Taidetta

Muistatteko, kun kansallispukujen tuuletuspiknikillä venäläinen taiteilijamies väänteli minua poseerausasentoihin? 

Jo aiemmin selvisi, että hän on maalannut minusta viimevuotisella tuuletuksella ottamiensa kuvien pohjalta taulun. Itseasiassa hänellä on kokonainen sarja näitä tuuletuksilta maalattuja teoksia. Eräs toinen taulu, jossa esiinnyn tyttärineni, ei miellyttänyt minua ollenkaan. Osa tauluista on pointillismisia (tai miten se pistemaalaus pitäisi taivuttaa?), osa ei. Pahoittelen, etten osaa näitä termejä. Mie ymmärrän taiteesta vain sen, että jos se tuottaa miulle tunteita, se on hyvää miulle.

Taiteilijan nimi on Valeri Bogdanov, hän on syntynyt Svetogorskissa, eli ihan tuossa 10 km päässä, 13.4.1959 - sattuu muuten olemaan sama syntymäpäivä kuin miun miehellä, tosin vähän eri vuonna...

No, erinäisten kuvioiden kautta kävi niin, että Valeri soitti miulle, tapasimme Lidlin pihalla ja nyt tämä komeilee olohuoneessamme.

Pahoittelen kuvan heijastuksia, siitä oli aika mahdotonta ottaa hyvää kuvaa miun vehkeillä ja taidoilla. Se huutaa kehyksiä. Täytynee lähteä alan liikkeeseen, sillä en yhtään osaa päättää, millaiset kehykset se tarvitsee. Olen taulusta vähän hämmentynyt. Muut näkemäni Valerin maalaukset ovat melko klassisia, jopa konservatiivisia, romanttisia. No, onhan tämäkin jotenkin. Valeri ei tunne minua, mutta hän on jotenkin osannut poimia tuohon tauluun yksityiskohtia, jotka peilaavat nimenomaan minua. Oikeastihan tuossa taustallani oli muita ihmisiä ja ehkä jotain puita. Olen hämmentynyt myös siksi, että miusta on vähän hassua pitää seinällä omaa kuvaa. Valeri on kuulemma maalannut uuden taulun kuopuksestamme. Oikeastaan toivon, että se on ruma, sillä ei miulla ole varaa näitä ostella.

Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?

Vähän laitamilta

Koska mie ompelen Jääsken mallipukua, enkä voi siitä teille mitään paljastaa ennen Suurta Julkistusta, en voi oikein kertoa näistä työpäivistäni. Lupaan, että kerron julkistamisen jälkeen. Sitä julkistusta voitte tulla omin silmin todistamaan Jyväskylään 20.9. Kansallispukukeskuksen Kansallispuvun syntymäpäivään! Päivä sisältää paljon muutakin ja perinteisesti siellä on kansallispukutarvikkeiden myyntitori. Suosittelen keräämään kaverit kyytiin ja suuntaamaan Keski-Suomeen :)

Kesälomanihan jäi väliin surkeiden sattumusten vuoksi. Se tuntuu. Olen saamaton, kiukkuinen, allapäin ja stressaan valtavasti syksyä, jonka aikana minulla ei ole edes vapaita viikonloppuja. Päätimme, että lähdemme jonnekin aurinkolomalle joulukuussa viikoksi. Haaveilen, että pidän lisäksi reilusti vapaata joulun tienoilla. Saa nähdä, miten siinä käy. Kukahan pitäisi sen "Näin opit sanomaan EI" -kurssin.

Kalenterini on ollut täynnä jo aikaa sitten. Sen vuoksi en pääse Käsityökortteliin Jyväskylään enkä Helsinkiin. Mutta menkää työ! Minun piti lähteä Tampereelle Kädentaitomessuillekin, sillä sinnekin on luvassa Käsityökorttelijuttuja, mutta tajusin, että miun tuotteilla sinne on turha lähteä ja vaikka asia on tärkeä, en voi laittaa montaa työpäivää ja satoja euroja siihen, että markkinoin toisten käsityöyrittäjien tuotteita. Tunnen itseni halpamaiseksi petturiksi, mutta peruin silti, perhe menee edelle.

Käsityökortteli-sivuston avajaisia vietettiin viime viikolla, mutta Käsityökortteli palvelee teitä ja se kannattaakin lisätä selaimen suosikkeihin tai kirjanmerkkeihin, siellä ollaan kun tarvitset Suomessa käsin tehtyjä tuotteita! Avajaisviikon arvontoihin ehtii osallistua vielä huomiseen iltaan saakka.

Raivasin tyhjäksi myös pari muuta viikonloppua. Yritän pitää kiinni ajatuksesta, että miun päätyöni on ommella noita kansallispukuja. Sitä tärkeämpää on vain perhe ja ystävät.

