on tarpeen mukaan käännetty helmaa, alussa käänne on ulottunut lähes hameen puoleen väliin), 5 paitaa, joista kaksi suurinta on minun kokoisiani, toinen niistä oikeastaan siirretty syrjään koska alkoi olla loppuunkulunut, 5 liiviä, 4 painokankaista ja 1 silkkinen esiliina, 1 röijy, 1 tanu, 1 irtopitsi ja 1 silkkimyssy. Ja villaisia sukkia vähän joka kokoa.
Kuopukselle juuri soviteltiin ja hänelle löytyi sopivat vaatteet ihan suoraan. Esikoinen on yökylässä kaverilla, mutta kunhan sieltä saapuu, niin sovittelemme hänelle. Minulla on yksi hame, joka on periaatteessa vähän pitkä minulle, se on tehty vuokrapuvustoon, mutta jos sidon sen sopivan ylös, niin se välttää kyllä. Niin teen, jos osoittautuu, että oma hameeni on sopiva esikoiselle. Jos se ei pysy päällä tai on vielä pitkä, niin sitten avataan käänne seuraavasta hameesta. Ja sitä myöten myös esiliinasta - jos se riittää. Melkoinen varustelu yhtä tuuletusta varten :) Kun kaikille löydetään sopivan mittaiset hihat ja helmat, on edessä vielä normaali pukujen huoltaminen, eli tärkkäys ja silitys. Käytännössä perjantai-iltana suihkuttelen paidat ja essut tärkkivedellä kosteiksi ja laitan muovipussiin yöksi, jotta kosteus tasaantuu. Lauantaina silitän kaikki neljä paitaa ja 3 essua sileiksi ja kuiviksi (siihen menee pari tuntia) ja levitän ne mahdollisimman suoriksi ripustimille. Sunnuntaina ne ovat sitten valmiit puettaviksi - ja yksi paita laukkuun pakattavaksi.
Tällä kertaa nimittäin tätä rumbaa sävyttää vielä se, että tuuletuksen jälkeen sunnuntaina käyn vaihtamassa vaatteet ja painelen perheen kera esikoisen luokan siivoustalkoisiin. Ja maanantaiaamuna lähden seitsemän junalla Vaasaan ja Vöyrille Pohjoismaiseen pukuseminaariin ja sielläkin pitää olla kansallispuku mukana. Ja sen olisi hyvä olla viimeisen päälle ojennuksessa, eikä tuuletukselta hikinen ja ruttuinen. Onneksi on tuo vanha paita, laitan sen tuuletukselle ja otan uuden reissuun.
Sunnuntaina se siis on, kansallispuvun syntymäpäivä! Toivoisin hurjasti, että kaikille suomalaisille kotona ja ulkomailla ja Suomessa asuville tulisi tavaksi aina 5.8. pukeutua kansallispukuun tai johonkin sen osaan tai kansanpukuun ja lähteä ihmisten ilmoille piknikille, kahvilaan, tuulettamaan pukuaan ja katselemaan muiden pukuja! Toivon, että siihen ei pian tarvittaisi kokoonkutsujia eikä sirkushuveja, vaan tästä tulisi vielä itsestäänselvempi asia, kuin valkolakin käyttö vappuna - kansallispukuhan kuuluu meistä jokaiselle!
Olen penkonut kansallispukukaappia. Lapsilla on sellainen jännä ominaisuus, että ne kasvavat. Ja vaikka meillä ehkä käytetään suhteellisen paljon kansallispukuja, niin ei silti valtavan montaa kertaa vuodessa. Mikä tarkoittaa sitä, että joka kerran kun puvut on tarkoitus laittaa päälle, aloitetaan se sovittelemalla lapsille pukuja ja todennäköisesti myös pidentämällä tai lyhentämällä hametta ja esiliinaa. Kengätkin aiheuttavat usein aikalailla päänvaivaa. Meidän tytöillämme on Sysmän ja Luhangan kansallispuvut, kuten minullakin. Esikoinen sai ensimmäisen Sysmän ja Luhangan pukunsa 3-vuotiaana. Sitä ennen hän käytti serkkunsa vanhaa Virolahtea, kuten kuopuskin sittemmin. Äitini on ommellut esikoiselle Sysmän ja Luhangan osia sitä mukaa kun hän on kasvanut. Esikoinen on nyt 150 cm pitkä, eli vain 10 cm lyhyempi kuin minä. Meillä on Sysmän ja Luhangan pukuun 4 eripituista hametta (kahdesta pienimmästä on tarpeen mukaan käännetty helmaa, alussa käänne on ulottunut lähes hameen puoleen väliin), 5 paitaa, joista kaksi suurinta on minun kokoisiani, toinen niistä oikeastaan siirretty syrjään koska alkoi olla loppuunkulunut, 5 liiviä, 4 painokankaista ja 1 silkkinen esiliina, 1 röijy, 1 tanu, 1 irtopitsi ja 1 silkkimyssy. Ja villaisia sukkia vähän joka kokoa.
