Suuren asian...

...voi joskus tiivistää muutamaan sanaan.

"Käsin ompelu on kuin kävelisi metsässä. 

Huomaa kaiken...."

Näin kirjoitti kurssilaiseni R Facebook-seinälleen. Mykistyin ja ihastuin.
Olen varmaan täälläkin näppäimet vaahdossa selittänyt, miten käsin ompeleminen on jopa meditatiivista, miten hitaus ja rytmi ja syntyvä valmis tuottavat hurjaa tyydytystä. Kuin kävelisi metsässä. Huomaa kaiken. Suosittelen stressiin ja syysväsymykseen - kumpaakin.

Kylddyyriä

Mie yritän kovasti panostaa siihen, että teen enemmän töitä ja vähemmän kaikkea tätä oheishommaa. Huonosti menee :P

Mutta blogi on entistäkin hiljaisempi. Pahoittelen sitä. Kunhan taas on jotain oikeaa asiaa (jonka saa julkaista), niin kyllä kirjoitan!

Vietin ihanan kylddyrellin viikonlopun ystävien seurassa. Perjantai-iltana olimme Espoon Tapiolasalissa hyväntekeväisyyskonsertissa, jonka tuotto (vähintään 8000 €) meni uuden lastensairaalan rakentamiseen. En ole sitten Dingon ensimmäisen tulemisen fanittanut mitään siinä määrin, kuin nyt Ricky-Tick Big Bandia ja Julkista Sanaa. Pidän erittäin paljon kaikesta, mitä Paleface on tehnyt suomeksi ja nyt vielä yhdistettynä jazziin - NAM! Ihan huikea konsertti, jonka päätteeksi pääsin vielä kaverikuvaan. Naamani punoittaa kilpaa poikain pukujen kanssa...

Lauantaina kävimm Gallen-Kallelan Museossa katsomassa Värivalokuvia ennen värifilmiä -näyttelyn. Toivoin näkeväni paljon sarafaanikuvia, mutta niitä oli vain ihan muutama. Silti näyttely oli tosi mielenkiintoinen ja miljööhän on ihan huikea. Suosittelen. Näyttelyn parasta antia oli näyttelyjulisteen sarafaanikuva, sekä I.K. Inhan kuvaama Miitrein Tatjana, jonka näin ensimmäistä kertaa näin tarkkana kuvana. Selvisi mm. että peretniekka (essu) ja rätsinä (paita) ovat samaa kangasta. Valitettavasti Miitrein Tatjana ei ollut väreissä. Mieli tekisi penkoa lisää näitä kuvia, mutta tosiaan piti tehdä enemmän niitä töitä ja vähemmän tätä muuta... Että jos jollain on suoraan vinkata kirjoja tai muuta matskua, joista löytyy värillisiä sarafaanikuvia 1800-1900 -lukujen vaihteesta, niin ilolla otan vastaan tietoa! Ja toki myös mustavalkoisista kuvista, maalauksista jne. Inhat olen aikalailla kolunnut.

Museolta siirryimme Messukeskukseen. Siellä oli Kirjamessut, Musiikkimessut ja Ruoka- ja viinimessut. Tarkimmin kolusimme ruokapuolen. Kävimme maistelemassa parit viinit. Maistoin sitä Mummia, jota formulakuskit suihkuttelevat palkintopallilla. Ymmärrän, miksi se on valittu: siinä on valtavasti poreita, se suorastaan katoaa suuhun, mutta maku ei ole kovin kummoinen. Joutaa siis ruiskia.

Kirjat ja musiikki olisivat kiinnostaneet myös, mutta ne oli jätettävä vähemmälle, sillä aika oli rajallinen, samoin kuin juniorijäsenten kärsivällisyys. Ostin kuitenkin Kuuntele ja opi italiaa -äänioppikirjan. Vaikka siinä on enimmäkseen sellaista, jota osaan jo, niin sitä on kiva kuunnella ja toistella töitä tehdessä. Kertaus on opintojen äiti ja siinä pystyy kivasti hiomaan lausumista. Uskon myös, että monipuolisemman kielitaidon saa, kun oppii samaan aikaan useista lähteistä.

