maanantai 2. syyskuuta 2013

Ja voittaja on...

Arvontakone valitsi numeron 1, joten 40 euron lahjakortin Puotiin voitti ensimmäinen kommentoija, Zeepra. Onnea onnea! Olen lähettänyt Zeepralle sähköpostitse ohjeet lahjakortin lunastamiseksi.

Kaikkien aikojen ensimmäinen Kampin Käsityökortteli oli menestys! 43 kojua, 50 suomalaista käsityöläistä. Erittäin moni sanoi tehneensä kaikkien aikojen myyntiennätyksen. Mie lähdin mukaan vähän tukemismielellä, sillä en uskonut, että miun tuotteet käyvät kaupaksi ohi rientävälle kansalle. En tehnyt ennätystä, mutta ennakkokuvitelmaan verrattuna ylitin tavoitteen kymmenkertaisesti!

Hämmästyin sitä, että vaikka aamupäivällä sateli, ihmisiä riitti silti. Asiakkailla oli aikaa katsella, sovitella ja jutella. Telttaan tultiin rohkeasti sisälle, ihasteltiin, otettiin käyntikortteja ja ostettiinkin. Siis jopa miun kiilaferrejä jäätiin sovittelemaan!

Kuva: Susannan Työhuone / Susanna Mattheiszen

Mie jaoin teltan ystäväni Kiikarin Riikan kanssa. Meidän tuotteemme ovat aika lailla eri maailmasta ja vähän hassua olla samassa teltassa, mutta toisaalta, eipä ollut epäselvää, mikä on hänen ja mikä miun tuote :D Tietysti molemmat tästä varmaan vähän myynnillisesti kärsivät, mutta olipa kaveri ja tuuraaja vessareissun ajaksi.
Kiikar Visionin Riikka tuotteineen

Homma toimi kuin tanssi. Susannan Työhuoneen Susanna oli koko idean ja järjestelyjen takana ja oli tehnyt niin valtaisan hyvää työtä, että kertaakaan ei tullut sellainen olo, että mitenkäs tässä pitäisi toimia. Aika montaa hirvitti aamuinen ajelu Narinkkatorille. Meillä oli kuskina miun mieheni, joka ajaa vaikka Lontoossa - tai ajaisi, jos joskus sinne pääsisi. Mutta mie luulen, että olisin saattanut tarvittaessa itsekin selvitä tästä, sillä Susanna oli tehnyt meille kuvalliset lähestymisohjeet! Lisäksi ohjepumaskasta löytyi kaikki, mitä vaan voi keksiä kysyä, jopa se, missä vessassa kannattaa käydä ja paljonko se maksaa!

Susanna

Mainontahan oli tehty ihan talkoilla. Susanna oli tehnyt hienon yhtenäisen ilmeen Käsityökorttelille ja sen mukaiset mainokset blogeihin, facebookiin, kotisivuille, flyereiksi ja julisteiksi. Meidän muiden tehtäväksi jäi rummuttaa. Omalta osaltani tein sen, minkä voin: lähettelin flyereitä ja julisteita jaettavaksi pääkaupunkiseudulla, mainostin omilla Fb-sivuillani ja täällä blogissa, ehkä kyllästymiseen asti? Lupaan, että tämän yhteenvedon jälkeen saatte olla Käsityökorttelin osalta rauhassa - seuraavaan kertaan saakka ;)

Mutta rummutus oli kuulunut. Haluan tässä nyt erittäin lämpimästi kiittää juuri sinua, joka tulit Käsityökortteliin varta vasten. Sinua, joka kerroit tästä eteenpäin toisille, vaikket itse olisi mukaan päässytkään. KIITOS! 


Lisää kuvatunnelmia löytyy täältä! Klik!

Vielä yhtä pyytäisin: kerro palautetta. Me myyjät katselemme toria sisältäpäin ja käymme keskenämme palautekeskustelua. Käsityökorttelin taustallahan on Suomen Käsityöyrittäjät -ryhmä, joka toimii Facebookissa. Huomasimme, että sitä täytyy tuoda esille enemmän.
Haluaisimme mahdollisimman paljon kokemuksia asiakkaan kannalta. Oliko paikka hyvä? Oliko helppo tulla? Entä aika? Teitkö löytöjä? Ihmettelitkö jotain? Jäitkö kaipaamaan jotakin? Rehelliset risut ja ruusut ovat nyt kullan arvoisia!

Yksi huono puoli tuossa Käsityökorttelissa myyjänä olossa oli: en ehtinyt käydä tapaamassa muita myyjiä, saati shoppailla. Se näkyi kyllä positiivisena puolena siinä, että jäi vähän rahaa kotiinkannettavaksikin :D Sitäpaitsi asian voi helposti korjata, sillä suurimmalla osalla meistä on verkkokauppa ja Käsityökortteli on myös virtuualinen! Myöskään jalkautuvan Käsityökorttelin sivu ei katoa mihinkään, siitä tykkäämällä tiedät ensimmäisten joukossa, minne ja milloin tapahtuma seuraavaksi nousee.

P.S. Käsityökorttelin sivulla voi myös käydä antamassa palautteen :)

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Paikka oli loistava ja itse arvostin myös sitä, että olitte paikalla 18 saakka, jolloin minäkin ennätin tuhlaamaan roposeni vaikka päivällä oli muuta. Tein osan ennalta suunniteltuja ostoksia ja pari heräteostostakin. Enemmänkin olisi tehnyt mieli ostaa, mutta budjetti tuli vastaan. Oli kuitenkin mahtava nähdä tuotteita ja muutamaan osoitteeseen lähtee varmastikin tilaus, kun ensi kuun budjetti on käytettävissä. Eli vaikka kaikilta ei lauantaina pystynyt ostoksia tekemään, niin yrittäjä ja nettisivut/verkkokaupat on painettu tiukasti mieleen (ja bookmarkkeihin ja tykkäyksiin). Tuttujen myyjien lisäksi on nyt monta uutta tuttavuutta ja kun tulee tarvetta tietää, mistä etsiä!

    Hauskaa oli myös, että tästä korttelista puuttuivat ylimääräiset häiriöt eli mielenkiintoisia myyjät eivät hukkuneet ei-kiinnostavien juttujen väliin, kuten esimerkiksi messuilla helposti käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi hauskaa, että porukkaa riitti sinne 18 asti koko ajan! Aika meni hurjan nopeasti, eikä tullut ollenkaan sellaista möllötystä, niinkuin yleensä. Ja aika usein pari viimeistä tuntia ovat tosi hiljaisia, nyt tuntui kuudelta, että ei joutais mihinkään vielä lähteä.

      Poista

Kommentti! Ihanaa!