Jotain valmista, jotain kesken ja jotain ihan alussa.

Olette nähneet tätä jo monta kertaa, mutta koska tämä on ollut osa minua taas puoli vuotta ja nyt eroan siitä, haluan vielä fiilistellä ja hyvästellä. Kuolemajärven rekkopaita, per favore.

Kun paita on valmis, siitä täytyy pestä pois teon aikana sormista tarttunut lika. Värillisillä langoilla kirjotuissa vaatteissa tämä vaihe jännittää aina, vaikka miulla onkin konstit värien leviämisen ehkäisemiseen. Hyvin kävi, tälläkin kertaa.

Rekko haluaa vetäytyä kasaan pesussa. Laitoin paidan silityslaudalle kuivumaan ja pingotin rekon oikeaan kokoonsa neuloilla. Silitin vielä vähän kostean paidan kuivaksi asti muuten, mutta paksu rekon ja kauluksen kohta jäivät vielä kosteiksi. Silitysjälki täytyy tarkistaa niiden tienoilta vielä, kun ovat kuivuneet kunnolla, sillä pellava haluaa vetäytyä ryppyyn, kunnes on ihan kuiva.

Ylläolevat kuvat kertovat vähän siitä, mitä mie tekijänä näen tässä paidassa. Tältä etäisyydeltä mie sitä tarkastelen ja löydän sen kauneuden.

Kun astun vähän kauemmas...

...kadotan sen.

Tuo paita on Kuolemajärven B-pukuun, tarkoittaa siis sitä, että se on mallipuvun paita, joka on tilaajayhteisön omaisuutta. A-puku on ensimmäinen mallipuku, joka on jemmassa (ja joskus näytteillä) Jyväskylässä Suomen kansallispukukeskuksessa.

Myös Jääsken pukutarkistus on meneillään ja sain kunnian olla siinäkin mukana, ompelijan ominaisuudessa. Viime viikon maanantaina kävimme taas tapaamassa esikuvia Orimattilassa Kansallismuseon keskusvarastolla. Ompelijan lisäksi projektissa on mukana kutoja, pitsinnyplääjä, neuloja, koruntekijä, kaavojen ja ohjeiden tekijä, asiantuntija ja vielä "yleishenkilö". Testailimme esikuvien mukaan tehtyjä protoja ja vertailimme tehtyjä kangas-, kirjonta-, nypläys- ja neulekokeiluja. Osa menee helpommin kuin odotimme ja sitten taas muutama yllättävä asia tuottaa ongelmia. Ihan normimeininki siis.

Miulla on nyt meneillään yksi inhottava kudontahomma ja kun olen saanut sen tehtyä, palkitsen itseni tuolla Jääsken mallipuvun pääntiekaitaleen kirjonnalla! Se on pikkuruista piiperrystä ohuella pellavalangalla hyvin tiiviille kankaalle - siis just miun lempparipuuhaa! Saatte odottaa jännityksessä, sillä kuvia en voi julkaista, ennenkuin puku aikanaan julkaistaan. Toivotaan, ettei siihen mene kauaa. Protoja sovitellessa kyllä heräsi rakkaus tähän pukuun, jota en aiemmin ole kokenut mitenkään erityisen kauniiksi. Jännää ja ihanaa!

Tänään on kurssipäivä, huomenna yksi kokonainen työpäivä ja perjantaiaamuna ajelen Jyväskylään tänne ja sen jälkeen klo 18-20 on tutkija Leena Jääskeläisen luento sarafaanien paidoista Jyväskylän ortodoksisessa juhlasalissa. Pitkä päivä siis, mutta odotan sen olevan myös antoisa! Jyväskylästä sitten yöksi äidin ja iskän hoteisiin ja lauantaina Kirkkonummelle kummipojan 18-vuotisjuhliin (Tsiisös, että kuulostaa siltä, että mie olen vanha... Semminkin kun vanhin kummipoika on jo 23 v...) ja illalla ystävien kanssa peli-iltaa viettämään. Sunnuntaina käyn moikkaamassa omaa kummi-setääni ja haen Kansallisarkistosta saamani kolme vitriiniä. Siinäpä seikkailua yhdelle viikonlopulle.

Huomaako jostain, että välttelen sitä ikävää kudontahommaa? Sehän onkin ruokatunnin paikka, ehkä syön ensin...

Tänään...

.

