Sivut

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Pyykkinarut

Imatran työväenopiston kädentaitojen kevätnäyttely oli esillä viikonloppuna. Meidän kurssimme osio rakennettiin tällä kertaa helposti, mutta lopputulos oli mielestäni hieno ja raikas! Yhtä hieno ja raikas on henki kurssilla. Miun tulee heitä suorastaan ikävä!

Valkea essu Keski-Suomen pukuun, Seiskarin essu, Jääsken essu, Ruokolahden kansallispuvun paita, hame ja essu, Pyhäjärven paita (kesken), paita Kuortaneen pukuun, Jääsken paita, Tuuterin paita, Sakkolan ja Raudun paita ja Vartiolammen rätsinä Imatran työväenopiston kädentaitojen kevätnäyttelyssä, kansallispukukurssin osio.



Syksyllä mie sitten aloitan työväenopistossa kansallispukukurssin lisäksi FolkJamin ohjauksen ja olen molemmista innoissani!

Täällä pajalla etenee Kuolemajärven hamekangas ja orja ompelee asiakkaan sarafaanipukua. Toisissa puissa on valkeaa sarkaa, sitäkin kutoo orja, kunhan saa sarafaanin ommeltua. Mies lähti viime maanantaina työreissuun, kävi viikonlopun kotona ja tulee näillä näkymin seuraavan kerran käymään kolmen viikon päästä. Työn lisäksi päivät täyttyvät tyttöjen kuskauksista, jakamattomista kotitöistä ja arvaan, että pian myös ikävöivien lasten harhauttamisesta ja lohduttamisesta. Rankinta näissä miehen reissukausissa taitaa olla tuo lasten ikävöinnin kohtaaminen. Se kun pääasiassa ilmenee äidille raivoamisena. Likat ovat jo niin isoja, etteivät ole minussa joka hetki kiinni ja isompi hoitaa pienempää, että pääsen Zumbaan tai FolkJamiin eli sen suhteen helpottaa kyllä vuosi vuodelta! Ja ihana mummi tulee hätiin kun tarvitaan.

Eilen nautittiin upeasta kevätsäästä täysin rinnoin: harjoiteltiin ilman apupyöriä ajoa, siivottiin terassi, pestiin pyörä, syötiin terassilla, kannettiin pulkat, kolat ja potkurit talviteloille, juotiin terassilattet ja oltiin kiireettömästi yhdessä.

3 kommenttia:

  1. Hieno rivistö teillä siellä näyttelyssä. Kyllä on ihanaa, että tulee kesä:))

    VastaaPoista
  2. Ihanan valoisa näyttelykokonaisuus. Minua himottaisi aivan hirveästi tehdä itselleni sarafaani ja siihen nuttu ja sielunlämmittäjä ja sorokka (käytetäänkö tätä nimeä tuota päähineestä?). Kyseiset vaatteet näyttäytyvät minulle kuitenkin osana ortodoksista kulttuuriperintöä ja itse olen umpiluterilainen, karjalaisilla (luterilaisilla) sukujuurilla tosin. Kuinka itse näät noiden vaatteiden aseman? Ovatko ne edelleen lähtökohtaisesti ortodoksisen kulttuurin ilmentymiä? Vai ovatko ne ylipäätään ortodoksisen kulttuurin ilmentymiä?

    VastaaPoista
  3. Satu, tätä on pitänyt tosiaan miettiä. Tästäkin taitaa olla yhtä monta mielipidettä kuin on sanojaa. Miun ikioma mielipide (tällä hetkellä :D) on se, että sarafaaneja ja feresejä ja niihin liittyviä vaatteita (kyllä, sorokka, toinen päähine on säpsä)voi käyttää nykyisin kuka tahansa. Perustelen vähän: sarafaanit ja feresit olivat 1800-luvun loppuun saakka Vienan ja Aunuksen naisten vaatteita. Niitä käyttivät myös ortodoksit Laatokan Karjalan ja nykyisen Pohjois-Karjalan alueella. Kannaksen ortodoksit esimerkiksi eivät käyttäneet sarafaaneja. Puku liittyy siis uskonnon lisäksi myös alueeseen (ja tietysti aikakauteen). Noista sarafaanialueista vain pieni osa kuuluu enää Suomeen, joten harvapa enää "täyttää kriteerit". Ortodoksit ovat pääasiassa yhtä tietämättömiä sarafaanien historiasta kuin luterilaisetkin. Samalla tavalla kuin kansallispuvun voi valita ihan vaan ulkonäön perusteella tai jonkin ihan ikioman perustelunsa mukaan, niin voi myös valita sarafaanin. Koska se on kaunis, mukava ja käyttökelpoinen asu :) Ja simppelimpi perustelu on se, että sarafaanit (niinkuin kansallispuvutkin) ovat vaatteita. Yhteenommeltuja kankaanpaloja. Miun mielestä voi kunnioittaa taitoa ja perinnettä, jos vaate on tehty taidokkaasti ja perinteisesti, mutta vaatteelle on turhaa ja vähän arveluttavaa sälyttää jotain mystistä arvoa.

    VastaaPoista

Kommentti! Ihanaa!