Majoituimme viikonlopun ystäviemme luona. Joidenkin kanssa vaan on niin helppoa olla, kuin olisi kotona. Illalla pelailimme lautapelejä ja herkuttelimme. Juniorijäsenet viihtyivät keskenään erinomaisesti, esiteinimme viihtyi ystäväperheen koiran kanssa ja ystäväperheen isommat lapset viihtyivät lähinnä omissa menoissaan. Ihana oli nähdä heitä kaikkia. Olen noihin lapsiin jokaiseen tuhannen ihastunut! He ovat täysin erilaisia keskenään, silti jokainen ihan täydellisiä. Harvoin tunnen jonkun toisen lapsia kohtaan näin. <3

Sunnuntaina katselimme formulat ollen erittäin huonoa seuraa ja piipahdimme toiveikkaasti katsomaan miehen kummipojan salibandypeliä, mutta hän ei pelannutkaan siinä pelissä. Kotimatka oli sateinen ja harmaa, muttei onnistunut lässäyttämään iloista ja rentoa tunnelmaa. Nyt sitä taas jaksaa!

P.S. Muistathan, että Karjala- ja sarafaaniaiheista seinäkalenteria voi ennakkotilata 24.11. saakka!

Metsään on tullut jo syys...

Olemme jo pitkään viettäneet kesälomalla viikon-kaksi asuntoautoillen ristiin rastiin Suomea. Reissuun kuuluu yleensä yksi lasten toivoma kohde, tänä kesänä se oli Särkänniemi. Matkalla pysähdymme jokaiselle kiinnostavalle kyltille, teemme ruokaa milloin missäkin levähdysalueella, järven rannassa, parkkipaikalla tai metsäaukiolla, pulahdamme uimaan kun siltä tuntuu ja käymme moikkaamassa kauempana asuvia ystäviä, jos sattuvat matkan varrelle. Tärkeää meille noilla reissuilla on kiireettömyys ja yhdessäolo.

Hipsuvarpaalle tuottaa ongelmia olla linssiluteilematta...

Tänä kesänä reissu jäi tyngäksi, olimme puolet reissusta ystävillä kylässä ja lopun vain ajoimme paikasta toiseen. Siitä jäi lepäämätön olo, vaikka mukavaa ja ihanaa olikin. Siksi päätimme viettää syysloman metsässä, ikäänkuin tiivistää ne pelkät rentoiluhetket asuntoautoreissusta sinne. Teoriassa hyvä idea. Käytännössä olimme jäässä kuin torakat, kuopus olisi halunnut istua autossa piirtämässä kaiket päivät. Mies, joka ei palele, olisi viihtynyt ulkona puuhailemassa ja retkeilemässä. Lähdimme keskiviikkona. Torstain ja perjantainvälinen öinen räntäsade ja sitä edeltänyt vähemmän idyllinen ilta ajoivat meidät metsästä perjantaiaamuna. Elättelimme vielä iltapäivään saakka toiveita, että keli kuivaisi ja voisimme kokeilla uudelleen. Iltapäivällä palasimme kotiin. En tiedä, rentoutuiko tuolla reissulla kukaan.

Lauantaina kävimme "korkkaamassa" Rauhan uuden kylpylän. Tai eihän se nyt niin uusi ole enää, mutta me emme olleet käyneet siellä aiemmin. Samaan aikaan talossa oli Yrittäjäpäivät, joihin osallistumista harkitsin pitkään. En koe jääneeni mistään tärkeästä paitsi, kun en osallistunut. Tunsin kuuluvani paremmin sinne allasosastolle, kuin pukuväen joukkoon - pukuväkeä mitenkään moittimatta.

Sunnuntaina puuhastelimme omaa pihaa talvikuntoon, kävimme ystävien kanssa laavulla paistamassa makkaraa ja eräillä 10-vuotissynttäreillä. Ja ostimme mopon :D

Eilen olin Mitä myyt luova tekijä -pienryhmäkoulutuksessa. Porukka on moninainen, taiteilijasta tiukkaan yrittäjään. Pohdimme yhdessä kunkin ongelmakohtia ja puhuminen oli siinä mielessä helppoa, että ongelmien ja tuotteiden erilaisuudesta huolimatta puhumme kuitenkin suunnilleen saman kokoluokan asioista. Olen tietoinen siitä, että suurin ongelmani olen mie itse ja miun pään jumeutumat. Juuri niiden purkamiseen tarvitsen tuota koulutusta ja sitä persiille potkintaa.

Mies askarteli meille kanootin. Haaveilimme käyvämme vielä tänä syksynä laskemassa Lieviskäjoen, mutta sää pelotteli meidät siirtämään haaveen ensi kesään.