Kuopukselle juuri soviteltiin ja hänelle löytyi sopivat vaatteet ihan suoraan. Esikoinen on yökylässä kaverilla, mutta kunhan sieltä saapuu, niin sovittelemme hänelle. Minulla on yksi hame, joka on periaatteessa vähän pitkä minulle, se on tehty vuokrapuvustoon, mutta jos sidon sen sopivan ylös, niin se välttää kyllä. Niin teen, jos osoittautuu, että oma hameeni on sopiva esikoiselle. Jos se ei pysy päällä tai on vielä pitkä, niin sitten avataan käänne seuraavasta hameesta. Ja sitä myöten myös esiliinasta - jos se riittää. Melkoinen varustelu yhtä tuuletusta varten :) Kun kaikille löydetään sopivan mittaiset hihat ja helmat, on edessä vielä normaali pukujen huoltaminen, eli tärkkäys ja silitys. Käytännössä perjantai-iltana suihkuttelen paidat ja essut tärkkivedellä kosteiksi ja laitan muovipussiin yöksi, jotta kosteus tasaantuu. Lauantaina silitän kaikki neljä paitaa ja 3 essua sileiksi ja kuiviksi (siihen menee pari tuntia) ja levitän ne mahdollisimman suoriksi ripustimille. Sunnuntaina ne ovat sitten valmiit puettaviksi - ja yksi paita laukkuun pakattavaksi.
Tällä kertaa nimittäin tätä rumbaa sävyttää vielä se, että tuuletuksen jälkeen sunnuntaina käyn vaihtamassa vaatteet ja painelen perheen kera esikoisen luokan siivoustalkoisiin. Ja maanantaiaamuna lähden seitsemän junalla Vaasaan ja Vöyrille Pohjoismaiseen pukuseminaariin ja sielläkin pitää olla kansallispuku mukana. Ja sen olisi hyvä olla viimeisen päälle ojennuksessa, eikä tuuletukselta hikinen ja ruttuinen. Onneksi on tuo vanha paita, laitan sen tuuletukselle ja otan uuden reissuun.
Sunnuntaina se siis on, kansallispuvun syntymäpäivä! Toivoisin hurjasti, että kaikille suomalaisille kotona ja ulkomailla ja Suomessa asuville tulisi tavaksi aina 5.8. pukeutua kansallispukuun tai johonkin sen osaan tai kansanpukuun ja lähteä ihmisten ilmoille piknikille, kahvilaan, tuulettamaan pukuaan ja katselemaan muiden pukuja! Toivon, että siihen ei pian tarvittaisi kokoonkutsujia eikä sirkushuveja, vaan tästä tulisi vielä itsestäänselvempi asia, kuin valkolakin käyttö vappuna - kansallispukuhan kuuluu meistä jokaiselle!
tiistai 31. heinäkuuta 2012
Karuja tosiasioita yrittäjyydestä
Nyt seuraa oksennuksellinen yrittäjyyteen liittyvää ikävämpää puolta. Tämä kumpuaa osittain käsityöyrittäjien blogeissa silloin tällöin käytävästä hinnoittelukeskustelusta ja osittain siitä ahdistuksesta, jota olen kokenut tässä yrittäessäni pitää kesälomaa. Pelkään, että joku loukkaantuu tästä, toivon, että ei. Tarkoitukseni ei ole loukata ketään eikä osoittaa ketään sormella. Jos kuvittelet tunnistavasi itsesi tekstistä, se toivottavasti antaa sykäyksen pienelle mietinnälle, mutta en puhu tässä kenestäkään yksittäisestä ihmisestä.
Ensin hinnoittelusta. Koska aika monella tuntuu olevan sellainen käsitys, että yrittäjät ovat rikkaita ja "firma maksaa" kaiken, niin aukaisen hiukan hinnoittelua. Tämä on sen luokan avautumista, että käteni tärisevät ja syke on korkea, koska NÄITÄ EI KERROTA ASIAKKAILLE! Uskaltaudun tämän nyt tekemään ja toivon, etten tule liian pahasti rangaistuksi.
Otan esimerkiksi verkkokaupassani olevan, myyntihinnaltaan 75 € maksavan kiilaferren:
Tarvikkeet ferreen maksavat keskimäärin 13 €. Siitä poistetaan alv 23 %, jolloin tarvikkeiden osuudeksi jää 10,57 €. Ostan kankaat usein matkoiltani tai tilaan verkkokaupoista. Tuossa hinnassa EI ole kangaskaupassa tai verkkokaupassa vietettyä aikaa eikä mahdollisia postikuluja eikä sitä aikaa, joka menee kankaiden kutistamiseen. Ne siis kuuluvat "yleiskustannukset" osioon.
Kiilaferren (sen 75 € maksavan) tekemiseen kuluu aikaa keskimäärin 3 tuntia. Työpalkaksi olen määritellyt 31,70 €.
