ALE -20 % ALE -20 % ALE -20 % ALE -20 % ALE -20 %

Kesä syvenee, loma lähenee! Ja Imatralla alkaa Big Band Festarit! Ja vielä formulaviikonloppukin!

Sen kunniaksi (ja lomakassan kartuttamiseksi) laitetaan sellainen ale, että kirjoittamalla KESÄ tilauslomakkeen lisätietokenttään, saat 20% alennusta Puodista!

(Ei koske rätsinän, korpiselkäläisen suhain eikä salmilaisen nutun ohjeita ja kaavoja).
Minimitilaus 20 € (alennuksen jälkeen).
Tarjous on voimassa sunnuntaihin 30.6.2013 klo 23.59 saakka.

Tätä ilosanomaa saa mieluusti jakaa kavereillekin :)

Kesäkuvioita

Kesä luikerteli minuun salaa. En ole oikein kesätyyppi, helle ahdistaa minua. Syksy on enempi miun juttu ja talvestakin nautin. Tai no, nautin mie kesästäkin, varsinkin sellaisesta viileämmästä, lähinnä lomailusta. Miulla on hommia vielä tekemättä ennen lomaa. On niitä tekemättä loman jälkeenkin, mutta nyt pitäisi tehdä sen verran, että olisi varaa viedä lapset Särkänniemeen ja ehkä Heurekaankin ja asuntoautoilla ristiin rastiin. Haaveilen äkkinäisestä Puodin tyhjennysryntäyksestä, joka pelastaisi miut siirtämästä kesälomaa loputtomiin (tarvitsisitko kenties vaikkapa ihastuttavaa kesämekkoa?). Todennäköisesti päätän kuitenkin jossain kohtaa, että pärjätään ja laitan hommat hyllylle.

Piha huutelee hommiin, multaa pitäisi kärrätä, kiviä kantaa, nurmikkoa istuttaa, kiveyksiä rakentaa. Takavarikoin äidin ja isän seinustalta siniset tikkaat ja tein niistä kauniin paikan, jota katselen, kun tekemättömät pihahommat alkavat ahdistaa (ei puhettakaan, että joutaisi noita tekemään ennen kesälomaa). Noista purkeista pitäisi piakkoin tursuta rucolaa ja persiljaa.

Kesällä on kuulemma mukava tehdä käsitöitä. Sarkaviitan ompelu voisi ehkä olla talvella jotenkin luontevampaa, mutta samapa tuo :) Jos siun tekisi mieli kokeilla jotain uutta käsityötä tänä kesänä, niin oletkos koskaan tehnyt verkkopitsiä? Sehän on niinkuin kalaverkkoa minikoossa ja sitten sen voi kirjailla. Suomalaisissakin kansallispuvuissa on verkkopitsiä, lähinnä Kymijokilaakson alueella. Miun Puodissa on nyt uutuutena verkkopitsineuloja, jotka ovat riittävän pieniä noiden kansallispukujen verkkopitsienkin tekoon. Lisäksi löytyy mm. verkkopitsin kirjomiseen pitkiä ja eri kokoisia pallokärkisiä neuloja. Ohjetta verkkopitsin tekoon voi katsoa vaikka täältä.

Meillä on niin kosteaa, että lattia tuntuu märältä. Juuri tästä kesässä en pidä. Pidän 22 asteesta, leppoisasta tuulesta ja pilvipoudasta. Onneksi pajalla on vähän viileämpää ja siellä on "Ilpo", ilmalämpöpumppu, jolla saa tarvittaessa poistettua kosteutta.

Lapset ovat mummolassa ja mies reissuhommissa. Mie nautin yksinäisyydestä, siitä, ettei tarvitse ottaa huomioon ketään muuta. Sitten kun perhe taas kotiutuu, nautin siitä. Talvisaikaan aloitan työpäiväni seitsemältä, kuten mieskin. Olen tehokkaimmillani iltapäivällä ja alkuillasta ja olenkin nyt yksin ollessa siirtänyt rytmiä reippaasti siihen suuntaan. Eilen illalla lopetin ompelemisen kymmenen jälkeen.

