Kiilasarafaaneille testaajia!

Tekstiilikulttuuriseura – Sällskapet för textilkultur ry myönsi minulle vuonna 2011 700 € stipendin kahden kiilasarafaanin ohjeiden ja kaavojen laatimiseen.

Projekti on siinä vaiheessa, että kaipaisin nyt paria henkilöä testaamaan kaavoja ja ohjeita! Siis yhden testaajan kummallekin sarafaanimallille. Testaajat saisivat olla jonkin verran ohjeiden perusteella ommelleita, mutta ammattilainen ei missään nimessä tarvitse olla! Annan siis tuohon käyttöön kaava-arkin ja ohjeen ilmaiseksi ja jos niihin tulee jotain muutoksia, testaaja saa myös korjatut versiot ilmaiseksi. Annan myös, jos testaaja haluaa, koristenauhaa tai nappeja Puodista 25 eurolla. Muut tarvikkeet testaaja hankkii ja maksaa itse. En ota vastuuta mahdollisista materiaalitappioista. Testaajat sitoutuvat valmistamaan kiilasarafaanin näillä ohjeilla ja kaavoilla, ottamaan valokuvat valmistamastaan sarafaanista (saan kuvat käyttööni, kuvaajan ja testaajan mainiten) sekä antamaan palautetta kaavan ja ohjeen toimivuudesta ja selkeydestä HUHTIKUUN 2012 AIKANA. Jos innostuit, niin laita sähköpostia: soja@kansallispuku.com. Vastailen sähköpostissa myös kysymyksiin esim. kankaiden menekeistä.

Testattavat mallit ovat tällaiset:

KIILASARAFAANI VARTIOLAMPI

KIILASARAFAANI UHTUA

Muoks. 23.3.2012 klo 14.02: Testaajat on valittu, ilmoittautumisjärjestyksessä. Lämmin kiitos kaikille innokkaille! Valmiit kaavat ja ohjeet pitäisi olla ostettavissa Puodistani viimeistään toukokuussa!

Peliä

Eilen pelasin perheen kanssa pitkästä aikaa Kerää kansallispuku -peliä. Suunnittelin pelin ja tein siitä 4 prototyyppiä vuonna 2008. Prototyypeistä yksi on minulla, yksi Virasojan eskarissa ja kaksi kollegoillani Tuulalla ja Tarjalla. Minun omani on jo kovasta pelaamisesta kulunut.

Pelatessamme havahduin taas kerran siihen, että se on oikeasti hauska peli pelata, sopii monen ikäisille (suositusikä on 6-vuotiaasta alkaen) ja lisänä on vielä tuo kansallispuku-valistuspointti. Pelissä yritetään kerätä kokonainen kansallispuku, joka koostuu viidestä osasta. "Jokerina" toimii Laukkukauppias-kortti.

Ja taas alkoi harmittaa, ettei ole ollut aikaa ja rahaa viedä asiaa eteenpäin. Otimme silloin peliä varten kuvia tuossa miun pajalla, ryppyinen lakana taustalla. Nyt kuvat pitäisi ottaa uudelleen ja jonkun kuvankäsittelyvelhon pitäisi leikata ja muokata ne. Pelilauta, kortit ja laatikko pitäisi teettää laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. En halua päästää tätä käsistäni puolihuolimattomana versiona, koska lujasti uskon, että laadukkailla kuvilla ja painojäljellä tästä olisi vaikka mihin! Kuvittelen, että voisin myydä näitä pelejä ja rahoittaa sillä sen, että niitä voisi lahjoittaa eskareihin. Kansallispukupropagandaa :D Että jos satut tietämään jonkun ökyrikkaan hyväntekijän, joka haluaisi sijoittaa tähän säkillisen rahaa, niin vinkkaa ihmeellä ;)

Tasalukujuhlat!

Hyvänen aika, laskuri lähestyy 10 000! Siitä ilosta laitetaan tähän arvonta! Osallistua voi niin, että mainitsee tämän miun blogini Facebookissa, omassa blogissaan tai kertoo siitä muuten jollekulle ja jättää kommentin tähän perään. En tule tarkistelemaan ohjeiden noudattamista sen enempää, luotan sinuun :) Osallistumisaikaa on tämän kuun loppuun, eli 31.3.2012 saakka.

