Lähdinpä käymään...

... Hesassa. Tiistaina pakkasin auton ja starttasin puolen päivän jälkeen kohti maamme uljasta pääkaupunkia. Kävin pitämässä Helsingin Kalevalaisille eläväisen luennon kansallispukuun pukeutumisesta, pukujen huoltamisesta ja säilytyksestä. Äänikirja seuranani matka sujui mukavasti. Hyvähän tuota uutta ja leveää kuutostietä on ajella. Pukarossa pysähdyin Kirjapörssin houkuttelemana Paroniin ja myös söin siellä. Virhe. Paroni yllätti jälleen pahalla ruuallaan ja nyt on ehkä jo uskottava, että siellä ei kannata syödä.

Hesassa sain auton parkkiin aika lähelle luentopaikkaa. Kannoin tavaroita nurkan ympäri ja sade yllätti. Viimeiseen kuormaan kasasin laatikoita vähän enemmän kuin jaksan kantaa. Kuorma oli iso. Pystyin nojaamaan sitä, mutta en vapauttamaan käsiäni. Potkaisin auton oven kiinni, mutta sepä ei mennyt. En yltänyt sitä uudelleen avaamaan ja koko ajan vettä tuli niskaan kuin saavista ja käteni väsyivät. Huikkasin ohikulkevalle nuorelle miehelle, joka tajusi tilanteen heti ja ystävällisesti laittoi oven kunnolla kiinni ja sain ovat lukkoon. Pyörähdin kuormani kanssa ja yksi säpsä putosi märälle jalkakäytävälle. Ajattelin jo, että kohta lentää koko kuorma, hitto! Ystävällinen mies juoksi jo kauempaa huutaen, että hän nostaa! Ja nostikin. Taapersin kuormineni nurkan ympäri, kädet jo tärisivät taakasta. Nojasin laatikkopinoa talon seinään huilatakseni käsiäni ja englantia puhuva nainen tuli kysymään, voisiko hän auttaa. Kiitollisena otin avun vastaan, nainen kantoi laatikkopinon toisesta päästä ja painoi summeria. Vielä juoksi yksi mies pitämään ovea auki! Turha enää kenenkään koskaan puhua miulle Helsinkiläisten tylyydestä! Veikkaan, että täällä kotikulmilla olisin saanut temuta laatikoineni ihan rauhassa.

Luento meni ihan kivasti, tuttuun tapaan en muista mitä olen sanonut ja mitä jättänyt sanomatta. Puin siinä selittäessäni samalla omaa pukuani päälleni. Kuulijat tuntuivat hyvin kiinnostuneilta ja sain paljon kiitosta - tosin kukapa luennoitsijaa tulisi haukkumaankaan... Yleisön joukossa oli mm. Kansallispukuraadin puheenjohtaja ja eräs toinenkin Tärkeä KansallispukuHenkilö, ripaus lisää paineita siis. Onneksi olen tuntenut tämän kansallispukuväen lapsesta saakka, enkä siten oikein osaa pukea heitä johonkin mystiseen statusviittaan. Kuvittelen suhtautumiseni olevan realistista: kunnia kokemuksesta, mutta kaikkea saa ja pitää epäillä ja ajatella omilla aivoilla.

Yhdeksältä illalla löin takakontin kiinni, napsautin navigaattoriin "mene kotiin" ja stereoihin Jarkko Sipilää. 23.55 hiivin mieheni viereen. Aamulla kun heräsin, mies ja kuopus olivat jo lähteneet ja esikoinen nukkui pommiin. Iltapäivällä kävin pitämässä työväenopiston kurssin, käväisin kotona syömässä ja ajelin Lappeenrantaan pitämään sarafaaniluentoa. Onneksi nyt alkaa rauhoittua, syksyn pidemmät reissut alkaa olla lusittu.

Kun lähtee kolmeksi tunniksi Hesaan, auto näyttää tältä. Onkohan tässä mitään järkeä?

Vielä muutama päivä aikaa osallistua arvontaan!