Suuren osan miun työpäivästä vie kaikki muu kuin tuo varsinainen kansallispukujen tekeminen. Vastailen sähköposteihin, myös niihin, jotka eivät johda tilauksiin ja tiedän sen jo hommaa tehdessäni. Kirjoitan laskuja, pakkaan tilauksia, lasken tarjouksia, pidän yllä Facebookin Kansallispuku-ryhmää ja Kansallispuku-foorumia, kirjoitan blogia, päivitän yrityksen Facebook-profiilia, vahdin tililtä, onko tullut maksuja, käyn postissa, vastailen puhelimeen, siivoilen ja etsin tavaroita ja tietoa, metsästän tarvikkeita netin avulla, soittelemalla ja sähköposteilemalla, käyn kollegoiden kanssa kirjeenvaihtoa, kuvaan myyntituotteita ja päivitän nettikauppaa, suunnittelen tulevia tuotteita... 

Sain kotitehtäväksi kirjata ylös sen, mihin aikani menee. Toistaiseksi ei näytä hyvältä, olen ollut "töissä" 1,5 tuntia, enkä ole tehnyt vielä minuuttiakaan sitä, mistä tulee rahaa. Aion kirjata ajankäyttöäni pari viikkoa. Arvauksia otetaan vastaan: Kuinka monta prosenttia työpäivästäni menee muuhun kuin varsinaiseen kansallispukujen valmistamiseen?

Veneh

Kaikkea hienoa sitä saakin tehdä. Puvustin elokuvan, joka julkaistaan ensi vuonna. Traileri on hengästyttävän hieno. Kaikki epäilykseni projektin suhteen valuivat kyynelinä poskille, kun katsoin sitä.

VENEH-ELOKUVAN TRAILERI
kuva: Jyrki Haapala

Epäilykset kyllä, sillä kaikenlaisissa projekteissa mukana olleena voin jo sanoa, että ihan aina ei homma luista. Nyt on luistanut. Tämä(kin) projekti syntyy intohimosta, minimibudjetilla. Minäkin olen mukana ilman rahallista korvausta. Puvut ovat osittain omiani, osittain nimenomaan elokuvaa varten tehtyjä. Kaikki ne, jotka eivät ole omiani, ovat myynnissä Puodissa.
Korvaukseksi pyysin käyttööni kuvia elokuvasta ja se sopi. Nyt, siun ja miun iloksi, julkaisen niistä seinäkalenterin vuodelle 2014. Kalenteri on ennakkomyynnissä Puodissa 24.11.2013 saakka.

Tämä kuva on viimevuotisesta kansallispukupoikakalenterista. Veneh-kalenteria ei vielä ole, sillä painatan vain ennakkoon tilatun määrän. Kalenteri tulee olemaan tämän kaltainen, mutta taustan väri saattaa olla joku muu.

Elokuva kertoo kunnioittaen karjalaisista siirtymäriiteistä, mutta sitä on kauttaaltaan sipaistu modernilla tvistillä. Puvustus ei ole "autenttinen", eikä siihen edes pyritty. Koin tuskaa siitä, miten monta asiaa on "väärin", mutta ohjaajan ja ystävien tukemana pystyn ajattelemaan niin, että asiaa riittävästi tuntevat voivat onnitella itseään, jos löytävät "virheet". Elokuvasta voi nauttia täysillä keskittyen väriloistoon ja runsauteen.

"Veneh on tanssitaiteilija Jyrki Haapalan ohjaama ja kuvataiteilija, valokuvaaja Tero Puhan kuvaama lyhytelokuva. Filmi sijoittuu viitteellisesti viime vuosiasadan alun Karjalaan ja on tiettävästi historian ensimmäinen karjalankielinen elokuva. Teos yhdistelee etnografista kuvausta draamaelokuvan ja tanssi- sekä musiikkivideon tyylilajeihin. Dialogeissa käytetty kieli on Aunuksen karjalaa eli livvin kieltä. Elokuvalla on valistuksellinen tavoite, sillä sen avulla halutaan kohdistaa kiinnostusta karjalan kieltä ja sen elvyttämistä kohtaan. Elokuvan pituus on 30-minuuttia, joka on sopiva pituus levitykseen lyhytelokuva- tanssi-, musiikkivideo- sekä etnografisen elokuvan festivaaleille, kuin myös televisioon ja erilaisten tapahtumien keskustelun käynnistäjäksi."
-Jyrki Haapala ja työryhmä-

Olen ihan innoissani tästä!

Aurinkoinen syyspäivä...

...jona ei malta pysyä sisällä. Koska päivä oli yhden haastatteluhommelin takia muutenkin repaleinen, tempaistiin esikoisen kanssa pienet kuvaussessiot. Koska tätä ei oltu suunniteltu, kamerasta loppui akku kesken ilon. Mutta oli sitä tässäkin: