Suloinen sunnuntai suuressa sitissä eli tampion taival

Eilen miun piti viedä aamulla lapset Kotkaan kuopuksen kummille pariksi päiväksi. Samalla reissulla ajelisin Hesaan, Alppipuistoon Puistokarkeloihin. Lauantai-iltana huomasin, että kuopuksella on täitä. Plaah :(

Miun mies sitten totesi, että kai hänkin osaa ne täit hoidella, senkun alat mennä. Mie menin. Olin hakenut anopin Fiestan lainaksi, sillä kun retki taittuu puolet halvemmalla kuin meidän rohmu-Volvolla. Koska panikoin ajatuksestakin Hesassa ajamisesta, varustauduin miehen ohjeilla, navigaattorilla ja puhelimen Mapsilla.

Ajatuksena oli jättää auto Auroran hiekkakentälle ja kävellä siitä Alppipuistoon. Minulla ei ollut muistikuvaa moisesta kentästä tai itseasiassa luulin sitä eri paikaksi. Mies etsi Mapsiin koordinaatit valmiiksi ja aamulla mie lähdin matkaan.

Syke alkoi nousta siinä vaiheessa kun kaistoja oli kolme rinnan samaan suuntaan. Puhelimen opastajarouva tuskastui aina liikennevaloissa ja alkoi sekoilla. Samaa tahtia tuskastuin miekin. Viimein kävi käsky kääntyä oikealle ja sitten 60 m jälkeen vasemmalle. Näin edessäni Auroran sairaalan "kioskin" ja vasemmalla oli vain liikennepuisto ja pyörätien merkki. Mitä ihmettä??? Päättelin pikaisesti, että ehkä käännyin oikealle liian aikaisin, joten heitin auton ympäri ja jatkoin eteenpäin. Todetakseni, että pieleen meni, eikä takaisin pääse kääntymään oikein mistään. Sitten olinkin jo Mannerheimintiellä ja huusin ääneen puhelimen opastajarouvalle sanoja, joita ei voi tähän kirjoittaa.

Lopulta sain auton ympäri, palasin sinne Auroraan soittaakseni miehelleni, että auttaa miut perille. Kun ajoin uudelleen siihen määräpaikkaan, tajusin, että siinä se hiekkakenttä on, liikennepuiston takana, enkä ollenkaan ymmärrä, miksen nähnyt sitä ensimmäisellä kerralla. En tiedä, onko kukaan teistä yhtä sumeapäinen, en ymmärrä, miksi asiat, joita en hallitse, saavat miut sekoilemaan ja turhautumaan.

Seikkailun seuraava vaihe oli löytää Aurorasta Alppipuistoon, josta miulla ei ollut mitään havaintoa. Koska suuntavaistoni on huonompi kuin kivellä, näpytin puhelimen Mapsiin "Alppipuisto" ja lähdin kävelemään. Koska olen ääliö, en osannut seurata ohjetta, mutta tällä kertaa ylimääräistä kertyi vain parin tienylityksen verran.

Olin halunnut olla paikalla heti yhdeltä, kun Freija alkoi soittaa, mutta sattuneista syistä en ollut. Kuulin heiltä kuitenkin pari viimeistä biisiä. Puistokarkeloissa istuskellaan rennosti nurmikolla tai tanssahdellaan, jos siltä tuntuu. Mie loikoilin. Paikalla pari ruokamyyjää ja vaikka jälleen kerran yritän päästä ylikiloista eroon, oli pakko turvautua heidän tarjontaansa, kun en ollut viitsinyt kotoa asti kantaa eväitä. Hyviä kevätkääryleitä oli!

Puoli kolmelta oli Vonkaleen vuoro. Siinä laulaa Ilona Korhonen, johon olen ilokseni saanut vähän tutustua lähinnä Suomen Käsityöyrittäjät -ryhmän kautta. Pidän Ilonan äänestä ja biiseistä ja ostin jokin aika sitten Ilona ja huvina -levyn aikeenani käyttää sen biisejä FolkJam-tunneilla.