Osallistuneiden keskuudesta arvon voittajan, joka saa valita itselleen yhden näistä:

- kiilasarafaanin ohje ja kaava (valmistuvat muutaman viikon sisällä ja toimitetaan sitten)

- suorasarafaanin, säpsän ja sorokan ohjeet

- Kansallispuku! -palapeli

- Kansallispuku! -kierrevihko

Valmiiksi saamisen ihanuus

Sain vihoviimein Kivennavan paidan valmiiksi. Tuhat muuta pientä hommaa pitkittivät sen tekoa, mutta tiistaina ompelin viimeiset alisia ja ylisiä yhdistävät pistot ja pesin ja tärkkäsin paidan. Keskiviikkona silitin sen, pakkasin ja postitin.

Herkullisen pullukka lankanappi

Torstaina palkitsin itseni ja käytin osan joulupukin tuomasta lahjakortista. Kävin Luontaishoitola Ayurvedassa ayurvedisessa päähieronnassa. Ensimmäiset 15 minuuttia yritin tietoisesti pitää kaikki ajatukset loitolla. Sitten tajusin jossain vaiheessa, ettei enää tarvitse yrittää. Hoidon jälkeen olin niin nirvanassa, etten pystynyt tilaamaan uutta aikaa, kun päähäni ei kertakaikkiaan tullut yhtään ajatusta siitä, että mitä miulla ensi viikolla on ohjelmassa. Vaikka tuijotin kalenteria. Siis toimi :D Aivan taivaallista, suosittelen lämpimästi! Olen käynyt muissakin paikoissa päähieronnassa, mutta tämä oli kyllä ihan omaa luokkaansa. Seuraavaksi menen tuonne kokeilemaan shiatsu-hierontaa. Ja kuumakivihierontaakin pitää kokeilla ja lisää päähierontaa ja ja ja...

Valmiiksi saamisessa on sekin ihana puoli, että sitten voi aloittaa jotain uutta. Orja kutoo kalminkkia ja vuoroin ompelee sarafaanijuttuja. Miulla on töitä vaikka kuinka. Ongelmani on usein se, että kun on niin upea tilanne, että töitä on paljon, ne yrittävät kasautua vuoreksi, jonka kiipeäminen on rankkaa. Montaa asiaa ei voi yhtä aikaa tehdä ja nämä hommat valmistuvat hitaasti. Yritän tietoisesti taltuttaa nuo tulevat työt kauniiseen jonoon. Asia kerrallaan. Päivä kerrallaan. Pisto kerrallaan.

Sain viime vuonna Tekstiilikulttuuriseuralta apurahan kahden kiilasarafaanin ohjeiden ja kaavojen tekoon. Nyt on niiden aika. Toisen ohje alkaa olla paketissa, tänään piirtelen kuvat toiseenkin ja ensi viikolla sitten kaava-arkit.

Sarafaaneista puheenollen, pidän Riihimäen kansalaisopistossa Sussunasta sielunlämmittäjään -luennon sarafaaneista ja fereseistä 16.4.2012 klo 17.30. Katso lisää linkistä ja tule kuulemaan ja katsomaan!

Mietin taas kerran, miten huipputyö tämä on: saan ommella, kirjoa, kutoa kangaspuissa, kutoa nauhoja, laatia ohjeita, käydä luennoimassa ja opettamassa... No, onhan siinä tämä kääntöpuoli, jonka hoitamisen suhteen olen saanut jo asennettani muutettua roimasti. Että olisihan se huippua, jos mie voisin tehdä noita hommia ja joku toinen hoitaisi nämä miulta huonommin luistavat tai miusta tylsemmät jutut: sähköpostiliikenne, laskutus, posti- ja pankkiasiat, siivous, tuotteiden valokuvaus, nettisivujen ja verkkokaupan hoito, tietokoneen "siivous"... Luin juuri tiistaina tämän ja voin lisätä tuohon sen, että kun on kyynärpäitään myöten tässä tekemisessä, niin ei todella ole aikaa edes aloittaa prosessia. Lisäksi pelottaa se, että työntekijästä ei pääse eroon kovinkaan helposti. Työntekijöillä on niin vahvat oikeudet, että firma voi mennä konkurssiin, mutta työntekijä saa palkkansa viimeiseen saakka. Pienyrittäjä saattaa monesti saada vähemmän rahaa työstään kuin työntekijä. Ei kuulosta oikein hyvältä. Olen ottanut pikkuruisen askeleen siihen suuntaan, että ostan pari päivää työtä yrittäjäystävältä, jonka vahvoja puolia ovat nuo tuotekuvaus- ja tietokonehommat ja jonka visuaalista näkemystä arvostan hyvin paljon. Silloin hän ei ole sidottu minun yritykseeni, vaan saa tehdä muitakin juttuja, enkä mie ole sidottu häneen, jos töitä ei ole. Saa nähdä, mihin hienoon järjestelyyn tämä vielä johtaa!