..Kuolemajärven paidan kaulusta,

paperikassien painantaa,

postituslaatikoiden painantaa,

ohjeiden tulostelua ja kaava-arkkien haku Kopiopalvelusta,

lisää kirjontaa

ja viideltä FolkJam!

Huomenna

pakkaamista,

taivallus miehen kanssa kahden halki Suomen,

illalla Folklandialle,

lauantaina ulos laivasta,

sisään uudelleen

ja kaveriporukan pikkujouluristeily!

Tykkään!

Kahdeksan työhön liittyvää totuutta minusta itsestäni

Kävin poimimassa Susannan Työhuoneelta pöydälle tiskirättien sekaan nostetun haasteen:

Kahdeksan työhön liittyvää totuutta minusta itsestäni.



1. "Työ" on imatraksi sama kuin te. Siis että "ootteks työ tulossa tänään?" tai "Mitäs työ täällä notkutte?". Tämä ei ole totuus minusta vaan paikallisesta murteesta.

2. Lapsena halusin isona kampaajaksi, lastenhoitajaksi ja sitten n. 12-vuotiaasta eteenpäin leirintäalueyrittäjäksi. Tähän tuli kipinä siitä, kun olimme parin viikon autolomalla Ruotsissa ja Norjassa ja kolusimme leirintäalueita. Poimin hyvät ja huonot asiat ja tein päässäni suunnitelman siitä, millainen olisi täydellinen leirintäalue. Sen ikäisenä luonnollisestikaan suunnitelmani ei ottanut huomioon sitä, kannattaisiko sellaisen pyörittäminen. Olen tajunnut jälkeenpäin, että en ole koskaan kuvitellut olevani töissä jollain toisella, vaan ehdottomasti yrittäjänä. Vanhempani ovat lähes koko minun ikäni olleet yrittäjiä, enkä ilmeisesti oikein ymmärrä muusta.

3. Ensimmäiset palkalliset työpaikkani olivat nukketeatterikerhon ohjaaja ja seurakunnan pyhäkoulun ohjaaja. Kumpikin ilman minkäänlaista koulutusta tai kokemusta. Lapset ovat toivottavasti selvinneet tästä ilman traumoja. Kouluttauduin kansantanssinopettajaksi ja sekä sitä ennen, että sen jälkeen ohjasin lapsiryhmiä, mutta siitä en saanut palkkaa. Näistä hommista käteen jäi se, että vaikka pidän lapsista, niin mihinkään lastenhoitoalalle tai lasten opettajaksi miusta ei ole.

4. Lukion jälkeen pääsin kesätöihin kauppaan surkeahkolla palkalla, n. 4 tuntia päivässä - ne kitutunnit illalla pääasiassa - myymään veikkauksia ja välillä myös kassalle. En ollut siellä hyvä työntekijä, mutten juurikaan saanut siihen edes mahdollisuutta. Pelkäsin pomoa, enkä ymmärtänyt häntä. Olin kaupassa töissä kai jotain vajaa vuoden. Ja opin, että asiakaspalvelu naamakkain tai ajan kuluttaminen tyhjänpanttina ei ole miun juttu.

5. Sattumalta ajauduin muuan pienelle matkustajalaivalle tuuraamaan pariksi päiväksi. Pari päivää venyi koko kesäksi. Sitten homma tyssäsi merimieslääkärintodistukseen, kun huonon näköni vuoksi olisin tarvinnut erikoisluvan. En hommannut sellaista, koska en tosiaankaan aikonut siinä työpaikassa kauaa vanheta. Pienellä laivalla hyttärin toimenkuvaan kuului koko laivan siivouksen lisäksi myynti myymälässä. Päällimmäisenä mieleeni on jäänyt ripulipaskojen, veren ja oksennusten siivous, ravintolan tuolien ja pöytien jalkojen kiillotus sekä se röökinsavun, viinan, hien ja kaikenlaisen ihmisestä ulos tulevan kyllästämä katku, joka oli syöpynyt laivan kokolattiamattoihin. Epäsäännölliset työajat ja samojen naamojen tuijottaminen päivästä - ja yöstä - toiseen ja totaalinen oman tilan puuttuminen eivät sovi minulle. Kun en saanut enää seilailla, laiva teki silloin suosittuja 11 tunnin "hulabalooreissuja" pyörähtäen naapurin merialueella. Siten matkustajat saivat tuoda viinat. Laivan ovesta ei trukilla mahtunut sisään, joten aamulla kannoimme kaljat ja viinat ovesta sisään ja illalla matkustajat kantoivat ne ulos. Minä siivosin laivaa yöt, kun se oli satamassa ja päivät hoidin siskoni lapsia. Halusin kotiin ja kun purjehduskausi päättyi, sanoin kiitos ja näkemiin.