Koska eilen oli myös formulapäivä, oli miun mies ystävällisesti pakannut formulat miulle puhelimeen mukaan. Vähän ennen kolmea aloin kiivaasti näpyttää puhelinta, mutta koska siinä on jostain syystä huono nettiyhteys, en saanut hommaa toimimaan. Kun Vonkaleen keikka loppui, kiipesin kallion laelle jatkamaan epätoivoista naputtamistani. Tietokoneet ja puhelimet ovat suunnistamisen ohella niitä juttuja, joissa turhaudun nanosekunnissa. Kun lopulta sain Katsomon auki, salasana ei kelvannut. Turhautuneita puheluita kotiin. Mies ei ollut vahvistanut tiliä. Uusi yritys. Ei vieläkään. Sata yritystä. Ei. Lopulta miehelle juolahti mieleen, että salasanasta taitaa puuttua yksi numero. *painokelvotonta*. Jo vain onnistui kirjautuminen, mutta kesti vielä viitisen minuuttia, että löysin sellaisen kohdan, jossa nettiyhteys oli riittävän hyvä. Kisassa oli menossa kierros 33. Istuin täsmälleen siinä kohdassa ja sain katseltua kisan loppuun. Bottas pyyhki upealla taistelullaan turhautumiseni pois ajamalla toiseksi ja pitämällä Hamiltonin takanaan. En jäänyt katselemaan palkintopalliosuuksia vaan palasin kansanmusiikin pariin.

Kuulin monia hienoja yhtyeitä. Illan viimeisenä soitti Frigg, jonka tehoa ei latistanut edes kesken keikan katkenneet sähköt - menimme vain lähemmäs! Sähkötkin palasivat ja meno oli melkoista. Päiväni kruunasi huutokatrilli, jonka Frigg säesti. Huutokatrillissa tanssitaan kävellen katrillin vuoroja niin, että ohjaaja huutaa niitä tanssin edetessä. Nappasin vierestäni erään naisen parikseni ja tanssimme hikisen ja pölyisen katrillin nauraen. Pahoittelen, etten muista sen huutokatrillin vetäneen Jarin sukunimeä, mutta hyvin veti :)

Frigg

Oli aika lähteä kotimatkalle. Puhelimessa oli akkua jäljellä 1 %, joten en voinut käyttää Mapsia löytääkseni autolle. Muistin mistä olin alueelle tullut ja että olin kävellyt rautatiesillan ali. Lähdin tallaamaan takaisin päin. Tienoot eivät näyttäneet sen rautatiesillan jälkeen alkuunkaan tutuilta. Mie en kertakaikkiaan osaa tallettaa päähäni maamerkkejä ja reittejä, en ole koskaan osannut. Lopulta laitoin miehelle viestin, että "selän takana on stadioni ja edessä joku kaareva silta, missä Aurora"? Kuten pelkäsin, puhelin sammui ennenkuin ehdin saada vastausta. Kävelin eteenpäin ja ajattelin, että kysäisen seuraavalta vastaantulijalta, mutta se siltahan onkin siinä Auroran kyljessä! Hah!

Naputin navigaattoriin "mene kotiin" ja sammutin sen, kun näin ensimmäiset valtateiden 4 ja 7 opasteet. Jostain syystä se navigaattori saa miut hermostumaan ja epäilemään itseäni, nytkin se olisi halunnut ajattaa miut jostain muualta, mutta mie seurasin opasteita. Matkan ratoksi kuuntelin äänikirjaa. Kehtaanko tunnustaakaan? Kuuntelen Twilight-sarjan ensimmäistä osaa. Epäilin, että se on miulle liian teini-imelä ja oikeastaan olinkin oikeassa, mutta eikös se vähän kuulu yleissivistykseen tietää, mistä kohistaan. Kirjallisestihan tuo ei ole mitenkään sykähdyttävä, mutta kummasti sitä kuuntelee autoa ajaessa ja töitä tehdessä. En välttämättä jaksaisi sitä lukea. Kun nolotus iskee, perustelen itselleni tekeväni taustatutkimusta, että missä vaiheessa tätä voi suositella perheen kohta-kolmetoistavuotiaalle ;)

Olin kotona vähän puolenyön jälkeen, kävin pikaisessa suihkussa pesemässä huutokatrillin pölyt ja hiet ja nukahdin onnellisena, kansanmusiikki päässä soiden.

Lämmin kiitos Puistokarkeloiden järjestäjille ja bändeille sekä anopille auton lainasta.