Minä teen töitä kodin yhteydessä olevassa työtilassa, joten en maksa vuokraa. Tila on kuitenkin iso ja vie suuren osan talon lämmityskustannuksista. Työn tekemisestä tulee myös roskaa, kuluu vettä jne. Nämäkin kuuluvat yleiskustannuksiin. Samoin verkkokaupan päivitys, sähköposteihin vastaaminen, blogin ja nettisivujen päivitys, puhelimessa puhuminen, puhelinlasku, nettilasku, verkkokaupan ja nettisivujen maksut, työreissujen kulut ja niihin kulunut aika, pankin kulut (jotka ovat muuten yrittäjältä huomattavasti suuremmat kuin yksityisiltä, mie mm. maksan jokaisesta tilille tulevasta suorituksesta pankille - viitenumerolla tulevasta vähän vähemmän kuin ilman sitä tulevasta - samoin kuin jokaisesta maksetusta laskusta), yel-maksut, vakuutukset, tuotelappuset ja lippuset, mainokset, työkalut, hävikkitarvikkeet, pakkausmateriaalit, tulostin, kamera, tulostinvärit, tietokoneen kulut, tietokoneohjelmat, postissa käynti, siivoaminen, tarvikkeiden etsiminen markkinoilta (tämä vie nykyisin enemmän ja enemmän aikaa), tarjousten laskeminen, koulutusmaksut ja niihin liittyvät matka- ym. kulut sekä tietysti se raha, jonka turvin pitäisi pystyä viettämään kesälomaa ja mahdolliset sairaslomapäivät. Kiilaferre on täytynyt myös ideoida, kaavoittaa ja testata. Sitä täytyy markkinoida. Siitä täytyy ottaa valokuvat, jotka täytyy muokata ja lisätä verkkokauppaan (tämän haluaisin ulkoistaa). Unohdin varmasti monta, mutta saanette tästä käsityksen, että noita kuluja on paljon. Yleiskustannukset ovat kai yksinäisillä yrittäjillä yleensä tuollainen 30 - 90 % työpalkasta, minä olen toistaiseksi määritellyt omani 50 prosenttiin, mutta paine sen nostamiseen on kova. Yleiskustannusten osuus tuosta kiilaferren hinnasta on siis 15,85 €.
Tässä kohtaa nuo tarvikkeet, työpalkka ja yleiskustannukset lasketaan yhteen ja saadaan "omakustannushinta": 58,12 €.
Tuohon lisätään voitto, se on miulla 5 %: 2,91 €. Periaatteessa tuokin voisi olla yksinäisen yrittäjän yrityksessä tuossa yleiskustannuskohdassa, koska sinne se käytännössä menee.
Kun omakustannushintaan lisätään voitto, saadaan veroton myyntihinta, joka on 61,02 €. Ja verottajan iloksi lisätään tuohon vielä arvonlisävero 23 % eli 14,04 €. Verollinen myyntihinta on siis 75,06 €, jonka olen pyöristänyt 75 euroon.
Näitähän on oltava varastossa olemassa, että niitä voi verkkokaupassa ja tapahtumissa myydä. Kaikkia en välttämättä saa myytyä koskaan. Rahat ovat kiinni tarvikkeissa. Nämä ovat yrittäjyyteen liittyviä riskejä ja ne vaan on kannettava.
Jos nyt tiivistetään leikisti samaan päivään noiden kiilaferrejen teko ja tilaus, niin työpäiväni aikana ehdin suurinpiirtein tällaista: Luen sähköpostit ja vastaan niihin. Huomaan kahden tilauksen tulleen. Kirjoitan niistä ennakkolaskut ja lähetän sähköpostilla tilaajille. Kyttäilen verkkopankista, milloin suoritukset näkyvät tilillä. Olen etukäteen hankkinut ja kutistanut kankaat. Leikkaan kiilaferret ja ompelen ne (6 tuntia). Tulostan kuitit kiilaferrejen ostajille. Pakkaan kiilaferret lähtemään asiakkaille. Ajan postiin jonottamaan lähettääkseni kiilaferret. Päivitän verkkokaupan. Tuosta päivästä "palkkani" siis on 63,40 €. Siitä maksan henkilökohtaiset veroni. Sitten on ne päivät, kun palkkaa ei tule ollenkaan. Ne asiakkaat, jotka eivät maksa ajallaan, jonka johdosta joudun maksamaan omat laskuni luottokortilla ja niistä tietysti tulee korkokuluja. Ja paljon muuta.
No, nuo kiilaferrethän ovat miulla sivutuote. Pääasiassa teen tilauksesta kansallispukuja. Voin kertoa, että silläkään ei rikastu. En ole uskaltanut katsoa, paljonko peruspäiväraha on, koska voi olla, etten saa ihan sitä. Niillä käsityöyrittäjillä, jotka tekevät tuotteita myyntiin, rasitteena on näiden lisäksi sellaisia asioita kuin jälleenmyyjien provikat ja tietysti myös enemmän riskiä siinä, että tuotteita jää myymättä.