6. En edelleenkään ollut keksinyt, mitä haluan tehdä isona. Olin vakaasti sitä mieltä, että käsityöläiseksi en ala, enkä ainakaan mitään kansallispukuja nyhertämään. Pääsin suhteilla lujitemuoviyritykseen. Työporukka oli enimmäkseen mukava, vaikka siinä oman puolison ja etenkin appivanhempien kanssa tuli nähtyä vähän liiankin paljon. En kokenut olevani (siinäkään) hommassa hyvä, enkä varmaan sielläkään ollut turhan hyvä työntekijä. En kertakaikkiaan pysty ammentamaan loputtomasti motivaatiota hommaan, jota en oikeastaan halua tehdä. Tai ehkä nyt voisinkin, silloin olin nuorempi ja typerämpi.

7. Olin tehnyt 2 vuotta töitä, joita en ainakaan halunnut tehdä. Tiesin, että haluan yrittäjäksi. En siedä sitä, että joku muu määrää, miten minun pitäisi tehdä työni, saati vahtii, pidänkö taukoa vai en. Vaikka miten pyristelin, löysin itseni aina sen äärestä, että käsityöläisyys on miun juttu. Hain ja pääsin Lappeenrannan käsi- ja taideteolliseen ja siellä viettämäni 4 vuotta kuuluvat ehdottomasti elämäni antoisimpiin. Muistelen lämmöllä opettajiani ja sitä oppimishimon määrää, jonka vallassa tuon 4 vuotta olin. Kävin ensin vaatetuspuolen ja sitten tekstiilipuolen, olen molempien alojen artesaani. Lukiopohjalla ja ahkeralla opiskelulla selvisin molemmista yhteensä tuossa 4 vuodessa. Kun valmistuin, perustin toiminimeni. Tarkoitukseni oli kutoa sisustustekstiilejä ja ommella mittatilausvaatetusta. Minulta tilattiin kansallispukukankaita. Ajattelin, että siinä oman malliston kehittelyn lomassa voin vaikka kutoa niitä, ennenkuin saan lyötyä läpi. Hah. Pian huomasin kutovani ja ompelevani pelkkiä kansallispukuja, enkä enää halua mitään muuta tehdäkään.

8. Pidän todella paljon siitä, että saan tehdä töitä ihan yksin. Minulla on vahva motivaatio tehdä se hyvin. Nautin hiljaisuudesta ja omasta rauhasta. Vastapainoksi on kuitenkin ihan hyvä olla vähän jotain ihmiskontaktejakin välillä. Olen opettanut Imatran työväenopistossa kansallispukujen ompelua jo useita vuosia. Ryhmästä on muotoutunut hieno oppimisympäristö ja mukava porukka. Työväenopistossa en myöskään koe, että tekemisiäni vahdittaisiin - kunhan asiakkaat ovat enimmäkseen tyytyväisiä. Viime aikoina olen jopa kokenut sen hyvinkin tukevaksi työpaikaksi. Muutama tunti viikossa riittää silti miulle oikein mainiosti. Vuosi sitten kävin FolkJam-ohjaajakoulutuksen ja nyt opetan myös FolkJamia.  Sen lisäksi, että se pakottaa miut 2 kertaa viikossa (+tuntien suunnittelu ja harjoittelu) liikkumaan, myös liikuntaryhmän ohjaaminen on hieno kokemus! Se on täysin erilaista kuin kädentaitojen opettaminen, kun koko ryhmä tekee samaan aikaan samaa asiaa ja onnistumisen kokemukset tulevat paljon nopeammin! Sitäpaitsi FolkJam on hykerryttävän hauskaa ja tehokasta!

Haastan työtotuuksiaan paljastelemaan seuraavat blogit -
toki muutkin ovat vapaat nappaamaan tämän mukaan:

Langat kaakkoon

Leenan käsityöt

Ellisofia

Ässän käkenä

Titityy

Inspiraato on mottomme

TYÖN ILOA!

