Värin vaikutus

Kävin Riihimäellä pitämässä luennon sarafaaneista. Kuulijajoukko oli ihastuttavan innostunut, osa oli valmistanut upeita sarafaaneja, nuttuja ja sielunlämmittäjiä etukäteen, osa tutustui aiheeseen ensimmäistä kertaa. Jännitin, kuten aina, mutta tunnelma oli välitön ja tälle porukalle oli helppo esiintyä.

Huomasin taas kerran, miten minun oma mieltymykseni tiettyihin väreihin näkyy luennosta. Se on siinä mielessä huono asia, että sarafaanit saattavat näyttäytyä turhankin puna-kultaisina kuulijalle. Yritän tietoisesti tuoda esille myös muiden tekemiä pukuja ja museovaatteiden kuvistakin sinisiä ja vihreitä.

Suurin osa porukasta siis tiesi jotain sarafaaneista jo etukäteen. Se on sekä helpotus, että haaste: ihan perusasioihin ei tarvitse käyttää valtavasti aikaa, mutta niitä täytyy kuopaista kuitenkin, ja minun täytyy pystyä tuomaan riittävästi, muttei liikaa lisää informaatiota. Yritän kovasti painottaa sitä, että miekin opin tästä(kin) asiasta koko ajan lisää ja kertomani on tulkintaa niistä tiedoista (tai luuloista), joita minulla tällä hetkellä on. Noilla pohjustuksilla tuntuu siltä, että yleisön kannattaisi lähteä kävelemään, kun luennoitsija ei kerran ole varma mistään... Luulin maininneeni useaan kertaan, että nyt ei ole kyse kansallispuvuista ja verrannut sarafaaneja ja kansallispukuja. Luennon lopuksi eräs rouva katseli esille laittamiani vaatteita ja tuumasi, että "hän ei aio tehdä itselleen tällaista kansallispukua - onkos tämä hame sitten muinaispuku?" Mitähän kieltä olin edellisen 3 oppituntia puhunut...?

Eilen kävin työväenopiston kurssilaisten kanssa rakentamassa osuutemme kevätnäyttelyyn. Sattumalta meillä on tänä talvena valmistunut pääasiassa paitoja ja esiliinoja ja niistä saatiin mukavan näköinen kokonaisuus. Kaikki paidat ovat eri puvuista, sattumalta vain yksi paidoista on läntinen, loput ovat karjalaisista puvuista, mutta kuitenkin keskenään erilaisia. Essuja on kolme: valkea pellavainen, Seiskarin vaaleanpuna-valkoraidallinen ja Jääsken nyytinkiesiliina. Essujen ja paitojen lempeät värit ja valkeus tuottivat jotenkin eteerisen vaikutelman, jota keskellä seisova Ruokolahden kansallispuku jämäköittää. Päästimme itsemme tällä kertaa helpolla ripustuksen suhteen, mutta se ei mielestäni ollenkaan huononna lopputulosta päin vastoin. Näyttely on avoinna tämän viikon perjantaina klo 12-18 ja la-su 10-15. Purkamisen jälkeen työväenopiston hommelit tältä keväältä ovat ohi. Se on yhtä aikaa haikeaa ja helpotus.



Kuolemajärven hamekangas edistyy hitaasti, kun kutoja poukkoilee luennoimassa, näyttelyä rakentamassa, lapsia kuskaamassa ja tänään jopa (kesken työpäivän!!) hierojalla... Edistyy kuitenkin. Ja onneksi orja kutoo sarkaa viereisissä puissa ahkerasti, tulee edes jotain valmista.

Kuolemajärven hurstuthamekankaassa on käytetty hyväksi palttinasidoksen värin vaikutusta. Se ei lakkaa hämmästyttämästä minua kahdessa mielessä. Ensinnäkin, maailman yksinkertaisimmalla sidoksella saadaan aikaan huikean modernin näköistä kuviota ja sitä on osattu tehdä jo kauan. Ja toiseksi hämmästyttää se, ettei tätä mainiota värileikkiä käytetä enemmissä määrin hyväksi tekstiileissä.