Käytännössä toki moni asia, joka nyt menee yrityksen kuluihin kokonaan tai osittain, olisi maksettava joka tapauksessa, joten sillä lailla tuota kannattavuutta on vaikea ihan tarkalleen laskea. Totuus on kuitenkin se, että kirjanpidossa viivan alle jäävä raha on miun omaa ja sinne viivan alle on minulla jäänyt vaihtelevasti alle 4000 eurosta 13 000 euroon vuodessa. Lisäksi teen opetushommia, jotka jatkavat leipääni keskimäärin 150 eurolla kuussa, mutta aiheuttavat myös kuluja.
Tiedän, että voisin saada tuon rahan osuuden suuremmaksi. Miulla on töitä jonossa yli vuodeksi (ja se on harvinaista yrittäjällä, uskokaa pois) ja alan olla ainoita kansallispukujen tekijöitä, joten voin jopa jossain määrin valita työni. Voisin paneutua siihen, kieltäytyä messutapahtumista, luennoista ja kursseista, olla kirjoittamatta blogia ja pitämättä kansallispukuryhmää-facebookissa ja Kansallispuku-foorumia netissä. Voisin vastata lyhyesti vain välttämättömimmän sähköpostissa ja puhelimessa kyselijöille, ohjata heidät muualle tai ottaa korvauksen käyttämästäni ajasta (tähän muuten menee yllättävän paljon aikaa). Mutta en halua. Mie haluan palvella asiakkaat ja ei-asiakkaat hyvin. Mie haluan levittää kansallispukutietoja ja -intoa. Mie haluan ensisijaisesti edistää kansallispukujen käyttöä, vaikka siitä ei miulle rahaa tulisikaan. Koska mieheni joutuu aika koville taloudellisesti tämän takia, voi olla että miun on pakko luopua tästä jossain vaiheessa. Toivottavasti ei kokonaan.
Tästä päästäänkin sitten toiseen harmilliseen asiaan: työajattomuuteen.
Yritän olla tässä kesälomalla. Koska puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni on sama lomalla ja työajalla (tähän olen vakavasti harkinnut muutosta), miulle tulee työpuheluita, -tekstiviestejä ja -sähköposteja. Niihin vastaaminen ei välttämättä hetkellisesti vie kauaa aikaa, mutta valitettavasti ne repäisevät ajatukseni takaisin töihin pitkäksi ajaksi. Muutenkin työstä irroittautuminen on vaikeaa ja yleensä miun on lähdettävä johonkin reissuun, että se kunnolla onnistuu - joskus ei silloinkaan. Vaikka rakastan työtäni, on siitäkin saatava huilia välillä. Sähköpostithan voin olla lukematta - paitsi että se ei sovi luonteelleni, miun on "pakko" lukea ne, koska muuten en saa rauhaa. Huono ominaisuus yrittäjälle.
Miulle ei tulisi mieleenkään soittaa vieraalle ihmiselle kahdeksan jälkeen illalla. Jos soitan jonkun ihmisen työasiaa, vältän myös viikonloppuja, sunnuntaita ainakin. Käytännössä yritän ajoittaa sellaiset soitot yhdeksän ja viiden välille arkipäiviin. Näin tekee myös suurin osa miun asiakkaista. Tai oikeastaan lähes kaikki.
Kun puhelin soi illalla yhdeksältä ja numero näkyy, mutta on vieras, tulee ensimmäisenä mieleen, että jollekin on tapahtunut jotain pahaa. Mutta ehei, miun puhelimeen tulee siihen aikaan tällaisia puheluita: "Minulla on äidin vanha kansallispuku, ostatko sen, missä sitä voi myydä, paljonko siitä voi pyytää" tai näitä: "Olen tässä viikon siivoillut komeroita ja törmäsin taas kansallispukuuni. Sille pitäisi varmaankin tehdä jotain ja aloin tässä miettiä sitä. Ei tällä asialla mikään kiire ole, kun tämä on roikkunut jo kymmenen vuotta, mutta minä nyt tässä mietiskelen..." PUHELIMESSA, JUMANKAUTA! Ja eipä voi taas "kurjaa nuorisoa" syyttää, nämä ovat aina ihan kypsään ikään ehtineitä naisia. Ja tiedätkö mitä? Mie en osaa olla tyly kenellekään pitääkseni omia puoliani. Mie palvelen asiallisesti ja ystävällisesti ja kerään vatsaani mustaa polttavaa sykkyrää.
Huomasin myös, että kesän tullen monet ovat ehtineet miettiä kansallispukuasioita, koska soittoja tuli paljon ihan asialliseenkin aikaan. Ne siedän ja harkitsen yhä vakavammin erillisen siviilinumeron hankkimista.