Saattaa kuulostaa kurjalta tämä tilitykseni, mutta oikeasti kaikki kalenterissa on ihan kivaa. Sitä vaan on liikaa ja aikaa perheelle ja itselleni liian vähän. Jos haluat osallistua tähän kivaan, niin:
- 13.-14.9. Imatran työväenopistossa Perinteisiä käsityötekniikoita - ronkkaus ja muita pieniä pistoja
- 20.9. jo mainitsemani Kansallispuvun syntymäpäivä -tapahtuma Kansallispukukeskuksessa
- 11.-12.10 Suuri Karjalainen Karonkka Baltic Queenilla
- 7.-9.11. Sielunlämmittäjäkurssi ja -luento Karjalatalolla Hesassa
- 28.-30.11. Sielunlämmittäjäkurssi Imatran työväenopistossa

Kun tuntuu, että kaikki langanpäät viuhuvat ilmassa holtittomasti ja tekemättömien töiden vuori vyöryy kohti, on otettava kiinni siitä, mistä saa. Sen minikesälomani jälkeen hyppäsin vaa'alle. Se näytti 70,4 kg. Se on 8,4 kg enemmän kuin se paino, jossa minulla on hyvä olla ja jonka kokoisena vaatteeni olen ostanut. Näytän siis lastenkoon trikoisiin tungetulta sumopainijalta. Tai näytin. Nyt on suunta parempaan, lasken päässä painonvartijapisteitä (laihdutin 10 vuotta sitten painonvartijoissa 20 kg) ja olen saanut kuudessa viikossa vähän reilut 4 kg pois. Se tuntuu heti liikkumisessakin. Lauantaina kävin juoksemassa Naisten Vuoksen ja jaksoin treenaamattomuudesta huolimatta hölkätä lähes koko 7,4 km matkan! Ja se on hyvä, sillä parin viikon päästä alkavat FolkJam-tunnit ja FolkJam-emäntä ei tosiaankaan saa lyykähtää ennen ryhmäänsä.

Naisten Vuoksi hölkättynä, 7,4 km, 1 tunti.

Käsityökorttelin avajaisviikon hulinaa

Mie olen lahjoittanut arvontavoitoksi 20 € lahjakortin Käsityökorttelin avajaisviikon arvontaan. Osallistu arvontoihin, joita järjestetään viikon jokaisena päivänä. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan yli 40 käsityöyrityksen Suomessa käsityönä valmistettuja tuotteita!

Päivän kysymys: Miltä paikkakunnalta on yritys, joka sitoo käsityönä kirjoja? Vastaa Käsityökortteli -sivustolla http://kasityokortteli.fi/avajaisviikko/tiistai ja voit voittaa!

Tervetuloa tutkailemaan upeaa Käsityökortteli-sivustoa, osallistumaan avajaishulinoihin ja löytämään uusia käsityöyritys-tuttavuuksia!

Tarkistettu kansallispuku - mikä ja miksi?

Suomalainen kansallispuku syntyi kansallisromantiikan aikana 1800-luvun loppupuolella. Silloin perinteisten, alueelle tyypillisten pukujen käyttö oli jo vanhanaikaista. Toisin paikoin puvut olivat vielä ainakin vanhemmalla väestöllä käytössä, toisin paikoin ne oli jo siirretty syrjään. Siinä kohtaa kansan esineistöä, myös vaatteita, alettiin ylempien säätyjen toimesta kerätä ja tavoitteena oli palauttaa "värikylläiset esiäitien vaateparret" kansan käyttöön. Arvannette, miten hyvin se käytännössä onnistui.

Lappeen kihlakunnan alueelta talletettu miehen liivi KM:KE A4561, joka toimi
Lappeen kihlakunnan miehen kansallispuvun liivin esikuvana ja asustelee Kansallismuseon keskusvarastolla.

Kansallispuku voi helposti luoda sellaisen illuusion, että se on pukukokonaisuus. Tai siis kansallispuku toki onkin. Kuitenkin kansan ihmisillä oli vaatteita, kuten meilläkin, varallisuutensa mukaan enemmän tai vähemmän. Ja aika hassua olisi, jos omassa vaatekaapissani olisi vain täsmälleen samanlaisia housuja, joiden kanssa käyttäisin aina täsmälleen samanlaista paitaa. Niillä, joilla oli varaa (ja heitä oli!), oli useita hameita, liivejä, paitoja, päähineitä, esiliinoja, huiveja, hansikkaita, sukkia, röijyjä jne. Ja niitä voitiin yhdistellä eri tavoin, miten nyt milloinkin huvitti. Vaatteet olivat myös periytyvää ja arvostettua omaisuutta, joten aikakausien kerrostumatkin lomittuivat käytännössä.