Arvaas mitä! Kävin maanantaina pitämässä ensimmäisen ihka oikean FolkJam-tunnin! Ja se meni ihan mukavasti. Ja tänään on jo toinen! Vähän jännittää, mutta olen valmistautunut huolella, joten olen luottavaisella mielellä. Tervetuloa siis tänään Imatran Urheilutalolle klo 18, FolkJam-tunti pidetään ILsen zumban tilalla. Sitten vielä FysioNiskassa on kolme 30 minuutin näytetuntia 27.3. klo 11.30, 12.30 ja 17.00, tervetuloa sinnekin :)

Helmikuu, mihin se meni?

Ihan todella. Oliko teillä muilla helmikuu? Mihin miun helmikuu meni?

Miulla on "orja". Työvalmennettava, aikuinen, rutkasti työkokemusta omaava ihminen. Hän tekee huolellista työtä, vähän hitaasti, mutta ihanan itsenäisesti. Orjan soppari on voimassa kuukauden, mutta voimme jatkaa sitä, jos molemmat haluavat. Mie haluan.

Kävin kansallispukualan valmistajien ja myyjien yhteistyöpäivässä. Toipumiseen meni muutama päivä, mutta onneksi pian alkoi muutaman päivän hiihtoloma. Intressit ovat vähän eriäväiset.

Olen opetellut "ei":n sanomista.
Ensimmäinen notkahdus: Sanoin pyydettäessä "kyllä". Tälle. Olin isosti kahden vaiheilla, mutta vaa'assa painaa se, että uskon tämän olevan kansallispuvulle hyvä asia. Miulle siitä tuskin on sen suurempaa hyötyä, koska keskityn itse kansallispukujen tekoon, vaikka muita näihin rönsyilyihin lämpimästi usutankin. Äiti lupasi ommella suunnitelman, joten taivuin kyllään. Palaan tähän vielä, kunhan asia etenee.
Toinen koetin onnistui jo paremmin. En sanonut "ei", mutta päivitin luento- ja kurssihintoja vähän ajantasalle, sellaisiksi että jos lähden, niin kannattaa lähteä. Kun töitä kerran on täälläkin niin paljon, ettei sen takia tarvitse jokaisen euron perässä juosta. Ja opettelen ajattelemaan sitäkin, että jos miut kerran väen vängällä halutaan toiselle puolelle Suomea puhumaan pariksi tunniksi, niin on aika miunkin sitä arvostaa sen verran, että otan siitä palkan. Jos tämän seurauksena on se, että luentohommelit loppuvat kokonaan, niin täytynee tuumata uudelleen, jos työt vähenevät...

Joskus nuo luentoreissut tuntuvat toooodella turhilta: kuulijoita on kourallinen, kiinnostuneita kyllä, mutta kukaan ei osta mitään jne. Sitten, perästäpäin juuri se keikka osoittautuu tärkeäksi, kuten kävi kun Yle Etelä-Karjalan toimittaja Eero Mäntymaa bongasi miun nimen erään tällaisen keikan mediatiedotteesta, otti yhteyttä perjantaina ja tuli kuvaajan kanssa tekemään jutun miusta maanantaina. Toimittajien kanssa aina pelottaa, että sanomani pätkitään ja väännetään tai tulkitaan niin, että en oikeastaan ole sanonut sitä, mitä mediasta tulee ulos. Tällä kerralla olen NIIN tyytyväinen. Toimittaja kuunteli mitä sanoin, teki työnsä huolella ja välitti tiiviissä paketissa (kahden tunnin sessiosta uutisissa näkyi pari minuuttia) ulos juuri sen, mitä halusin sanoa. Juttu oli maanantaina valtakunnallisissa uutisissa TV1:ssä (kohdassa 0:22), Kaakkois-Suomen uutisissa vajaata tuntia myöhemmin kakkosella, Etelä-Karjalan radiossa (kohdassa n. 3:45) ja netissä on vielä kirjoitettu ja still-kuvilla kuvitettu juttu. Kun jotain on sanottu uutisissa, niin se on totta, eikö?