Kolmas kummeksuttava ja harmittava asia on työni mitätöinti. Tarkoitan tällä sitä, että vaikkapa tuota hintaesimerkin kiilaferreä halutaan kopioida. Se koetaan niin kalliiksi, että sitä ei ole varaa ostaa. No, näin voi olla. Se ei ole kenellekään mikään elintärkeä kapine, joten silloin täytyy olla ilman. Vaan ehei, sellainen halutaan tehdä itse. Ja mikäs siinä, olen avoimesti kertonut, että se on kiilasarafaanista muokattu. Olen myös tehnyt kiilasarafaaniin ohjeet ja kaavat, nehän voi ostaa ja siitä sitten muokkailla. Mutta eipä riitä eräille. Kiilasarafaanin kaavatkin ovat liian kalliit, miun pitäisi ojentaa ilmaiseksi valmiit kaavat ja vielä opastaa miten niihin tehdään yksilöllisiä muutoksia. Sitä samaahan voisi mennä ehdottamaan vaikka Ratialle tai Rintalalle. Tai, joku haluaa luoda ihan itse, eikä siksi halua ostaa valmiita ohjeita ja kaavojakaan. Minun pitäisi sitten vain olla tuntitolkulla käytettävissä ja antaa ilmaisia neuvoja. Tiedätkö, jos miulla olisi riittävästi rahaa eikä näitä tilaustöitä, niin tekisinkin niin. Olisin täysipäiväinen kansallispukuapulainen. Mutta kun miun pitäisi tästä omasta toimeentulostakin yrittää pitää huolta.
Jaksoitko lukea loppuun saakka turhautuneen kiukkuamiseni? Minua ei tarvitse mitenkään sääliä. Mie teen tätä siksi että haluan. Saan työstäni paljon enemmän kuin rahaa. Yrittäjyydessä on paljon hyviä puolia, jotka painavat vaakakupissa enemmän. Halusin kirjoittaa tämän kahdesta syystä: Ensinnäkin halusin näihin liittyvän pahan mieleni pois päiväjärjestyksestä ennen kuin palaan lomalta työn ääreen ja toiseksi en usko kenenkään mitenkään ilkeyttään arvostelevan hintoja tai soittelevan kummallisin aikoihin. Useimmat pahan mielen aiheuttavat teot johtuvat ajattelemattomuudesta ja ehkä joku alkaa tämän johdosta ajatella. Nyt vain toivon, etteivät puhelin ja sähköposti hiljene kokonaan tämän avautumiseni takia.
Johan helpotti :)
Ensin hinnoittelusta. Koska aika monella tuntuu olevan sellainen käsitys, että yrittäjät ovat rikkaita ja "firma maksaa" kaiken, niin aukaisen hiukan hinnoittelua. Tämä on sen luokan avautumista, että käteni tärisevät ja syke on korkea, koska NÄITÄ EI KERROTA ASIAKKAILLE! Uskaltaudun tämän nyt tekemään ja toivon, etten tule liian pahasti rangaistuksi.
Otan esimerkiksi verkkokaupassani olevan, myyntihinnaltaan 75 € maksavan kiilaferren:
Tarvikkeet ferreen maksavat keskimäärin 13 €. Siitä poistetaan alv 23 %, jolloin tarvikkeiden osuudeksi jää 10,57 €. Ostan kankaat usein matkoiltani tai tilaan verkkokaupoista. Tuossa hinnassa EI ole kangaskaupassa tai verkkokaupassa vietettyä aikaa eikä mahdollisia postikuluja eikä sitä aikaa, joka menee kankaiden kutistamiseen. Ne siis kuuluvat "yleiskustannukset" osioon.
Kiilaferren (sen 75 € maksavan) tekemiseen kuluu aikaa keskimäärin 3 tuntia. Työpalkaksi olen määritellyt 31,70 €.
Minä teen töitä kodin yhteydessä olevassa työtilassa, joten en maksa vuokraa. Tila on kuitenkin iso ja vie suuren osan talon lämmityskustannuksista. Työn tekemisestä tulee myös roskaa, kuluu vettä jne. Nämäkin kuuluvat yleiskustannuksiin. Samoin verkkokaupan päivitys, sähköposteihin vastaaminen, blogin ja nettisivujen päivitys, puhelimessa puhuminen, puhelinlasku, nettilasku, verkkokaupan ja nettisivujen maksut, työreissujen kulut ja niihin kulunut aika, pankin kulut (jotka ovat muuten yrittäjältä huomattavasti suuremmat kuin yksityisiltä, mie mm. maksan jokaisesta tilille tulevasta suorituksesta pankille - viitenumerolla tulevasta vähän vähemmän kuin ilman sitä tulevasta - samoin kuin jokaisesta maksetusta laskusta), yel-maksut, vakuutukset, tuotelappuset ja lippuset, mainokset, työkalut, hävikkitarvikkeet, pakkausmateriaalit, tulostin, kamera, tulostinvärit, tietokoneen kulut, tietokoneohjelmat, postissa käynti, siivoaminen, tarvikkeiden etsiminen markkinoilta (tämä vie nykyisin enemmän ja enemmän aikaa), tarjousten laskeminen, koulutusmaksut ja niihin liittyvät matka- ym. kulut sekä tietysti se raha, jonka turvin pitäisi pystyä viettämään kesälomaa ja mahdolliset sairaslomapäivät. Kiilaferre on täytynyt myös ideoida, kaavoittaa ja testata. Sitä täytyy markkinoida. Siitä täytyy ottaa valokuvat, jotka täytyy muokata ja lisätä verkkokauppaan (tämän haluaisin ulkoistaa). Unohdin varmasti monta, mutta saanette tästä käsityksen, että noita kuluja on paljon. Yleiskustannukset ovat kai yksinäisillä yrittäjillä yleensä tuollainen 30 - 90 % työpalkasta, minä olen toistaiseksi määritellyt omani 50 prosenttiin, mutta paine sen nostamiseen on kova. Yleiskustannusten osuus tuosta kiilaferren hinnasta on siis 15,85 €.