Ihan koko kansallispukujen historian ajan asiantuntijat ovat käyneet kiivastakin keskustelua siitä, pitäisikö kansallispuvut toteuttaa täsmälleen esikuvien mukaisiksi niin materiaalien, kaavoituksen kuin tekotapansakin osalta vai pitäisikö niitä sopivasti keventää, helpottaa ja muotoilla enemmän muodinmukaisiksi ja edullisemmiksi valmistaa, jotta ihmiset käyttäisivät niitä mieluummin. Uskokaa tai älkää, me keskustelemme siitä edelleen. Jatkuvasti.

SKY:n julkaisemasta Kansanpukuja -vihkosesta vuodelta 1915.

Painotan aina sitä, miten kansallispuku on jokaiselle kansalaiselle omanlaisensa. Se merkitsee eri asioita eri ihmisille. Sitä ei omista kukaan ja sen omistamme me kaikki. Ja se on ihan hyvä niin. Minulle tärkeää on se, että kansallispuvut tehdään esikuvien mukaisiksi. Perusteluja on monia, mutta tässä se tärkein: jos esikuvat unohdetaan, ajaudutaan lopulta niin kauas alkuperästä, että se katoaa. Keisarin uudet vaatteet, tiedättehän.

Minua ei juurikaan haittaa, että vaikkapa esiintymispukuja tehdään koneella, kevennetyistä kankaista, vähän sinnepäin jne. On tilanteita, joissa käsin valmistettu puku on ihan turha tai mahdoton. Minua ei todellakaan haittaa, että kansallispuvuista ammennetaan inspiraatiota kaikenlaiseen suunnitteluun, teen sitä itsekin. Minua haittaa se, että kaikki se työ, jota unohdetun elvyttämiseksi on tehty, halutaan joidenkin toimesta haudata. Minusta nämä kaikki kansallispuvun toteutuksen muodot tukevat toisiaan, eivät riitele. Minä itse haluan tehdä kansallispukuja vain käsin ja tällä hetkellä olen niin onnellisessa asemassa, että myös voin.

Pääsisinkö viimeinkin asiaan...

Aina 1970-luvun loppuun asti suunniteltiin kansallispukuja. Jotkut on suunniteltu hyvinkin esikuvien mukaisiksi, joillakin ei ole minkäänlaista esikuvaa missään. Joissakin puvun asiantuntija on ehdottanut tilaajayhteisölle jotakin ja tilaajayhteisö on halunnut jotain muuta. Sitä on saanut, mitä on tilannut.

Alli Tourin akvarelleja kymenlaaksolaisista kansallispuvuista.

1970-luvun lopulla alkoi kauttaaltaan herätä omien juurien ja perinteen arvostus. Sitä myötä myös uteliaisuus kansallispukujen esikuviin, tekotapoihin ja ylipäänsä siihen, millaisia juuri omien sukujuurien tai kotiseudun puvut olivat. 1979 perustettiin Suomen kansallispukuneuvosto. Sen tehtäviä oli mm. tutkia ja dokumentoida esikuvia, kantaa päävastuu maamme kansallispukutyöstä ja yleisölle näkyvimpänä tehtävänä tutkia ja tarkistaa kansallispukuja. Hyvää työtä se tekikin. Vuonna 2010 Kansallispukuneuvosto lakkautettiin ja sen tehtävät siirtyivät Suomen kansallispukukeskuksen yhteyteen. Kansallispukukeskukseen palkattiin tätä työtä tekemään kansallispukukonsultiksi Taina Kangas.

Siitä lähtien, kun Kansallispukuneuvosto perustettiin, kansallispuvuksi hyväksyttävien pukujen on täytynyt saada Kansallispukuraadin hyväksyntä. Toisin sanoen vuodesta 1979 alkaen kootut kansallispuvut eivät ole suunniteltuja, vaan saatavissa olevien tietojen pohjalta esikuvien mukaiseksi tehtyjä. Näitä pukuja sanotaan uusiksi tutkituiksi puvuiksi.

Lappeen kihlakunnan miehen puku.

Kuva on kansallispuvut.fi sivustolta. Kuvaa klikkaamalla pääset sivustolle

Tarkistaminen puolestaan tarkoittaa sitä, että joku olemassa oleva puku halutaan koota uudelleen, esikuvia vastaavaksi. Kutsun tässä sitä tarkistamatonta, suunniteltua pukua "vanhaksi versioksi". Tarkistuksessa se vanha versio ei lakkaa olemasta tai muutu yhtäkkiä ei-kansallispuvuksi. Useimmiten tarkistettu puku muistuttaa sitä vanhaa versiota ja jos siihen vanhaan versioonsa tarvitsee vaikkapa uuden paidan, sen voi hyvin tehdä tarkistetulla ohjeella. Joskus käy niin, että puku muuttuu ihan kokonaan toisenlaiseksi ja silloin osia ei voi yhdistellä.