Tänään kävin kampaajalla. Jännitti kamalasti, sillä olin edellisellä kerralla päättänyt, että tällä kertaa tehdään kesätukka. No ei jännitä enää! Kesätukka tehtiin ja voi että mie tykkään! Tukan lisäksi kesä tuli vaatekaappiini. Tämän kesän uusi ihanuus on Pylsy Designin mekko! Mie auttelin Anua vähän yhdessä kaavahommelissa ja Anu teki sitten miulle special edition -mekon, johon painettiin paljinsolkikuosia.

Kesätukka, kesämekko, kesänainen

Vaan nytpä mie lähden pajalle jatkamaan viitan ompelua. Kuuntelussa on Marko Kilven Kadotetut. Voi että mie tykkään miun työstä!

Karjalaisia kesäjuhlia ja ihania ihmisiä

Mie olen ihan liikuttunut. Nimittäin olin lähdössä Poriin Karjalaisille kesäjuhlille ja tajusin taas kerran viimetingassa, ettei miulla ole edelleenkään verkkomaksuhärveliä. Laitoin Susannan työhuoneen Susannalle sähköpostia, koska olin lukenut hänen blogistaan iZettle-korttimaksukojeesta. IZettlen listassa ei ole miun puhelintani ja pyysin, saisinko lainata Susannalta sitä kojetta, että koittaisin toimiiko puhelimessani. Susanna valisti, että kokeilu ei oikein helposti onnistu, mutta että hän lainaa kojeen ja puhelimensa miulle Poriin viikonlopuksi! Onko maailman ihanin ihminen, onko? No on! Olen niin kiitollinen, että sukat pyörivät jalassa! Susanna sanoi höpsis, kun puhuin vuokraamisesta ja koska haluan jotenkin osoittaa kiitollisuuteni ja koska Susannan työhuoneen tiskirätit ovat oikeasti hyviä (parhaita) ja kauniita, pyytäisin teitä kaikkia, joilla suinkin on tarvetta tiskirätille, klikkailemaan itsenne Susannan työhuoneen verkkopuotiin ja ostamaan näitä ihanuuksia vaikka kesäreissutuliaisiksi (jos raaskit luopua niistä).

Kuva on Susannan työhuoneen verkkopuodista törkeästi lainattu,
sillä miun kuvanottotaitoni eivät tee näille oikeutta ollenkaan.
Materiaalia olisi kyllä ollut, sillä meillä on varmaan 30 näitä rättejä :D

Se iZettle-vekotin toimi vähän huonosti ensimmäisenä päivänä tai sitten hätäpäissäni sohelsin jotain. Toisena päivänä se toimi kuin unelma ja päätin, että hommaan oman, jos se vain toimii oman puhelimeni kanssa tai viimeistään sitten, kun vaihdan puhelinta. Olisi nimittäin jäänyt joitakin kauppoja tekemättä ilman sitä.

On muuten kammottava tuo valaistus tuolla hallissa. Kaikki näyttää jotenkin aneemisen väriseltä. Ja herttinen, miten nämä kamerakännykkäräpsäykset näyttävät kamalilta tuon Susannan kuvan rinnalla... Mutta laitan ne silti, koittakaa kestää.

Karjalaisilla kesäjuhlilla on perinteisesti Karjalainen tori. Se on yleensä aika hyvä myyntipaikka juuri näille miun sarafaaneille ja fereseille, kiilaferreille, ohjeille ja kansallispukuihin liittyville pikkutarvikkeille. Näin myös tänä vuonna, vaikka olikin aikalailla hiljaisempaa kuin parina aiempana vuonna. Harmitti myös silmälasienpuhdistusainetta kaupannut helppoheikki, joka oli päässyt puolivahingossa mukaan, sillä yleensä tuolla on rajoitettu myyjät nimenomaan niin, että vain käsitöitä tai jotain karjalaisuuteen liittyviä juttuja voi myydä. Tämä helppoheikki oli ihan siinä vieressäni ja sai miut vaihtamaan oman osastoni järjestystä sunnuntaiaamuna, että sain meille vähän hajurakoa. En tiedä, minkä verran järjestäjät olivat markkinoineet Karjalaista toria paikallisille, mutta ei siellä kyllä juuri porilaisia näkynyt. Ehkä satakuntalaiset eivät lämpene karjalaisille myyntiartikkeleille.