Tässä kohtaa nuo tarvikkeet, työpalkka ja yleiskustannukset lasketaan yhteen ja saadaan "omakustannushinta": 58,12 €.
Tuohon lisätään voitto, se on miulla 5 %: 2,91 €. Periaatteessa tuokin voisi olla yksinäisen yrittäjän yrityksessä tuossa yleiskustannuskohdassa, koska sinne se käytännössä menee.
Kun omakustannushintaan lisätään voitto, saadaan veroton myyntihinta, joka on 61,02 €. Ja verottajan iloksi lisätään tuohon vielä arvonlisävero 23 % eli 14,04 €. Verollinen myyntihinta on siis 75,06 €, jonka olen pyöristänyt 75 euroon.
Näitähän on oltava varastossa olemassa, että niitä voi verkkokaupassa ja tapahtumissa myydä. Kaikkia en välttämättä saa myytyä koskaan. Rahat ovat kiinni tarvikkeissa. Nämä ovat yrittäjyyteen liittyviä riskejä ja ne vaan on kannettava.
Jos nyt tiivistetään leikisti samaan päivään noiden kiilaferrejen teko ja tilaus, niin työpäiväni aikana ehdin suurinpiirtein tällaista: Luen sähköpostit ja vastaan niihin. Huomaan kahden tilauksen tulleen. Kirjoitan niistä ennakkolaskut ja lähetän sähköpostilla tilaajille. Kyttäilen verkkopankista, milloin suoritukset näkyvät tilillä. Olen etukäteen hankkinut ja kutistanut kankaat. Leikkaan kiilaferret ja ompelen ne (6 tuntia). Tulostan kuitit kiilaferrejen ostajille. Pakkaan kiilaferret lähtemään asiakkaille. Ajan postiin jonottamaan lähettääkseni kiilaferret. Päivitän verkkokaupan. Tuosta päivästä "palkkani" siis on 63,40 €. Siitä maksan henkilökohtaiset veroni. Sitten on ne päivät, kun palkkaa ei tule ollenkaan. Ne asiakkaat, jotka eivät maksa ajallaan, jonka johdosta joudun maksamaan omat laskuni luottokortilla ja niistä tietysti tulee korkokuluja. Ja paljon muuta.
No, nuo kiilaferrethän ovat miulla sivutuote. Pääasiassa teen tilauksesta kansallispukuja. Voin kertoa, että silläkään ei rikastu. En ole uskaltanut katsoa, paljonko peruspäiväraha on, koska voi olla, etten saa ihan sitä. Niillä käsityöyrittäjillä, jotka tekevät tuotteita myyntiin, rasitteena on näiden lisäksi sellaisia asioita kuin jälleenmyyjien provikat ja tietysti myös enemmän riskiä siinä, että tuotteita jää myymättä.
Käytännössä toki moni asia, joka nyt menee yrityksen kuluihin kokonaan tai osittain, olisi maksettava joka tapauksessa, joten sillä lailla tuota kannattavuutta on vaikea ihan tarkalleen laskea. Totuus on kuitenkin se, että kirjanpidossa viivan alle jäävä raha on miun omaa ja sinne viivan alle on minulla jäänyt vaihtelevasti alle 4000 eurosta 13 000 euroon vuodessa. Lisäksi teen opetushommia, jotka jatkavat leipääni keskimäärin 150 eurolla kuussa, mutta aiheuttavat myös kuluja.
Tiedän, että voisin saada tuon rahan osuuden suuremmaksi. Miulla on töitä jonossa yli vuodeksi (ja se on harvinaista yrittäjällä, uskokaa pois) ja alan olla ainoita kansallispukujen tekijöitä, joten voin jopa jossain määrin valita työni. Voisin paneutua siihen, kieltäytyä messutapahtumista, luennoista ja kursseista, olla kirjoittamatta blogia ja pitämättä kansallispukuryhmää-facebookissa ja Kansallispuku-foorumia netissä. Voisin vastata lyhyesti vain välttämättömimmän sähköpostissa ja puhelimessa kyselijöille, ohjata heidät muualle tai ottaa korvauksen käyttämästäni ajasta (tähän muuten menee yllättävän paljon aikaa). Mutta en halua. Mie haluan palvella asiakkaat ja ei-asiakkaat hyvin. Mie haluan levittää kansallispukutietoja ja -intoa. Mie haluan ensisijaisesti edistää kansallispukujen käyttöä, vaikka siitä ei miulle rahaa tulisikaan. Koska mieheni joutuu aika koville taloudellisesti tämän takia, voi olla että miun on pakko luopua tästä jossain vaiheessa. Toivottavasti ei kokonaan.
