Oppia ikä kaikki eli miten opettelin nypläämään

Jos olet joskus jutellut miun kanssa kansallispukuhommeleista, olet saattanut kuulla suustani lausahduksen "mie en nyplää, enkä neulo". Lauseeseen ei liity, mitään "ikinä"-juttuja, sillä opin jotain siitä, että "miusta ei ikinä tule käsityöläistä, enkä ainakaan ikinä ala mitään kansallispukuja nyhertää".

No, neulomisen kanssahan kävi näin ja näin ja kuten kuvasta näkyy - hitaaaaaasti ja vähän epävarmasti -, joskaan en vieläkään ajattele, että ryhdyn neulojaksi, mie vain teen nämä yhdet sukat (tai säärystimet, jos en jaksa neuloa teriä).

Toinen Loistavat niityt -sukka on tässä vaiheessa, toinen tuon puna-valkean ohdakeraidan alussa. Kuvittelin neulovani Azoreilla, mutta en yhtään ehtinyt. No, kesälomalla ehkä, en aio ottaa tuosta minkäänlaista stressiä.

Nypläystä olen kokeillut pienesti muutaman kerran. Artesaaniksi opiskellessa kokeilin sen verran, että totesin, että ei ole miun laji. Silloin ei ollut mikään muukaan nyherrys. Sitten menin työväenopiston kurssille kokeilemaan, mutta jotenkin aika ei ollut sopiva ja homma jäi. Nyytinkiguru Annikka Eilola piti miulle ja kahdelle harkkarilleni nyytinkipäivän ja huomasin tykkääväni hommasta ja olevani siinä ihan hyväkin. Annikka sanoi, että miun pitäisi ryhtyä nypläämään nyytinkejä. Noh, on vähän tätä muutakin askaretta. Siitä jäi pieni palo, mutta koska tajuan kyllä nypläyksen olevan oma iso taitonsa ja koska miulla ei ole aikaa panostaa siihen niin paljon kuin haluaisin, en ole siihen puuttunut. 

Nyt sitten osui ikäviä yhteensattumia niin, että en ole saanut eräältä nyplääjältä pitsiä, jonka olisin tarvinnut. Tai oikeastaan neljää pitsiä. Olen toisaalta roikkunut siinä ajatuksessa, että vielä ne häneltä saisin ja toisaalta ollut vähän laiska sen suhteen, että alkaisin niitä jostain muualta kysellä. Nyt sitten tuli eteen hetki, kun se pitsi ihan todella täytyy olla kiinni paidassa. No, nypläystyyny ja nypylät hyllystä, katsotaan, miten ämmän käy.

Mie siis en osaa nypläyksen "sääntöjä". Tsekkasin yhdestä nypläysoppaasta lyönnit. Tarvitsemaani pitsiin ei ole ohjetta, vain tällainen erittäin haalistunut kopio, jonka mittasuhteistakaan en ole varma. Paperissa lukee lisäksi "6 paria pella 50 ja 1 lanka pella 30". Tämän takia olin tilannut nyplääjältä toista pitsiä, johon on ohje. Tämä tulee Virolahden puvun paidan kaulukseen ja koska pukua ei ole tarkistettu ja kumpikin pitsi on kauluksen reunapitsi samalta pukualueelta, se toinen kävisi hyvin myös. Tämä vain näyttää aika paljon nopeammalta nyplätä, siksi päätin yrittää tätä.

Tältä pohjalta alkuun, ilman hajuakaan, miten tuo tehdään.

No mitäpä siinä sitten, rullaatirullaa lankoja nypylöille...

Ensimmäinen yritelmäni näytti tältä. Ei kovin hyvältä ja hyvin hontelolta. Onneksi miulla on taitavia ja auttavaisia kamuja Facebookissa. Laitoin tämän ja tuon "ohjeen" kuvan Facebook-seinälle ja sain erittäin hyödyllisiä kommentteja.

Kommenttien perusteella jatkoin näin, mutta vielä näyttää jotenkin väärältä. Pyysin lisää apuja ja sain.

Sitten alkoi luontua. En mie mikään mestarinypläri ole ja tämä on hyvin yksinkertainen ja harva (=nopea) pitsimalli, mutta olen mie kyllä vähän ylpeä itsestäni.

Meillä jylläsi viikonloppuna mahatauti. Miut se tainnutti uneen puoleksitoista vuorokaudeksi. Loput viikonlopusta nypläsin - paitsi tietysti formuloiden ajan.

Metrin verran valmista. Nyt täytyy tutkailla, miten tuo päätellään ja katsoa, miten pesussa käy.

Miulla olisi tässä miljoona muuta juttua, jotka pitäisi tehdä. Tein tuossa nyplätessäni samalla "ohjeen" tuohon pitsiin, mutten tiedä tajuaako siitä kukaan mitään, kun en edelleenkään osaa niitä nypläyksen "sääntöjä". Ehkä niistä pitsin kuvan kanssa on enemmän iloa kuin tuosta alkuperäisestä. Olen kahden vaiheilla, että nypläänkö kahteen muuhunkin tekeillä olevaan pukuun pitsin itse vai koitanko etsiä jonkun tekemään. 

Tämä projekti toi mieleen viime vuosina opehommissa pyörineet ajatukset erilaisista oppijoista. Miusta kaikki ihmiset ovat "erilaisia oppijoita". Se, että toisen oppimistie on kauempana "normiopetuksesta" kuin toisen, ei tee hänestä huonompaa oppijaa. Opettajalta vain vaaditaan älyttömästi, että tunnistaa ihmisen oppimistavan ja keksii oikean väylän ja loihtii opetuksensa sen mukaiseksi jokaisen opiskelijan kohdalla. 

Sama juttu tässä kuin tuossa neulehommassa: miun oppimisinto kärsii, jos homma tuntuu liian helpolta. Miun täytyy itse tajuta ja oivaltaa, tutkia ja tuntea. Vaikka se kuuden parin utin veivaaminen on varmasti hyvä tie oppimiseen, tunsin toistavani sitä, mitä käsketään, ilman että oikeasti oivalsin tekemisen ja tavoitteen yhteyttä. Tässä se tapahtui väkisin. Opettajan sijasta tarvitsen siis ennemminkin jonkun, joka vahvistaa, avittaa "säännöissä" ja auttaa näkemään ongelmakohdat. Ymmärtääkseni se on peruskoulun opetussuunnitelman uudistuksessakin tavoitteena. Sen kohdalla vain mietin pelolla sitä, että tällainen opiskelu vaatii ihan valtavan motivaation oppia.

En ole vieläkään valmis sanomaan, että nyplään (saati että neulon). Kuka tietää, mihin tämä vielä johtaa. Ainakin oppimisen ja oivaltamisen ilo oli huikea!