Sunnuntaina veivasin osaston uuteen järjestykseen,
että sain hajurakoa naapurinani olleeseen helppoheikkiin.

Sunnuntaina, kun kulkue lähti, alkoi sataa. Kuten aina. Kun kulkue saapui Karhuhallille, Leea-Mari (6 v.) juoksi hallin läpi huutaen: "Äiti, äiti! Nyt niitä tulee! Ainakin 300!" Ja niin tuli. Viimeisen kahden tunnin aikana tehtiin enemmän kauppoja, kuin koko muuna aikana yhteensä.

Hyvä keikka kuitenkin, tuttuja on aina ihana nähdä ja jälleen kerran harmitti se, että kaikki ohjelma jää kokematta, kun on jumissa siellä torilla. Ensi vuonna Karjalaiset kesäjuhlat vietetään Lappeenrannassa, se on mukavasti ihan tuossa vieressä ja taidan ottaa äitin orjaksi taas, että pääsen vähän katselemaan ohjelmaakin.

Jotkut asiakkaat ovat loistavia markkinoijia. Eräskin on ostanut miulta kiilaferren ja ainakin 30 ihmistä on ottanut yhteyttä tai tullut tuolla Karjalaisella torilla tapaamaan ja katselemaan, joskus ostamaankin sanoen, että L:lla on se ihana, siulta ostettu kiilaferre! Lauantaina L kävi ostamassa nutun ja jo taas sain paljon kävijöitä kojulleni. L ei ole ainoa lajiaan. Lämmin kiitos heille jokaiselle!

Ja on miulla ihana perhekin. He olivat mukanani, matkasimme halki Suomen etanakodilla ja ihana mieheni, jonka naapurikojun mukava rouva nimesi nopsajalaksi, pelasti kyllä sekä osaston rakentamisen, että purkamisen. Sain vielä nuokkua koko kotimatkan puolinukuksissa pelkääjän paikalla, kun hän ajoi. Tiia-Maija oli myyntiapulaisena, ihana esikoiseni. Terkkuja myös sille naapurikojun mukavalle pariskunnalle ja T:lle ja K:lle, jotka luovuttivat suihkunsa ja jääkaappinsa käyttöömme viikonlopun ajaksi! Ja kesäjuhlien järjestäjille ja talkoolaisille!

Kotimatka oli pitkä, mutta onneksi sain nuokkua pelkääjänpaikalla.

Tänään vein kuopuksen leirille ja menin kiinalaiseen kokovartalohierontaan, johon sain joulupukilta lahjakortin. Koin absurdin James Bond -tyyppisen hetken. Tiedättehän sen kohtauksen: mustiin, väljiin puuvillavaatteisiin pukeutunut kiinalaismies hieroo. Taustalla soi hiljainen kiinalaistyylinen musiikki. Verho kahahtaa ja kuuluu nopeaa kiinankielistä supatusta. Seuraavaksi hieroja salaa vaihtuukin kauniiksi pahisneitokaiseksi... No ei vaihtunut. Mutta jos olisin James, niin olisi.

Karjalaiset kesäjuhlat

Lauantaina (9-18) ja sunnuntaina (9-15) minut löytää

Karjalaiselta torilta Porin Karhuhallista.

Luvassa kesäjuhlatarjouksia ja iloista karjalaista meininkiä!

Tuu moikkaamaan ja kokemaan Karjalaisten kesäjuhlien taika!

Kuva on häpeämättömästi lainattu Karjalan Liiton sivuilta.