Tästä päästäänkin sitten toiseen harmilliseen asiaan: työajattomuuteen.
Yritän olla tässä kesälomalla. Koska puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni on sama lomalla ja työajalla (tähän olen vakavasti harkinnut muutosta), miulle tulee työpuheluita, -tekstiviestejä ja -sähköposteja. Niihin vastaaminen ei välttämättä hetkellisesti vie kauaa aikaa, mutta valitettavasti ne repäisevät ajatukseni takaisin töihin pitkäksi ajaksi. Muutenkin työstä irroittautuminen on vaikeaa ja yleensä miun on lähdettävä johonkin reissuun, että se kunnolla onnistuu - joskus ei silloinkaan. Vaikka rakastan työtäni, on siitäkin saatava huilia välillä. Sähköpostithan voin olla lukematta - paitsi että se ei sovi luonteelleni, miun on "pakko" lukea ne, koska muuten en saa rauhaa. Huono ominaisuus yrittäjälle.
Miulle ei tulisi mieleenkään soittaa vieraalle ihmiselle kahdeksan jälkeen illalla. Jos soitan jonkun ihmisen työasiaa, vältän myös viikonloppuja, sunnuntaita ainakin. Käytännössä yritän ajoittaa sellaiset soitot yhdeksän ja viiden välille arkipäiviin. Näin tekee myös suurin osa miun asiakkaista. Tai oikeastaan lähes kaikki.
Kun puhelin soi illalla yhdeksältä ja numero näkyy, mutta on vieras, tulee ensimmäisenä mieleen, että jollekin on tapahtunut jotain pahaa. Mutta ehei, miun puhelimeen tulee siihen aikaan tällaisia puheluita: "Minulla on äidin vanha kansallispuku, ostatko sen, missä sitä voi myydä, paljonko siitä voi pyytää" tai näitä: "Olen tässä viikon siivoillut komeroita ja törmäsin taas kansallispukuuni. Sille pitäisi varmaankin tehdä jotain ja aloin tässä miettiä sitä. Ei tällä asialla mikään kiire ole, kun tämä on roikkunut jo kymmenen vuotta, mutta minä nyt tässä mietiskelen..." PUHELIMESSA, JUMANKAUTA! Ja eipä voi taas "kurjaa nuorisoa" syyttää, nämä ovat aina ihan kypsään ikään ehtineitä naisia. Ja tiedätkö mitä? Mie en osaa olla tyly kenellekään pitääkseni omia puoliani. Mie palvelen asiallisesti ja ystävällisesti ja kerään vatsaani mustaa polttavaa sykkyrää.
Huomasin myös, että kesän tullen monet ovat ehtineet miettiä kansallispukuasioita, koska soittoja tuli paljon ihan asialliseenkin aikaan. Ne siedän ja harkitsen yhä vakavammin erillisen siviilinumeron hankkimista.
Kolmas kummeksuttava ja harmittava asia on työni mitätöinti. Tarkoitan tällä sitä, että vaikkapa tuota hintaesimerkin kiilaferreä halutaan kopioida. Se koetaan niin kalliiksi, että sitä ei ole varaa ostaa. No, näin voi olla. Se ei ole kenellekään mikään elintärkeä kapine, joten silloin täytyy olla ilman. Vaan ehei, sellainen halutaan tehdä itse. Ja mikäs siinä, olen avoimesti kertonut, että se on kiilasarafaanista muokattu. Olen myös tehnyt kiilasarafaaniin ohjeet ja kaavat, nehän voi ostaa ja siitä sitten muokkailla. Mutta eipä riitä eräille. Kiilasarafaanin kaavatkin ovat liian kalliit, miun pitäisi ojentaa ilmaiseksi valmiit kaavat ja vielä opastaa miten niihin tehdään yksilöllisiä muutoksia. Sitä samaahan voisi mennä ehdottamaan vaikka Ratialle tai Rintalalle. Tai, joku haluaa luoda ihan itse, eikä siksi halua ostaa valmiita ohjeita ja kaavojakaan. Minun pitäisi sitten vain olla tuntitolkulla käytettävissä ja antaa ilmaisia neuvoja. Tiedätkö, jos miulla olisi riittävästi rahaa eikä näitä tilaustöitä, niin tekisinkin niin. Olisin täysipäiväinen kansallispukuapulainen. Mutta kun miun pitäisi tästä omasta toimeentulostakin yrittää pitää huolta.