Lisätty 15.10.2014 selkeyttämisen vuoksi: Esikuvat ovat siis museoon talletettuja vaatekappaleita, jotka ovat olleet maalaisväestön juhlavaatteita 1700- ja 1800-luvuilla. Niitä ei suurimmaksi osaksi ole talletettu pukukokonaisuuksina, vaan yksittäisinä vaatekappaleina ja hyvin niukoilla tai olemattomilla taustatiedoilla.

Miten se tarkistaminen tai uuden puvun kokoaminen sitten tapahtuu. Kuka on se "jumala" joka päättää, millainen puvun pitää olla, jos kerran sillä maalaisnaisella oli rivi niitä hameita ja naapurilla toinen rivi? Miksi ne pitää tehdä niin kamalan vaikeasti ja kalliisti? Miksi tehdään joku puku museoon?

Kansallispuvun kokoaminen tai tarkistus on ryhmätyötä. Joku tilaajayhteisö, vaikkapa pitäjäseura, haluaa tarkistuttaa oman alueensa kansallispuvun tai saada sellaisen, jos pukua ei vielä ole. Projekti on hidas ja kallis ja vaikka apurahoja saattaa saada, ymmärrän hyvin, miten tämä voi olla jollekin seuralle liikaa. Toisaalta voi kysyä, mikä on yhtä pysyvä, konkreettinen ja vanhentumaton pitäjän historiaa kuvaava asia kuin kansallispuku.

Tilaajayhteisö ottaa yhteyttä kansallispukukonsulttiin. Joskus potentiaalisille tilaajayhteisöille myös suositellaan puvun tarkistusta, jos se olisi vaikkapa naapuripitäjän puvun tarkistuksen vuoksi järkevää ja kaikille edullisempaa toteuttaa yhdessä. Pukuhankkeelle nimetään asiantuntija. Asiantuntija ja kansallispukukonsultti tutkivat, onko kyseessä olevalla alueella esikuva-aineistoa puvun toteuttamiseksi. Kansallispukuneuvoston työntekijöiden 30 vuoden aikana tekemä laaja ja perusteellinen perustutkimus auttaa kartoittamaan, mitkä esikuvat ovat "todellisia", eli oikeasti alueelle ja ajalle tyypillisiä. Asiantuntijoita sanotaan asiantuntijoiksi siksi, että he ihan oikeasti tietävät nämä asiat. (Tässä kohtaa on todettava, että koska tuon 30 vuoden aikana on opittu valtavasti ja opitaan edelleen, on niissä ensimmäisissä tarkistetuissa ja tutkituissa puvuissa seikkoja, jotka saatettaisiin nykytiedon valossa tehdä toisin.)

Askolan Monninkylän Kreetan kirkkoasu Kansallismuseon perusnäyttelyssä vuonna 2005.

Jos sopivaa esikuva-aineistoa löytyy, siitä valitaan ne yksilöt, jotka toteutetaan mallipukuun. Me voisimme toteuttaa vaikka 20 hametta, 20 liiviä jne. yhteen pukuun, jos esikuvia vain löytyy (ja joskus löytyy, joskus ei). Käytännössä jonkun pitää maksaa se, että toteutetaan ja siksi vaihtoehtoja ei yleensä tehdä kovin montaa. Tilaajayhteisö saa ja joutuu siis vaikuttamaan tähän valintapäätökseen asiantuntijan ohjaamana. Puvussa on oltava tietyt osat, että se olisi "kokonainen". Asiantuntijatkin ovat ihmisiä, joten heidän mieltymyksensä vaikuttavat väkisinkin siihen, mitä valitaan. Jotkut puvut voisivat siis olla jonkinverran erinäköisiäkin. Uusimmissa puvuissa on useimmiten joitakin vaihtoehtoisia osia.

Lopen naisen kansallispuku, kuva on linkitetty kansallispuvut.fi -sivustolta.

Kuvaa klikkaamalla pääset katsomaan sivua.

Kun esikuvat on valittu, siirrytään toteutukseen. Vähän puvusta riippuen tarvitaan yleensä kutoja, ompelija (joka yleensä myös kirjoo), neuloja, koruntekijä, nyplääjä, joskus erikseen nauhojen tekijä sekä ohjeiden ja kaavojen laatija. Silloin, kun äitini teki mallipukuja, hän ei useimmiten nähnyt esikuvia ollenkaan vaan ompeli ja kirjoi asiantuntijan muistiinpanojen ja neuvojen mukaan. Mielestäni nykyinen järjestely on parempi, sillä me tekijät näemme itse esikuvat, voimme keskustella keskenämme tekniikoista ja materiaaleista ja ennenkaikkea näemme omin silmin, mihin pyritään. Kahdeksan päätä tietää ja 8 silmäparia huomaa enemmän kuin yksi.