Hinnoista ja elämästä

Suuret asiat alkavat usein pikkuriikkisistä jutuista. Aikanaan sähköpostissa kiersi kyselykirje, jossa vastaajan piti kertoa lähettäjästä asioita. Kaksi ystävääni oli laittanut hoikka/normaali/pullea -kohtaan "pullea". Näin itseni sinä iltana peilistä terävämmin silmin, menin Painonvartijoihin ja laihdutin 20 kiloa. Olen hyvin kiitollinen noille ystäville.

Pari päivää sitten juttelimme ystävämme S:n kanssa niitä näitä työstä ja palkasta. Hänen työnsä on vaativaa ja sisältää paljon matkustelua ulkomailla ja vaatii hyviä myyntitaitoja. Hän oli saanut palkankorotuksen, joka on suunnilleen saman suuruinen, kuin mie saan kuussa rahaa yhteensä. Hän sai korotuksen, koska tietää arvonsa työpaikassa ja pyysi sitä. Sivulauseessa, ohimennen, hän totesi, että "vielä siekin joskus saat".

Vaikka raha ei ole miulle tässä mikään keskiössä oleva asia, se on kuitenkin välttämätöntä. Keskustelu johti ajatukseni siihen, että olen tehnyt tätä työtä 13 vuotta. Olen ainakin osittain siinä myös pirun hyvä. Olen hölmöyksissäni laskenut hinnat tosi pienellä tuntipalkalla, koska tuntuu, että hinnat nousevat ihan pilviin. Saisin enemmän rahaa, jos menisin minimipalkalla toisen palvelukseen tekemään mitä vain. Miksen mene? No, saatan joskus vielä mennäkin. Kansallispukujen tekijöitä on niin vähän, että tunnen vastuuta alasta. Ennenkuin voisin lopettaa, täytyisi miun saada siirrettyä tiedot ja taidot eteenpäin. Mie myös pidän tästä työstä, eikä toisen palveluksessa oleminen yrittäjävuosien jälkeen houkuttele - tosin oikeassa työpaikassa olisi varmasti ne samat ilot kuin tässäkin. Mie myös vakaasti uskon, että tällä voi elää.

Saarnaan näytön arvioinneissa opiskelijoille hinnoittelusta. He eivät myy pöytäliinoja tai mattoja, he myyvät omaa aikaansa. Hintaa ei voi verrata halpamaassa teetettyyn markettituotteeseen. Jos tekijä ei arvosta tuotettaan hinnoitellen sitä kohdalleen, ei sitä taatusti tee asiakaskaan.

Aloitan ryhdistäytymiseni siitä, että nostan viikonloppuna Puodin sarafaanien ja kiilaferrejen hinnat oikealle tasolle. Siis sille tasolle, jossa tekijälle jää työpalkka. Tämä myös mahdollistaa tulevaisuudessa (jos niin tahdon), tuotteiden antamisen jälleenmyyntiin. Nyt saattaisi siis olla sopiva hetki shoppailla, korotukset tulevat olemaan huomattavia ;)

Pidempään takaraivossa muhitellut Suuri Idea alkaa myös tämän myötä muotoutua. En uskalla hirmuisesti paljastaa muuta, kuin että vaatemallistoa pukkaa ja pidempään seurailleet ovat jotain sinnepäin nähneetkin. Se perustuu suomalaiseen, huolelliseen käsityöhön ja laadukkaisiin materiaaleihin. Kuulostaako minkä tahansa käsityötuotteen mainoslauseelta? Aion viedä tämän ihan uudelle tasolle. Mallisto nojaa mukavaan, trendikkääseen kaavoitukseen ja esiäitien tarjoamiin nerokkaisiin oivalluksiin pirtelökoneen kautta puristettuna.

Keinuttelen tunteiden välillä: uskallanko, onko minusta, ehdinkö, löydänkö oikeat kumppanit, onko aika oikea, onko tuote niin hyvä kuin luulen sen olevan, uskallanko ottaa riskin, mistä saan alkupääoman, nouseeko hinta tavoittamattomiin...? Juuri nyt tuntuu siltä, että on yritettävä. Suuren Idean lanseerausta saatte odotella vielä, aikaisintaan se tapahtuu syksyllä 2014, saattaa mennä seuraavaankin vuoteen.