Jaksoitko lukea loppuun saakka turhautuneen kiukkuamiseni? Minua ei tarvitse mitenkään sääliä. Mie teen tätä siksi että haluan. Saan työstäni paljon enemmän kuin rahaa. Yrittäjyydessä on paljon hyviä puolia, jotka painavat vaakakupissa enemmän. Halusin kirjoittaa tämän kahdesta syystä: Ensinnäkin halusin näihin liittyvän pahan mieleni pois päiväjärjestyksestä ennen kuin palaan lomalta työn ääreen ja toiseksi en usko kenenkään mitenkään ilkeyttään arvostelevan hintoja tai soittelevan kummallisin aikoihin. Useimmat pahan mielen aiheuttavat teot johtuvat ajattelemattomuudesta ja ehkä joku alkaa tämän johdosta ajatella. Nyt vain toivon, etteivät puhelin ja sähköposti hiljene kokonaan tämän avautumiseni takia.
Johan helpotti :)
Tämän postauksen kuvat ovat lahjakkaan 17-vuotiaan Nana Timosen ottamia. Kiitos Nana!
perjantai 29. kesäkuuta 2012
Loma!
Koska tämä homma meni etukäteen arvellusti lankaongelman takia pieleen, eikä lankaa saa ennen heinäkuun puoliväliä (ja totisesti toivon, että sitten saa ja että sillä langalla onnistuu!), niin...
maanantai 18. kesäkuuta 2012
Hyvät juhlat ja vakaat juuret
Nainen kuvassa on miun äiti, joka oli orjana. Ja hyvä että olikin, kiitos äiti!
Mukavat juhlat taas kerran nämä Karjalaisten kesäjuhlat. Tällä kertaa roudausjärjestelyissä oli vähän sanomista, mutta iloisella karjalaismielellä tästäkin hyvin selvittiin! Väkeä ja asiakkaita riitti, käytiin hedelmällisiä keskusteluja naapuripöytien myyjien ja kaiken kansan kesken. Ohjeita myytiin tällä kertaa eniten, nyt vaatteet eivät oikein päässeet esille, mutta hyvä näin.
Kesäjuhlilla esiteltiin myös ne Juuret-vaatteet. Niitähän oli suunnitellut kymmenen vaatesuunnittelijaa tai suunnittelijaparia (paitsi että mie en ole suunnittelija vaan duunari, mutta suunnittelinpa nyt kumminkin) ja vaikka etukäteen arvelutti, niin ihan pää pystyssä sain muotinäytöstä katsella. Kyllä nimittäin lämpö läikkyi sisuksissa, kun niiden suunnittelemieni farkkujen kiilasarafaanista lainatut lahjepyrstöt heilahtelivat täsmälleen niin upeasti kuin olin kuvitellut! Harmittaa vaan vietävästi, että näissä kuvissa ei ole housuista takaapäin kuvaa. Miulla on yksi huono, jossa housumalli ehti jo tuon tunikamallin taakse. Tunikakin on miun suunnittelema.
Tässä vielä suorat linkit miun vaatteiden kuviin:
http://www.flickr.com/photos/juuretkarjalassa/7381057778/in/set-72157630148425280
http://www.flickr.com/photos/juuretkarjalassa/7381053716/in/set-72157630148425280/
http://www.flickr.com/photos/juuretkarjalassa/7381049374/in/set-72157630148425280/
http://www.flickr.com/photos/juuretkarjalassa/7381045256/in/set-72157630148425280/
Ja miun aikaisempia postauksia tästä aiheesta löytyy klikkaamalla tuota avainsanaa: Juuret-projekti.
Ihastuin siinä määrin näkemääni (nythän näin nuo ensimmäistä kertaa jonkun muun päällä, nuo housut eivät edes mahdu miulle), että aloin tosissani ajatella, että noita voisi tehdä myyntiin. Ehkä eri kansallispukujen raitakankailla. Täytyy vaan laskea, millaiseksi myyntihinta muodostuisi. Miulla on noista housuista protot käytössäni ja ne ovat tällaisen vähän persevän, M-kokoisen, persjalkaisen päällä ihan mahtavat sekä ulkonäöltään että tunnultaan. Ja näissä voi kyykistyä ilman, että pikkarit vilkkuvat, mutta edessä vyötärö ei kuitenkaan kiipeile liian ylös. Kysymys kuuluu: mikä on kipurajasi hinnan suhteen housuille, jotka ovat varastokokoiset (siis ei mittatilaustyönä, mutta todennäköisesti sarjon kaavat pidemmälle ja lyhyemmälle, koska noita ei oikein voi mallin kärsimättä lyhentää enää valmiina), huolellisesti käsityönä (mutta ompelukoneella) ommellut, joissa on viimeistellyt yksityiskohdat? Siis paljonko enimmillään maksaisit noista housuista?
Juuret vaatteet ja muotoiluhaasteen tulokset löytyvät Lahden muotoiluhuoltamolta 20.6.-25.7.2012! Menkää sinne!
Muoks: Ihana Leena lähetti miulle pari kuvaa sieltä näytöksestä! Tässä siis housut takaa, tosin kuvasta huomaan, että malli on turhan kapoinen noihin housuihin, farkku on strechiä ja olisi saanut täyttyä tuolta takapuolen ja reiden tienoilta vähän enemmän ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)