Nyt me siis matkustamme esikuvien luo. Niissä tarkistuksissa, joissa olen ollut mukana, esikuvat ovat asustelleet Orimattilassa, Kansallismuseon keskusvarastolla. Tutkailemme, vertailemme lankakarttoja, teemme muistiinpanoja ja apupiirroksia, mittaamme ja mietimme. Menemme tahoillemme, metsästämme materiaaleja, kokeilemme niitä, jäljitämme tekniikoita ja palaamme kokeilujemme kanssa esikuvien luo. Vertailemme. Joskus yhden, joskus 20 kokeilun jälkeen osutaan oikeaan. Tämä on se, mikä näissä projekteissa maksaa.

Kuolemajärven tarkistetun puvun paidan kauluksen kirjontaa.

Esikuvista ja tekniikoiden jäljittämisestä sananen: Ne ihmiset eivät olleet hölmöjä. He eivät tehneet asioita liian vaikeiksi vaan useimmiten ratkaisut ovat nerokkaita. Työn jäljellä näytettiin taito ja se oli ensiarvoisen tärkeää sosiaalisen arvostuksen saamiseksi, etenkin jos ei ollut rahaa millä rellestää. Kun yritän selvittää, miten joku yksittäinen kirjontaraita on tehty, tiedän olevani hakoteillä, jos tekeminen on jotenkin ylenpalttisen hankalaa, epäloogista ja lopputulokseen nähden turhan työlästä. Työurani huippuhetkiä ovat ne muutamat oivalluksen hetket, kun tajuan miten joku pienenpieni yksityiskohta on oikeasti tehty.

Pikkuhiljaa kaikki osaset saadaan kohdalleen ja voidaan ommella varsinaiset mallipuvut. Toinen tehdään Kansallispukukeskukseen ja toinen tilaajayhteisölle. Kaavojen ja ohjeiden tekijä laatii ne tekijöiden muistiinpanojen ja valmistettujen mallipukujen perusteella. Sitten tarvitaan vielä puvulle koti, eli se taho, josta sitä voi ostaa kaavoina, ohjeina, tarvikkeina, valmiina pukuina, ja joka on velvollinen tarvittaessa myös päivittämään näitä. Se on ajankohtaista silloin, kun vaikkapa joku puvussa käytetty lanka poistuu markkinoilta.

Hidasta, vaivalloista, hankalaa, kallista ja tuloksena epäkäytännöllinen puku. Ihanko totta? Muotoilisin sen niin, että mielenkiintoista, opettavaista, perinteitä kunnioittavaa, palkitsevaa ja tuloksena käsityötaidon huippu.

Kuolemajärven tarkistetun kansallispuvun kirjottu rekko paidan etumuksessa
ja sitä kehystävät kostulin kirjotut etureunat.

Arvonta ja Käsityökortteli-sivuston avajaiset

Lämmin kiitos kaikille tähän arvontaan osallistuneille!
Hieno määrä osallistumisia! Vaikka ihan 200 kommenttiin ei ylletty, arvoin USB-muistitikkujen lisäksi yhden palkinnon, jonka voittaja saa valita joko USB-muistitikun tai ompelupaketin. Kaikki voittajat sattuivat nyt olemaan Facebookissa kommentoineita ja sitä kauttahan tulikin ylivoimaisesti eniten osallistumisia. Myös blogin ja Instagramin osallistujat olivat arvonnassa mukana. Paljon onnea Henna, Riikka ja Mari!

Suomen Käsityöyrittäjät -ryhmä toimii sekä netissä, että ihan fyysisesti Käsityökortteli-nimellä. Ensi kuussa Käsityökortteli-tapahtumia on Jyväskylässä ja Hesassa.

            

Juuri nyt ja koko viikon on käynnissä Suuret Avajaiset Käsityökortteli-sivustolla! Arvonnoissa voit voittaa huikeita käsityöpalkintoja. Miulta on jaossa kaksi 20 € lahjakorttia. Olin myös Käsityökortteli-blogin "viikon käsityöyrittäjä" -sarjan ensimmäinen. Hyppää kyytiin!

Millä perusteella kansallispuku täytyy valita?

Sitä taas moni pohtii. Työväen- ja kansalaisopistojen kurssit alkavat syyskuussa. Pääosa opiskelijoista tietää kurssille tullessaan, minkä puvun haluavat tehdä. Sitä on voitu miettiä vuosia, se on voinut olla aina ilmiselvää tai päätös on voitu tehdä ihan äskettäin.