P.S. Reilu viikko Karjaisiin kesäjuhliin Porissa! Kuten kunnon laukkuryssä, olen siellä Karjalaisella torilla mukanani ainakin kiilaferret ja sarafaanit sekä niiden ohjeet ja kaavat. Katsotaan, mitä muuta mahtuu mukaan. Tule moikkaamaan!

Muokattu klo 11.36: 2. P.S. Juuri tähän rakoseen eräs ystävä linkitti Facebookissa tämän: http://www.studio55.fi/oikeusjakohtuus/artikkeli.shtml/1761782/kotimaisilla-pienyrittajilla-vaikeaa---kasityolaiset-joutuvat-siivousfirmoihin Siitä voisi lannistua tai sitten voi uskoa vakaammin siihen, että muutos lähtee sisältäpäin: jos mie uskon menestykseen, menestyn. Haluan tehdä sen yhdessä muiden samalla tavalla ajattelevien kanssa. Mahdollisesti siis huolellinen alihankkija-ompelija haussa jossain kohtaa!

Koulutuksesta

Tänä keväänä olen pohtinut tekstiili- ja vaatetusalan koulutusta tavallista enemmän. Olin Aktivalla arvioimassa tekstiiliartesaaniopiskelijoiden näyttöjä työelämän edustajana ja nyt luin tämän.

Samalla tavalla, kuin jokainen ikäluokka itsetuntonsa huipussa luulee olevansa erityinen ja edellisiä parempi, tulevista puhumattakaan, näin on varmaan myös koulumaailmassa. Olen vahvassa uskossa, että sain ihan viimeisinä vuosikertoina kunnollisen vaatetus- ja tekstiilialan artesaanikoulutuksen, jonka aloitin Lappeenrannan käsi- ja taideteollisessa ja valmistuin Etelä-Karjalan ammattiopiston kulttuurin yksiköstä. Jo tämä kertoo siitä murroksesta, jossa syydettiin rahaa muutokseen muutoksen vuoksi samalla tehokkaasti kuopatiin itse koulutus.

Meidän "saapumiserämme" pääsykokeissa oikeasti karsittiin paljon porukkaa. Pari vuotta myöhemmin samassa haussa piti järjestää uusi pääsykoe, sillä vähistä pyrkineistä ei kertakaikkiaan löytynyt tarpeeksi potentiaalisia opiskelijoita. Olimme tämän sitten huomaavinamme myös kutomossa.

En yhtään kiellä sitä, etteikö siellä meidänkin luokissamme olisi pyörinyt aikaansa viettäviä, motivaationpuutteesta tai asenneongelmasta kärsiviä opiskelijoita. Kyllä pyöri. Ja niitä, joita piti vähän pyllätä, että selviävät riman yli ja saavat paperit. Silti miulla on sellainen fiilis, että niitä pyllättäviä on vaan vuosi vuodelta tullut enemmän.

Valmistuin 13 vuotta sitten. Nyt kun olin arvioimassa artesaanien näyttöjä (meillä ei muuten ollut tällaisia näyttöjä vaan opinnäytetyö), niin hämmästyin muutamaan otteeseen sitä, että meille tuotiin näytössä työ, jollaista emme olisi saaneet omana kouluaikanani tehdä edes ihan tavallisena työnä, ellei sitten ylimääräisenä tai "asiakkaan vaatimuksesta". Meille tuotiin pienin muutoksin lehden ohjeen mukaan tehtyjä töitä ja vaikka muutoksilla ehkä olisi tekijänoikeus tai mallisuoja (joka on hyyyyvin häilyvä näissä kyllä, tästä voi lukea lisää vaikkapa täältä) kierretty, niin kun kyse on ammattiin valmistuvan työstä, jolla hänen tulisi näyttää osaamisensa, niin miten tuollaista voi arvioida. Miksi joku menee ammatilliseen oppilaitokseen tekemään lehden ohjeen mukaan? Meillä ei tainnut edes olla moisia lehtiä koulussa.

Meillä arvioijilla on annetut arviointikriteerit. Päätimme yksissä tuumin antaa kriteerien laatijoille hylätyn arvosanan. Numeroita on vain kolme, mikä on tosi raakaa. Mielestäni kolmoseen pitäisi olla hyvin lähelle täydellinen työ. Arviointikriteerit vain toimivat niin, että pahimmassa tapauksessa ykkösen työlle tulee arvosanaksi 3, koska siellä ei kriteeriä "tuote on hyvä", vaan esimerkiksi näin: "valmistaa tavoitteen mukaisen tuotteen sekä työskentelee suunnitelmallisesti sovittuja valmistusaikatauluja noudattaen ja mahdollisista poikkeamista neuvotellen" ja "arvioi ja kehittää toimintaansa laatutavoitteiden saavuttamiseksi". Nämä ovat siis kolmoseen oikeuttavia kriteereitä. Karmeeta jargonia. Lisäksi muutamassa kohdassa meidän mielestämme kakkoseen oikeuttava kriteeri on itse asiassa parempi kuin kolmoseen.

No, saimme arvioitavaksemme hyvin eritasoisia töitä. Olin harmistunut niistä valmiin ohjeen mukaan tehdyistä ja ilahduin luovista, jopa taideteosta lähentelevistä töistä. Ne kaikki kuitenkin menevät siihen kategoriaan, jolla näitä hommia ei voi käytännössä työkseen tehdä (ellei lyö itseään läpi taitelijana). Tapasin opiskelijoita, joilla ei ole aikomustakaan tehdä tekstiilialan töitä työkseen. Heitä oli silloinkin, kun itse opiskelin, mutta silloin he olivat nuoria, etsimässä suuntaa elämälleen ja silloin sen tavallaan paremmin ymmärrän. Ihmettelen syvästi, miten meillä on varaa kouluttaa ammatillisessa koulutuksessa kuusikymppistä tulevaa artesaania, joka haluaa vain omaksi ilokseen harrastella, eikä siksi välitä edes panostaa niihin juttuihin, jotka häntä eivät kiinnosta. Toisaalta, juuri se tyyppi saattaa olla se ryhmän "täyte", joka mahdollistaa niille parille oikeasti motivoituneelle sen, että koulutus voidaan järjestää.

Kun viimeinen arviointipäivä lähestyi, olin vähän ankealla mielellä koko arviointitouhusta. Arvioitavia töitä oli kaksi. Niistä ensimmäinen pelasti miun päivän ja koko viikonkin! Työ oli matto. Se oli suunniteltu kunnolla, suunnittelussa oli käytetty kekseliästä visualisointitapaa, joka toimi hienosti. Oli tehty kokeilut, erehdytty ja opittu, luotu jotain ihan uutta ja vielä toteutettu huolellisesti ja viimeistellysti. Suunnittelussa oli lähdetty ideakuvista ja ne oli laitettu kansioon niin, että lisäideoille on vielä tilaa, siis tätä voi vielä kehittää eteenpäin. Matossa on idea, omaleimainen, mutta helpostilähestyttävä ulkonäkö ja se on helposti varioitavissa. Matto on valmis tuote! En kuvaile sitä tämän tarkemmin, sillä toivon todella kovasti ja lämpimästi, että tämä tuleva artesaani rohkaistuu ja ryhtyy suurella volyymillä tekemään näitä myyntiin. Kun juttelimme opettajan kanssa, tämä kertoi, että tällä opiskelijalla on muitakin persoonallisia, loppuun saakka mietittyjä töitä. Kolmen arvioijan voimin houkuttelimme, painostimme ja usutimme häntä uskomaan itseensä ja ryhtymään toimeen! Laitoin nimen mieleen, sillä uskon ja toivon, että hänestä kuullaan vielä. Terkkuja siis K.R., jos satut lukemaan tämän, mie uskon sinuun!

