Sivut

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Loooomaaaaaa!

Olen laiminlyönyt blogia. Aina välillä pään läpi hurahtaa ajatus, että tästä pitäisi kirjoittaa blogiin. Sitten kun olisi aikaa kirjoittaa (hah!), ei tule mitään järkevää mieleen. Fiksumpi kirjoittaisi ne aiheet ylös, kun niitä pulpahtelee...

Olen ahkeroinut kansallispukujen tuuletuspiknikien mainonnan kanssa. Toivottavasti se toimii. Jos se on mielestäsi hyvä juttu, niin kerro siitä kaverille. Yhdelle tai tuhannelle. Mie olen joutunut ajattelemaan tuuletusta viime aikoina monelta kantilta ja juuri nyt miusta on erittäin tärkeää, että tuuletuksilla ei heristellä sormea. Sinne saa tulla yhtä ylpeänä ja ylväänä niin itse viimeisen päälle päreen valossa, sormet verillä ahkeroidussa puvussaan kuin vähän jo huoltoa kaipaavassa perintöpuvussa - tai jos se ei mahdu, niin ehkä vain jossain osassa. Ja jos pukua ei ole, voi "pukeutua" vaikka kansallispukuasenteeseen. Saa tuulettaa kansallispukua, romanipukua, feresiä, saria, kimonoa, dirndliä...



Miusta tuntuu, että juuri nyt ollaan kynnyksellä. Viimeinkin murtamassa sitä kummallista ajatusta, että kansallispukupoliisi vahtii piston pituutta ja sitä, mille puolelle tasku sidotaan. Avartamassa kansallispukuajatusta ja löytämässä jotain suurempaa ja lempeämpää. 

Se on vaikea paikka, kun haluaisi valistaa ja opettaa, muttei lytätä kenenkään intoa. Sitäkin olen miettinyt paljon: miten muotoilla se, että jokin muukin päähine voisi olla asiallinen? Tai se, että valtaisan kauniit Kalevala Korut eivät varsinaisesti kuulu kansallispukuun? Minua ei haittaa, jos joku haluaa viritellä pukuaan tai ei halua aikuisen päähinettä käyttää, mutta haluan kertoa suosituksista, lisätä tietoa. Että jos joku luulee niiden korujen käyvän tai että Antrean puvussa on vain nauhapäähineitä, niin voisin kauniisti lisätä tietoa.

Jos teille tulee mieleen sellaisia Tärkeitä Aiheita, joista haluaisitte miun kirjoittavan, niin vinkatkaa! (Nyt miusta just rupes tuntumaan, että olen kysynyt tätä aiemminkin... Täytyy kaivella vähän arkistoakin.)

Tässä muutama tärkeä ja hieno linkki:

Kansallispukujen tuuletuspiknikin kotisivu

Kansallispukujen tuuletuspiknikin Facebook-tapahtumasivu

Kansallispukutapahtumat-kartta, johon voi kuka vain lisätä kansallispukujen tuuletuspiknikin, kansallispukunäyttelyn, kansallispukukurssin, jonkin muun tapahtuman, jossa kansallispukuja näkyy tai vaikka oman kylän kotiseutumuseon, jonka nurkassa yksinäinen kansallispuku odottelee ihailijoita! Tämänkin saivat aikaan Facebookin Kansallispuku-ryhmän aktiivit!

Kaiken kansan kansallispukujuhlat Imatralla 5.8.2015

Nyt mie kuitenkin heittäydyn pariksi viikoksi lomalle, joten aurinkoa ja iloa siulle ja miulle!


2 kommenttia:

  1. Mie rakastuin kirjoituksessasi tähän ajatukseen: "Ja jos pukua ei ole, voi "pukeutua" vaikka kansallispukuasenteeseen." Ovat nimittäin ne perintöpuvut liian pieniä.
    Ihania lomailupäiviä siulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemus on osoittanut, että "tauti" on tarttuva, joten aika moni asenteen tuulettelija tuuletteleekin jo seuraavana vuonna puvun osaa tai kokonaista pukua ;)

      Poista

Kommentti! Ihanaa!