Kirjauutuus: Juhlasormikkaat - kirjoneulekäsineitä Koivistolta

Näin julkistamispäivänä kuvan kirjasta ja toivoin kovasti, että saisin sen luettavaksi. Kun avasin sähköpostin, siellä odotteli lupaus lähettää kirja tutustuttavaksi! Ihanaa! Olen aiemminkin kirjoittanut Maahengen kirjoista, mutta tämä osuu näistä nyt lähimmäs omaa alaani eli kansallispukuja, sillä näitä sormikkaita on Koivistolla käytetty samoihin aikoihin kuin kansallispukujen esikuvia. 

Kuva: Marko Mäkinen

Koska neulominen ei ole miulle läheinen tekniikka, ilahduin jälleen kirjan tietosisällöstä. Se antaa näkökulmaa myös kansallispukutyypeille. Kirjassa on hyvää pohdintaa samoista teemoista, kuin kansallispukujen esikuvien kohdalla tutkitaan ja mietitään: mistä vaikutteet ovat tulleet, miksi ne ilmenevät juuri tällä pienellä alueella juuri näin ja miten samat kuvioaiheet toistuvat eri tekniikoissa ja materiaaleissa. Minua ei lakkaa hämmästyttämästä esiäitien tapa toistaa samoja värejä ja samoja kuviomalleja loputtomasti niin, että lopputulokset ovat samaan aikaan samanlaisia ja erilaisia.

Kirjassa on yksi juttu, joka pikkuisen vaivaa ja josta olen eri mieltä. Jos ymmärsin oikein, siinä on Jääskessä otetun valokuvan perusteella oletettu, että samanlaiset sormikkaat olisi tehty myös Jääskessä. Valokuvassa on kuitenkin ihan selvästi koivistolaiset vaatteet, joten vaikka kuva olisi otettu Jääskessä, sormikkaat (ja puku) ovat Koivistolta. 

Anne Bäcklundin tapa käydä läpi sormikkaat ja tehdä johtopäätökset niiden oleellisista seikoista ja poikkeamista muistuttaa paljon kansallispukujen esikuvien perustutkimusta. Ehkä siksi, tai koska se on viisas lähestymistapa, pidän siitä kovasti. Hän on löytänyt hyvin selkeät elementit, joista sormikkaat hivenen varioiden syntyvät. Lopulta neulojalle jää vapaus koota sormikkaansa näistä elementeistä ja lopputulos on, kuten 1800-luvullakin, tunnistettavat koivistolaiset sormikkaat, samanlaiset, mutta silti erilaiset. Sille, joka ei halua soveltaa, löytyy kirjasta myös runsas valikoima suoria ohjeita. Tämä on asia, jota olen paljon toivonut myös kansallispukuihin. Kirjassa verrataan sormikkaiden kuviointia rekkojen kirjontoihin. Niissä on sama juttu: tietyt kuvioaiheet ja värit tietyssä järjestyksessä. Paikkakunnan rekot tunnistaa sen paikkakunnan rekoiksi, ne ovat samanlaiset, mutta erilaiset. Meillä ei ehkä ole mahdollisuutta kirjan tavoin toteuttaa toisintoa kaikista rekoista, mutta olisihan tuo tehtävissä muutenkin. Nythän kansallispuvun tekijä joutuu toistamaan sitä, mikä on mallipuvun tekijän versio aiheesta, ilman tietoa vaihteluvälistä.

Kirjassa verrataan käsineiden kuvioita rekkojen eli äyrämöispaitojen kirjottujen etumusten kuvioihin ja nämä lapaset on neulottu rekon kuvioinnin perusteella. Kuva: Marko Mäkinen

Sanoin kai jo, että en juuri neulo. Silti alkoi kyllä tehdä mieli tarttua puikkoihin, kun tutkailin malleja ja kuvioiden ruutupiirroksia. Kovin usein vanhoja tekstiilejä toistettaessa suurennetaan, paksunnetaan lankaa ja puikkoja. Rakastan sitä, että tässä kirjassa on pysytty vanhojen neuleiden koossa, sillä kuvioiden hohdosta katoaa paljon niiden suuretessa varsinkin näin pienessä kuviopinnassa. Alkuperäisten käsineiden toisintojen lisäksi kirjassa on niistä muokattuja ihastuttavia sovelluksia. Bäcklund on nähdäkseni todella tavoittanut sen, mikä koivistolaisissa sormikkaissa on oleellista ja saanut sen yhdistettyä tänä päivänä tarpeellisiin ja houkutteleviin ominaisuuksiin. 

Koska miun neulominen sisältää usein tuskanhikeä, hiertymiä, normaaliakin jumeutuneemmat hartiat ja jopa katkenneita puikkoja, harkitsen vielä toisen kerran ryhdynkö näitä neulomaan. Ehkä sitten eläkkeellä. Mutta jos joskus ryhdyn, uskon selviäväni urakasta, sillä kirjan takasivuilla on hyvin selkeitä tekniikkakuvia. Luulen, että tekisin Annat. Tai ehkä Reginat. Tai sittenkin...

Vahva suositus tälle kirjalle!