Tämä viimeisen kerran matto pelasti miulle nämä arvioinnit. Tämä on se, miksi ammatillista koulutusta pitää järjestää. Silloin, kun itse opiskelin, aloitettiin meidänkin koulussamme suurella rahalla ja suurella melulla artenomikoulutus. Yhtäkkiä artesaanit eivät olleet enää mitään. Siinä rinnakkain valmistui meitä "duunareita" ja suunnittelijoita. Ihmettelen, miten suunnittelijaksi voi tulla ymmärtämättä, miten työ käytännössä tehdään. Mutta niinhän se on noilla suurilla muodinluojillakin, taiteilija piirtää hienon kuvan ja ompelija ratkaisee, miten se toteutetaan. Sinänsä en valita, että tämä duunaripuoli on ehdottomasti se miun juttu. Ihmettelin jo silloin sitä, että mihin tarvitaan niin älytön määrä niitä suunnittelijoita, kun niiden suunnitelmien toteuttajia ei ole samassa suhteessa. No, tähän on tultu, että ammattikorkeakoulutus lakkaa, eikä artesaanejakaan enää monessa paikassa kouluteta.

Toinen juttu, joka vahvistaa miun uskoa, on harjoittelijat. Miullehan ei tule tänne mitään lusmuilijoita, sillä lienee selvää, että täällä tehdään töitä. Miulla on tähän mennessä ollut vain hyviä ja tosi hyviä harjoittelijoita. Tässä postauksessa olevat kuvat ovat heidän harjoittelujaksoiltaan.

Kun kitisee, pitäisi olla parannusehdotuksia. En taida olla niin fiksu, että osaisin joka kannalta tätä asiaa ajatella. Olisin kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että malli, jossa joka niemessä ja notkossa voi opiskella tekstiili- ja vaatetusalaa, on huono. Uskon, että ne, jotka todella ovat motivoituneita ja innostuneita alasta, lähtevät kauemmaskin opiskelemaan. Riittäisiköhän 6 alan koulua, sopivasti sijoiteltuna Suomeen? Pois kaikki pyllääminen ja laitetaan sellaiset vaatimukset, että heikot karsiutuvat. Käsi- ja taideteollisuusala ei saa olla se, johon mennään, kun se on kivaa, enkä tiedä mitä haluaisin. Jos tahtoo harrastaa käsitöitä, se on mahdollista vaikkapa työväen- ja kansalaisopistoissa, harrastajien paikka ei ole ammatillisessa koulutuksessa. Koulutusohjelmassa pitäisi vahvemmin painottaa yrittäjyyttä, tuotteistamista ja loppuun saakka hiomista, pakkauksen merkitystä ja tietysti monipuolista osaamista.

Kehuin omaa "saapumiserääni". En tiedä kaikkien poluista, mihin ne ovat johtaneet. En edes muista kaikkia luokkatovereitani. Luulen kuitenkin, että meistä ihan muutama vain on alalla. Onko yhtä harhaa se "parempi" koulutuksemme? Ehkä se on tai sitten vain motivoituneena kiskoin opinnoistani enemmän irti ja asetin oman rimani. Muistan myös niitä hetkiä ja töitä, kun en ollut niin motivoitunut. Joku juttu vaan takkusi, enkä saanut itsestäni irti sitä, mitä olisi pitänyt. Muistan "piparkakkureunaisen" pellavaliinan, jakun, joka ei vaan edennyt ja muutaman muunkin jutun. Artesaanin paperit kourassa eivät ole loppu vaan alku. Siitä alkaa oppiminen ammattilaiseksi, kokemuksen kerryttäminen ja oman jutun löytäminen. Jokaisella noista opiskelijoista, joiden töitä arvioimme, on siis vielä vahva mahdollisuus parantaa rutkasti ja hyödyntää saamansa koulutus. Toivon heille onnea ja kestävyyttä siihen.