Ryönää

Sitku. Sitku saan tämän työn valmiiksi - se venyy kuin purkka, tarraa, eikä päästä irti. Ja sitten on seuraava. Sitkuryönä - tekemättömät hommat, siivoamattomat sotkut, liikkumattomat liikunnat, tarkkailemattomat syömiset, huomioimattomat ystävyyssuhteet, laiminlyödyt perheajat, omat vaatimukset, toisten vaatimukset - muuttuvat lietteeksi, joka valuu pitkin lattiaa, hivuttautuu, kiipeää pitkin jalkojani, pyrkii liimaamaan minut paikoilleni ja lopulta tukahduttamaan alleen.

Sitten tulee hetki, kun löydän voimaa voittaa ryönän, kiivetä lietteen päälle ja ottaa oman elämäni omiin käsiini. Minulla se vaatii yleensä jotain konkreettista järjestämistä, joka tuo mukanaan muutkin elämän osa-alueet. Ja kun pääsen taas itseni pomoksi, ne työtkin yleensä hoituvat. Yhtenä vuonna laihdutin. Joskus siivoan perusteellisesti tai teen normaalia huolellisempia aikatauluja. Nyt huomiotani kiljui paja, jonka järjestyksen olen suunnitellut silloin, kun tavaraa oli ehkä puolet nykyisestä ja tietokonekin pöytämallia. Vihdoin nyt joululomalla, kun lapset ovat mummilassa, mieskin apukäsinä ja inventaarikin tehtävänä, käärin hihat ja ryhdyin puuhaan.

Ostimme edullisesti erään muuttaneen tarvikeyrityksen peltihyllyjä ja niiden ansiosta myllerrys onnistui ilman suurempia hankintoja. Suunnittelin järjestyksen uudelleen ja kuinkas ollakaan, se vaati lähes kaikkien hyllyjen ja kaappien siirtämisen. Paja on n. 100 m2 ja kaappien raahaaminen kauimmaiselta seinältä kauimmaiselle ei olisi tosiaankaan onnistunut ilman mieheni apua. Ja koska kaikki myllerrettiin, myös pistorasiat olivat aivan väärässä paikassa, niinpä mieheni pääsi vielä sähkötöihinkin...

Neljä 12-16 -tuntista työpäivää myöhemmin pajalla näyttää tältä:

Ja vaikka näyttää edelleen sotkuiselta, niin voiton puolella ollaan, vahvasti, ja inventaarikin on tehty. Jonain iltana, puolen yön maissa, olin purskahtaa itkuun, kun tuntui, että siivoan ja siivoan, mutta loppua ei vain tule. Aamulla menin katsomaan pajaa ja näin sen ihan erilaisena kuin edellisenä iltana ja ihmettelin epätoivoani.

Kuvissa työpöytäni killuu tuolla kangaspuiden päällä. Normaalisti se on tuossa snookerpöydän päällä ja nostetaan kangaspuiden päälle pelien ajaksi - nyt joulun aikaan pelailtiin, siksi pöytä ei ole paikoillaan.

Kangaskaapit on vielä siivoamatta, uuteen konttorinurkkaan on vain kannettu kaikki sinne kuuluva, konttoripöydän laatikot on vielä siivottava ja tavarat järjestettävä. Sen aika tulee kyllä, pian.

Siivouksen aikana myös kaaos sisälläni järjestäytyi. Kuten pajallakin, prosessi on vielä vähän kesken, mutta alan taas näkemään tekemättömät työt jonona sen sijaan, että ne kasautuisivat vuoreksi.

Eilen kirosin verottajaa ja nettisivujen ohjelmaa. Jouduin nimittäin vaihtamaan kaikkiin verkkokaupan 277 tuotteeseen alv:n yksitellen. Jokainen vaihto vaatii 5 klikkausta ja sivun vieritystä. Mutta tehtyä tuli sekin. Lisäilin Puotiin brokadeja, nauhoja, verkoja ja silkkejä! Harkitsin, nostaisinko hintoja alv:n korotuksen vuoksi. En nostanut, olkaa hyvät :)

Tänään lapset kotiutuvat mummilasta ja maanantaina heidän lomansa loppuu ja arki pyörähtää toden teolla käyntiin muutamaksi päiväksi. Myös työväenopiston kurssit alkavat ensi viikolla. Kaipaan jo FolkJamia! Sitten perjantaina lähden Folklandialle ja pyörähtelen vielä kavereiden kanssa risteilyllä seuraavankin kierroksen. Kaipaan jo valmiiksi häiriöttömiä työpäiviä - siistillä pajallani.