Kuulen silloin tällöin toteamuksen, että "voisin hankkia kansallispuvun, mutta oman kotiseutuni/synnyinseutuni/vanhempieni synnyinseudun puku ei miellytä minua." Lujassa elää ajatus, että kansallispuvun on peilattava omia juuria. Tämä ajatus on itseasiassa sekä vanha että nuori.

Esikuvien aikaan 1750-1850 ihmiset pääasiassa syntyivät, elivät ja kuolivat samalla seudulla. Alueen pukeutuminen oli yhtenäistä, alueelle tyypillistä ja puku ilmensi asuinpaikan lisäksi mm. siviilisäätyä, uskontoa, varallisuutta ja taitoa. Omien keskuudessa kuuluttiin puvun ansiosta joukkoon, mutta kilpailtiin silti taidolla ja varallisuudella. Ehkä turvallisuudenkin vuoksi oli hyvä olla "yhtä porukkaa".

Kun kansallispukuja alettiin 1800-luvun loppupuolella suunnitella ja valmistaa, säilyivät niiden nimissä paikkakuntien ja alueiden nimet. Heräsi halu tehdä jokaiseen pieneen pitäjään oma kansallispuku, vaikka todellisuudessa varsinkin läntisellä pukualueella (raja karjalaisen ja läntisen pukualueen välillä noudattelee suunnilleen nykyistä rajaa, mutta Ruokolahti, Rautjärvi ja Joutseno kuuluvat karjalaiseen) pukualueet olivat vähän laajempia. Kansallispukujen esikuvien aika on n. 100 vuotta. Sinä aikana esiintyi samoilla seuduilla myös aikakerroksia, vaikka vaatteet olivatkin periytyvää omaisuutta.

Vaikka kansallispuvut on nimetty alueittain, ei kansallispukuja niiden käytön huippuaikoina valittu juurien mukaan. Valittiin kuvastosta kaunein - tai se johon oli varaa. Siksi suosituimpia kansallispukujamme ovat mm. Munsala (pieni ruotsinkielinen kunta pohjanmaalla), Tuuteri (inkeriläinen), Kaukola (Karjalan kannaksella), Keski-Suomi ja Perä-Pohjola. Mainituista Tuuteri, Kaukola ja Keski-Suomi on sittemmin tarkistettu ja Munsalasta on olemassa esikuviaan vähän paremmin vastaava versio Bragen mallistossa, mutta linkit vievät nimenomaan noihin 1900-luvulla erittäin suosittuihin versioihin.

Kymiläisjuurinen Tuuterin puvussa, Suojärveläisjuurinen
Valkealan puvussa ja heidän tyttärensä Tuuterin puvussa.

1970-luvun lopulla heräsi kiinnostus omia juuria kohtaan. Samalla kansallispuku koki mullistuksen. Suunniteltujen mallien sijasta haluttiin jäljittää esikuvien materiaaleja, tekniikoita ja kaavoitusta tarkemmin. Samalla tuli myös tärkeäksi omien sukujuurien vahvistaminen kansallispuvun avulla ja puvun tekeminen itse.

Miten kansallispuku sitten pitäisi valita?

Oma kotiseutu, vanhempien kotiseutu tai muu itselle tärkeä alue on oikein hyvä peruste. Tässä on kuitenkin pari käytännön ongelmaa. Ensiksikin meillä alkaa olla aika paljon ihmisiä, jotka "eivät ole mistään kotoisin" tai omaavat juuria monilta suunnilta. Tämähän tulee tietysti seuraavien sukupolvien kohdalla vielä kertautumaan. Esimerkiksi minun lasteni asuinpaikka on Imatra ja sen myötä puku voisi olla Ruokolahti tai Jääski. Äitinsä puolelta heillä on sukujuuria Suojärvellä, Kymissä ja Hämeessä, isänsä puolelta Etelä-Savossa. Noista voi toki valita sen, jota haluaa korostaa, mutta valikoimaa alkaa olla aika paljon. Heidän lapsillaan juuret todennäköisesti moninkertaistuvat.
Toinen ongelma jälleen seuraavien sukupolvien kohdalla on se, että esimerkiksi karjalaiset puvut todennäköisesti lakkaavat lopulta olemasta, sillä karjalaiset juuret loittonevat sukupolvi sukupolvelta. Sama koskee monia harvaan asuttuja alueita.

Kysyin Facebookin Kansallispuku-ryhmässä: "Mikä kansallispuvusta tekee sinulle tärkeän? Mikä on "se juttu", joka pitää olla juuri näin?" Vaihtoehdoista pyysin valitsemaan yhden tärkeimmän, mutta jos ei kertakaikkiaan yksi vaihtoehto riitä, sai laittaa monta. Moni laittoi monta. Tämä ei suoraan vastaa otsikon kysymykseen, mutta liippaa läheltä.

46 rastia: Puku liittyy sukujuuriini, on kotiseutuni tai vanhempien kotiseudun puku / Puku liittyy vanhempiani kaukaisempiin sukujuuriin.
15 rastia: Kansallispuvuilla on valtava kulttuurinen arvo
14 rastia: Puku liittää minut johonkin ryhmään
13 rastia: Olen tehnyt puvun itse, tärkeää oli juuri sen tekeminen
9 rastia: Minulle on tärkeää, että olen tehnyt pukuni itse esiäitien työtavoilla
8 rastia: Kansallispuvut ovat kauniita, tekotavalla ei ole väliä
8 rastia: Juuri tämä puku on aina kiehtonut minua
6 rastia: Puku on peritty ja siihen liittyy muistoja, tekotavalla ei ole väliä
5 rastia: Puvun on tehnyt minulle ihminen, joka oli tärkeä
3 rastia: Perinteiset työtavat
1 rasti: Puku on teetetty minulle esikuvien työtavoilla tehtynä

Suurimmalle osalle siis juuret olivat tärkeitä. Pukuhan voi liittää ryhmään myös muutoin kuin juurien perusteella: se voi olla vaikkapa esiintyvän ryhmän yhteinen asu.

Vaihtoehtojen asettelu aiheutti varmaankin sen, että puvun valmistaja tai valmistaminen nousivat esille. Se ei silti ole huono valintaperuste. Puvun voi hyvin valita mielenkiintoisten tekniikoiden vuoksi. Sen voi valita siksi, että värit miellyttävät tai sopivat kantajalleen. Kukaan ei voine kiistää, että puvun malli vaikuttaa päätökseen. Hyvä peruste on myös se, että käsiin ajautuu perintönä tai löytönä kirpparilta joku puku. Opiskelijoilleni vinkkaan myös siitä, että tarkistetuissa ja tutkituissa puvuissa on useimmiten hyvät ja seikkaperäiset kaavat ja ohjeet. Joskus puvun hankinta valitettavasti kaatuu siihen, että materiaaleja tekemiseen ei saa. Useimmiten saa, kun nähdään vaivaa, mutta joskus se ei auta.

Miun mielestä tässäkin pätee se viisaus, että kansallispuku on jokaisen ikioma asia. Se on jokaiselle omanlaisensa ja meillä kaikilla on oikeus ajatella siitä kuten haluamme. Tällä hetkellä me "asiantuntijat" painotamme perinteisiä työtapoja, materiaaleja ja kaavoitusta ja samalla kannustamme ammentamaan niistä modernia, yhdistelemään kansallispuvun osia muihin vaatteisiin ja rikkomaan pönötystä, kunnioituksen säilyttäen. Miusta on tärkeää, että mahdollisimman tarkasti esikuvien mukaiset puvut säilytetään. Se ei estä tekemästä oman pukunsa kanssa ihan niinkuin tahtoo. On vain niin, että jos alkuperäinen kadotetaan, se kadotetaan lopullisesti. Kun muoti muuttuu, vanhanaikainen unohtuu. Ainoa, josta voidaan ponnistaa uudelleen, on alkuperäinen.

Esikuvien mukaisia materiaaleja ja työtapoja tarkistetussa Kymenlaakson puvussa.

P.S. Miulla on kolme kokonaista kansallispukua, sarafaaneja ja lisäksi mahdollisuus käyttää äidin pukua. Sysmä ja Luhanka on lempparini. Ensimmäisen teki minulle äitini, kun pääsin ylioppilaaksi. Sinne suunnalle minulla on juuri äitini isän kautta, mutten koe sitä lainkaan omaksi juurekseni. Puku on värikäs ja kaunis. Kymi on ehkä juuriltaan miulle kansallispuvuista sopivin: olen syntynyt Kotkassa ja äitini äidin puoleinen suku on kymiläisiä. Käytän Kymiä joskus vaihtelun vuoksi ja jos en halua olla niin kirjavana. Isäni puolelta olen suojärveläinen ortodoksi ja sarafaani on sen suunnan valinta. Minulla on myös Pirkanmaan puku, johon minulla ei ole mitään sidettä, mutta ostin sen huuto.netistä edullisesti. Käytän sen osia erikseen, sillä puvussa ei ollut tykkimyssyä enkä ole sitä vielä ehtinyt tehdä valmiiksi. Äitini puku on Kymenlaakso. Sen esikuvat ovat oikeastaan pääasiassa Anjalassa, sitä kautta se ei siis välttämättä ole "minun pukuni". Se on kuitenkin äidilleni tärkeä puku ja siksi myös minulle. Ja puku on kyllä tyypillinen kymenlaaksolainen ja sinnehän se Kotkakin kuuluu. Vierastan käyttää pukua, sillä minulle tulee häiritsevä olo, että olen äitini. Hiljattain teimme pukuun röijyn ja sen kanssa tunnen oloni oikein kotoisaksi tuossa puvussa. Tämän kesän tuuletuksella äidin liivi oli ainoa, joka mahtui päälle enkä siinä helteessä halunnut laittaa röijyä, joten menin "äitinä". Juuret Jääskessä -juhlassa sunnuntaina olin Kymenlaakson puvussa pukeutuneena röijyyn.

