 |
| Kuva: Katja Lösönen |
Kuten kaikissa Maahengen kirjoissa, joihin olen tutustunut, kuvat ovat hienoja ja ihastuttavan suuressa osassa. Tässä kirjassa ne eivät salpaa miulta henkeä samalla tavalla kuin Lankapaitoja-kirjan kuvat, eivätkä aiheuta samanlaista riemua kuin Kansallispuku-kirjan kuvat, mutta ovat kauniita ja rauhoittavia, kirjan sanomaa tukevia.
Kirja käsittelee, kuten nimi kertoo, himmelin harmoniaa ja merkityksiä hyvinkin syvällisesti. Koski kertoo himmelin pyhyydestä ja kauneudesta monelta kannalta. En oikein pystynyt samaistumaan tähän, vaikka luulen ymmärtäneeni, mitä kirjoittaja haluaa sanoa. Kunnes pääsin lukuun "Himmelin tekeminen kestää vuoden". Luin sivun kolmeen kertaan. Se voisi olla miun päästä, jos "himmeli"-sanan tilalle vaihtaisi "kansallispuku". Luvussa puhutaan siitä, miten tylsää on, että himmelin tekijältä kysytään, miten kauan himmelin tekoon menee. Sama kysymys, jota mie inhoan kansallispuvun kohdalla. Varmaan aika moni miun kurssilainen on kuullut tämän saman, vähän eri asussa, miun suusta: "Perille pääsyn kanssa yhtä tärkeää on matkanteko. Matkan kestolla ei ole merkitystä, vaan läsnäololla ja matkan teolla itsellään - niillä oivalluksilla ja kokemuksilla, joita ihminen saa matkansa varrella.". Ja niin koko kirja - ja himmeli - avautuivat miulle tämän yhteisen ajatuksen kautta ihan uudelleen. Mie teen kaksiulotteista, himmelisti kolmiulotteista. Muuten kyse on samasta asiasta: oikeiden välineiden avulla, oikeista raaka-aineista, ajatuksella ja rakkaudella syntyy jotain paljon suurempaa, kuin ensivilkaisulla voi nähdä. Niinkuin kansallispuku, myös himmeli on eri vaiheissaan paljon enemmän kuin se fyysinen tuote.
Meillä on olkkarissa himmeli, jonka on tehnyt ystäväni mummo. Se roikkuu paikallaan ympäri vuoden. Malli on aika perinteinen ja mitä enemmän olen himmeleitä nähnyt, sitä enemmän olen vakuuttunut siitä, että juuri perinteiset mallit ovat tiivistynyt himmelin kehityksen huippu, eikä mikään muunnelma pärjää sille kauneudessa. Siis miun mielestä. Toisaalta, en tosiaan ole mikään himmeliasiantuntija. Olen joskus pari pienehköä himmeliä tehnyt, mutta siitäkin on yli 20 vuotta aikaa. Tänään taistelin kasaan kaksi valohimmeliä terassille. On mahtavaa, että kaavaa rikotaan ja modernimpaan makuun löytyy vaihtoehtoja.
Himmelin harmonia -kirjassa on kaksi mallia, jotka saivat miut pysähtymään ja palaamaan niihin uudelleen. Toinen on Taivas ja maa, jossa himmeliketjuun on liitetty läpikuultavaa paperia. Yllätyin siitä, että tämä on niin hieno, sillä ajatuksena paperin yhdistäminen himmeliin ei jotenkin sytytä. Miulle tulee tästä jostain syystä mieleen herkät lasimaalaukset tai tiffanytyöt, vain vielä paremmassa muodossa.
 |
| Taivas ja maa. Kuva: Katja Lösönen |
Toinen miut pysäyttänyt himmelimalli on Äiti maa. Koski puhuu kirjassa siitä, miten tyhjä tila on himmelissä yhtä tärkeää, kuin sen rajaava materiaali. Äiti maa -himmelissä minua puhuttelee nimenomaan se selkeä, taianomainen tyhjä tila, joka kerrosten väliin jää. En tiedä himmelien historiasta niin paljoa, että osaisin sanoa, onko tämäntyyppisiä himmeleitä perinteisesti tehty, mutta tämä totisesti haastaa sen ajatukseni, että perinteiseksi mieltämäni malli olisi himmelin huipentuma. Ajatukseni oli siis vain suppean näkökulmani aikaansaama, ihan sama asia, mikä minua kansallispuvuista puhuttaessa harmittaa.
 |
| Eija Koski ja Äiti Maa -himmeli. Kuva: Katja Lösönen |
Kirjassa on työohjeet oktaedrin perusohjeeseen ja 18 himmelimalliin. Tekisi mieli pikkuisen kokeilla, mutten tee sitä nyt. Miulle tuli tämän kirjan myötä tunne, että jos joskus sukellan himmelimaailmaan ihan tekemisen kautta, niin sille täytyy antaa sen ansaitsema aika. Nyt on liian hektistä, mutta vielä sekin aika tulee. En siis osaa arvioida työohjeiden helppoutta tai selkeyttä. Voisin kuvitella, että aloittelijan olisi hyvä aloittaa siitä ensimmäisestä, Himmeli-kirjasta. Tämän lukukokemuksen perusteella mie ainakin aion hankkia sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti! Ihanaa!