Mediajulkisuus poiki heti monia yhteydenottoja. No jipii. Yhtään asiakasta se ei tuonut, mutta viisi ihmistä oli vaivautunut kaivamaan yhteystietoni kysyäkseen että mihin ja millä hinnalla voisivat myydä olemassa olevan pukunsa. Uh. Päätin näitä kyselijöitä varten kirjoitella (kun ehdin) vakiovastauksen.

Kaiken tämän keskellä varsinainen työnteko ei (taaskaan) etene. Kivennavan paita on edelleen kesken, mutta toivottavasti valmistuu tällä viikolla. Laitan kuvia, kun se on ojennuksessa.

Muoks: Radiojuttu on poistunut maailmasta, sitä ei siis löydy enää tuosta linkistä!

Myllerryksiä

Mieltä pitää välillä myllertää. Enimmäkseen miun mieleni hoitaa sen ihan itsekseen, pyytämättä ja usein vaikka kuinka panisin vastaan. Erään pitkään käydyn keskustelun tässä vaiheessa tajusin yhtäkkiä, että miun ei tarvitse. Siis että voin luoda oman linjani, sanoa ei, perustella sen ja pysyä siinä. Epämääräistä, tiedän, mutta sellaista se on :D Jos olisi kovin vähän töitä, niin voisihan sitä kaikenlaista puuhastella, mutta koska työkalenteri on pullollaan piiiiitkälle ensi vuoteen, niin mitäpäs tässä tempoilemaan. Kyllä helpotti! Bonuksena tulee se, että pari ristiriitaa saattaa tulla vältetyksi näin. Nyt sitten peilin eteen harjoittelemaan sitä pientä, mutta niin vaikeaa sanaa: ei.

Kirjoittelin aiemmin täällä ja täällä Räisälän hunnun reikäompeleesta ja siitä, miten osoittauduin liian hitaaksi sen teossa. Siis verrattuna siihen, millä perusteella laskin sille hinnan, miten sijoitin sen työkalenteriin ja siihen miten nopeasti äiti sen tekee. Tuo oma tekeleeni on siis vieläkin kesken ja valmistunee joskus, mutta tähän hätään asiakkaalle hunnun reikäompeleen teki äitini. Mie sitten tärkkäsin ja poimutin hunnun, tein sykerölaitteen ja sidoin hunnun sen päälle. Huntu lähti jo asiakkaalle. Näin kaunis on äitini tekemä reikäommel, joka syntyy puolet nopeammin kuin miun tekemänä. Osoittautui, että ompelen pohjalankoja turhan tiuhaan ja toki tekotahti nopeutuu harjoittelun myötä.



Sain perjantaina Kivennavan rekon valmiiksi. Edellisen postauksen satu saa silti vielä odottaa loppuhuipennustaan, teen paidan ensin valmiiksi. Tänään aloitan kauluksen kirjonnan.

Rätti. Eikö ole surkean kuuloinen sana. Puolileikilläni sanon noita työn alla olevia vaatteitakin räteiksi. Siivoamiseen tarkoitettu rätti voi olla nykyisin ilahduttavan näköinen. Tein vähän hankintoja viime viikolla:

Ylhäällä on Kiikar Visionin Kesäheinä-tiskirättejä. Jo Kiikarin myyntitekstit ovat pessimistisyydessään hervottomia! Alhaalla on Susannan Työhuoneen bambu-tiskirättejä. Tuo "Kiukkuinen kuopus" jotenkin osui ja upposi, vertaapa seuraavaan kuvaan:

Tämä on miun mainoskuvia, Jarkko Lempiäisen ottama kuva, jossa on äitini, minä ja miun oma kiukkuinen kuopukseni :D

Tämä on kirppikseltä 0,50 €:lla ostamani mutteripannu, josta on tullut uusi paras kaverini. Se pitää jäähdyttää kylmällä rätillä ja tuo Susannan Työhuoneen mutteripannun kuvalla varustettu rätti on siihen ihan täydellinen!