Kymenlaakso

Kymi

Sysmä ja Luhanka

Yksi sarafaaneistani

Lisäys 21.11.2020: Tästä löytyy nyt myös juttua Suomen käsityön museon blogista.

Ja myöhä tuuletettii!

Ihana iltapäivä! Ihania ihmisiä! Oli lämmin (ihan henkisestikin) ja hyvä olla siinä iloisten ja rentojen ihmisten seurassa. Viitisenkymmentä urheaa uhmasi kolmenkymmenen asteen lämpötilaa ja saapui piknikille Imatran keskustaan Inkerinaukion liepeille. Ihana Susanna tuli tuulettamaan kameraansa ja suurin osa näistä kuvista on hänen ottamiaan, kiitos! Susanna myös kirjotti blogiinsa tästä ja siellä on lisää kuvia.

Mie olin vähän valepuvussa, juuri nyt äidin Kymenlaakson liivi oli ainoa, joka oli sopiva. Laitoin siis Kymenlaakson. Hyvä valepuku. Tyttäristä vanhempi laittoi sarafaanin ja nuorempi yhdisti kansallispukunsa liivin vaaleansiniseen kesämekkoon. Aijoo, en ole raskaana, vain lihava, mutta parempaan menossa taas, -3 kg sitten lomareissun.

Yksi kohtaaminen oli vähän ikävämpi: eräs vanha tuttu, joka saa karvani nousemaan pystyyn, onnistui siinä jälleen, mutta ohitin tilanteen vähän tylysti ja onnistuin olemaan pilaamatta päivääni.

Paikallislehti Uutisvuoksen toimittaja Anne Vihavainen teki ihanan jutun tapahtumasta keskiviikon lehteen, joka jaetaan täällä ilmaiseksi kaikkiin koteihin:

Tuuletettavaa oli ihan laidasta laitaan: sarafaaneja, kansallispukuja, osia yhdisteltynä muihin vaatteisiin ja yksi Inarinsaamenpukukin (kiitos Odalle pukutiedosta :) ).

Sainkohan mie tässä jotain ripitystä? Tämä ei kyllä ollut se mainitsemani ikävämpi kohtaaminen, ehkä vain keskustelemme miun päähineestä.

No sitten tapahtui kummia: tämä herra tässä edessäni on venäläinen taiteilija, joka on käynyt jo kolmena vuonna ihastelemassa tuuletustamme, ottanut kuvia ja maalannut sitten meistä tauluja. Nyt hän halusi ottaa miusta kuvia ja oikein asetella miut oikeaan asentoon sitä varten. Jopa jokaisen sormen erikseen. Tuli muuten melkoisen venäläisneitoposeeraus käsien asentoineen :D

 Päänkin piti olla juuri oikeaan suuntaan.

Ja sitten mie selitin tätä taiteilijakohtaamista Päiville :D

 Oli hauskaa, että useassa tuolla nähdyssä puvussa miulla on näppini pelissä tavalla tai toisella. Useimmiten niin, että pukuja on tehty tai muokattu miun kurssilla.

On aika kiva huomata myös se, etten tuolla piknikillä ollenkaan ahdistu ihmisten puvuista. Kysyttäessä kerron, mutta muuten iloitsen kaikesta kauniista, enkä lainkaan näe mummukoiden neidonpäähineitä, vääränkokoisia liivejä tai muuten vain epämääräisiä asuja. Valistamisen paikka on sitten ihan muualla. Kansallispukua pitäisi voida käyttää ilolla, eikä niin, että hirvittää että on mokannut.

Kävimme katsomassa vielä koskinäytöksen ja sillalla vähän pönötettiin, eikös kansallispuvussa aina pönötetä :D

Tyttären aurinkolaseista heijastui miun kuvajainen, siitä tuli kansallispukulfie!

Montako pukua tunnistit?

Ensi vuonna kansallispuku täyttääkin pyöreitä: 130 vuotta. Jokohan silloin saataisiin koko Suomi tuulettamaan? Tänä vuonna mattimyöhäiset tuulettelevat vielä 9., 10., 16., 17. ja 24. päivä. Tarkista täältä, minne ehtisit vielä mukaan.

#kansallispukutuuletus2014

P.S. Muistattehan kisan!