Kahvitauon latte

Tiedoitusluontoinen asia: Joutsenon Kalevalaiset järjestävät torstaina 23.2. klo 18-20 Joutsenon Annukka-pajassa kansallispuku-luennon. Mie pidän luennon, joka nojaa Kalevalaisten Naisten Liiton vuoden teemaan: Muodon mieli - ajan kieli. Luennolla käydään läpi kansallispuvun synty, sen muodon muutos 1900-luvun aikana ja kiertoajelu tämän hetken kansallispukuisessa Suomessa. Tilaisuudessa on myynnissä miun tuotteita. Tilaisuus on avoin, tervetuloa!

Kirjonta kuin satu

Päivät kuluvat rekkoa kirjoessa nopsaan. Tauotan työtä koikkelehtimalla FolkJamia (ks. edellinen postaus). Rekko alkaa olla jo loppusuoralla ja huomasin hämmästyksekseni tuntevani vähän haikeutta siitä, että tämän ihanuuden tekeminen loppuu tähän ja siitä, että tämän jälkeen sitä ei kukaan näe kuvio kerrallaan, sitä miten satu muodostuu. Tämän jälkeen se nähdään kokonaisena kirjontapintana, oranssina lämpäreenä paidan etumuksessa. Hassu minä. Kun rahat ovat tilillä, viimeistään haihtuu haikeus :D

Haluan kuitenkin johdattaa teidät läpi tuon sadun. Loppuhuipennusta saatte odottaa siihen, kun paita on valmis, mutta lähdetäänpä matkalle:

Alussa oli vankka pohja. Tila, joka odotti täyttymistään.

Tilaan tuli päähenkilö: Punakultainen, joka alkoi haparoiden ottaa askeleita,löysi rytmin, loi kuvion ja tuli pinnaksi. Punakultainen loi tiet ja mutkat, kulki halki tyhjyyden ja jätti jälkeensä järjestyksen ja kauneuden. Viimein Punakultainen tunsi antaneensa kaikkensa. Se huomasi kaipaavansa jotain lisää. Se pysähtyi uupuneena miettimään.

Kellanvihreä saapui ja näki Punakultaisen väsymyksen. Kellanvihreä päätti ottaa ohjat käsiinsä ja auttaa Punakultaista tyhjyyden täyttämisessä. Se rajasi Punakultaisen loputtomalta tuntuneen urakan ja pyysi Sinistä ja Keltaista apuun. Ne vuorottelivat tyhjyyden täyttämisessä. Välillä ne intoutuivat tanssimaan polveilevaa koreografiaa toistensa lomassa, välillä pitivät lepotaukoa luoden rajoja. Punakultainen sai levätä ja löysi uudelleen ilon.

Valkoinen oli kova johtajatyyppi. Se näki taiteilijasieluisten lankojen näennäisen sekavan tanssin jäljet ja päätti, että häntä tarvitaan tuomaan selkeyttä ja rajoja mokomalle hillumiselle. Valkoinen käski Punakultaisen palata alkuperäiseen tehtäväänsä. Itse se rajasi kuviot ja määräsi myös Keltaisen, Sinisen ja Kellanvihreän samoihin töihin. Punakultaisen vanha ahdistus alkoi nousta ja sen ystävät huomasivat sen pian. Yksissä tuumin langat nousivat uutta johtajaansa Valkoista vastaan ja ajoivat sen pois.

Langat palasivat sopuisaan, iloittelevaan tanssiinsa ja loivat yhä uusia kuvioita. Ne tukivat ja täydensivät toisiaan ja nostivat kauneuden aina vain ylemmälle tasolle.

Tyhjyys ei enää ole tyhjyys. Se kaipaa enää paria tanssia ja sitten langat ovat vapaat etsimään uutta pintaa täytettäväksi ja uusia tansseja tanssittavaksi.

Miun lemppariraita on tuo punakultaisen jälkeen toinen kuvioraita, jossa sinisellä taustalla on punakultaisella kehystettyjä keltaisia ja kellanvihreitä vinoneliöitä. Mikä on sinusta kaunein?