Ruuhkasyksy

Tänään on opekokous, ensi viikolla alkaa Imatran työväenopiston kansallispukukurssi. Torstaina Lahteen yhteistyöpalaveriin. Sitten viikonloppuna Turkuun suhai-kurssia pitämään ja seuraavana Helsinkiin, sielunlämmittäjien merkeissä. Välissä yksi viikonloppu esikoisen synttäreitä ja taas mennään: Jyväskylään kansallispuvun synttäreille, Lappeenrantaan sarafaanikurssin luentoa ja infoa pitämään, Helsinkiin kansallispukujen huollosta ja pukeutumisesta puhumaan, Joutsaan pitämään askartelukurssia ja sitten taas joka toinen viikonloppu Lappeenrannassa sarafaanikurssilla... Ja siinä välissä tietysti näitä töitä.

Hassua, miten nämä riennot kasaantuvat. Puhelin alkaa soida ja sähköposti kilahdella, kalenteri täyttyy ja ihan hyvä niin. Kun tämä ruuhka on tarvottu läpi, voi olla että saan taas nyhrätä täällä pajalla ihan rauhassa kuukausitolkulla. Ja siinä vaiheessa takuulla myös tarvitsen sitä!

Loman jälkeinen töiden aloitus on ollut innokasta, mutta työrintamalla on outo kuoppa. Joitakin töitä on kyllä luvattuna, mutta erinäisten sattumien tuloksena en ole päässyt niitä tekemään. Jostain puuttuu, tarvikkeita, jostain tietoja, joku on tilattu myöhemmäksi ja jotain peruuntui välistä. Loman jälkeisessä rahapulassa tämä ei ole yhtään hyvä juttu.

Tuossa "kuopassa" on ollut se hyvä puoli, että olen ehtinyt tehdä Kuolemajärven huntua uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja...
Mallipukuhan on muuten raadissa hyväksytty, mutta huntu ei sellaisenaan ollut hyvä. Olen tehnyt niin monta huntua, etten enää muistakaan. Päämäärä on tullut lähemmäs kokeilujen myötä ja eilinen versio lienee jo tosi lähellä, mutta siinäkin yksi kohta ei vaan nöyrry miulle. Nyt tuntuu siltä, että parempaan mie en pysty. Laitoin asiantuntijalle kuvia ja odottelen jännityksellä "tuomiota".

Kunhan posti aukeaa, lähden hakemaan floderipitsin Vehkalahden tykkimyssyä varten. Koppa on jo pehmustettu villavatiinilla ja toivon kovasti, että nauha, jolla myssy päällystetään ja josta tulee rusetti, ilmestyisi tänään postilaatikkoon. Opekokouksen vuoksi en ehdi sitä alkaa ommella, mutta pääsisin ainakin heti maanantaiaamuna hommaan kiinni. Tykin ompelen tänään.

Viikonloppuna vietimme kuopuksen 5-vuotispäiviä. Oikeastaan juhlinta alkoi "kaverisynttäreillä" jo torstaina, 4 Lellun ystävää oli juhlimassa ja sitten myöhemmin tulivat heidän vanhempansa. Perjantaina ja lauantaina jatkettiin juhlia ja vielä yhdet vieraat jäivät sunnuntaillekin. Nämä lasten synttärit aiheuttavat vähän päänvaivaa, kun ei jaksaisi päivätolkulla juhlia: leipomuksia pitää tehdä useampi satsi, kun kermat happanevat, ja lapsilla menevät rytmit ja syömiset sekaisin. Toisaalta monet synttärivieraista käyvät meillä lähinnä lasten synttäreillä ja siksi olisi ihanaa ehtiä jokaisen kanssa todella seurustella ja lasten touhuta. En ole keksinyt järkevää ratkaisua, mutta eipä näitä synttäreitä toisaalta enää mahdottoman montaa vuotta tarvitse järjestää.

Synttärisankari tuuskahti lauantaina rappusissa niin, että alahuuli oli molemmin puolin haavoilla. Tällä kertaan ei sentään mennyt läpi asti, kuten 2,5 vuotta sitten, kun likat laskivat stigalla puuta päin. Tuon stiga-onnettomuuden muistona Lellulla on alahuuli epäsymmetrinen, toinen puoli on arpeutumisen takia pallukka. No, maanantaiaamuun asti alahuuli oli kauniin symmetrinen :P Sitten turvotus laski.

Sunnuntaina kävelimme läheiselle leikkikentälle. Lellulla on "läpinäkyviä ystäviä". Yksi niistä on hänen isoveljensä ja loput vaan lapsia. Niitä on ollut niin kauan, kun Lellu on puhunut. Ne kasvavat, niillä on nimet, luonteet ja ulkonäkö. Ja ne siis pysyvät samoina vuodesta toiseen. Välillä Lellu riitelee niiden kanssa, välillä joku niistä voittaa Lellun pelissä ja sehän on tietysti paha paikka (Kerran Lellu tuumasi, kun Anni oli voittanut hänet jossain kisassa, että: "Se on varmaan ehtinyt harjoitella, ennenkuin mie keksin sen!"). Lellu leikkii niiden kanssa ja ne saattavat ihan yllättäen alkaa jutella jotain tai tehdä jotain hassua. Lellulla on pieneksi tytöksi valtavan kokoiset tunteet ja hän tuntuu olevan oppikirjaesimerkki siitä, miten lapsi harjoittelee niitä isoja tunteita leikin avulla. Toiset siirtävät ne tunteet nukkeleikkeihin, Lellulla on päässään rivi roolihenkilöitä. Hän on kyllä hyvin tietoinen siitä, että ne ovat vain hänen päässään, eivätkä ole oikeita. Ne lapset ovat niin elävän oloisia, että joskus on käynyt mielessä sekin, että meillä asustelee seitsemän lapsikummitusta... . No, siihen sunnuntaiaamuun: Kävellessämme Lellu totesi: "Äiti, mie lähetin Annin ja Nooran pelkissä bikineissä etelänavalle". Kysyin, että miksi ihmeessä, niillehän tulee kylmä. Johon neiti selitti, että ne kiusasivat häntä ja hän haluaa, että ne "kärsii ja kuolee" sinne! Myöhemmin Lellu sanoi, että siellä on pingviineitä ja jääkarhuja ja ne syövät Annin ja Nooran. Totesin, ettei etelänavalla ole jääkarhuja, johon Lellu että "äiti, se on miun päässä oleva etelänapa, siellä voi olla ihan mitä vaan!".
Kasvatamme kenties sosiopaattia. Seuraavaa kouluampujaa. Maanantaina neuvolassa kysyin apua neuvolaterkalta, joka lupasi kysäistä  psykologilta. Odottelen soittoa. En niinkään pelkää sitä, mitä Lellun oma pää tuottaa ja mitä sieltä löytyy vaan sitä, että mie tai joku muu aikuinen kommentoi noihin puheisiin jotain sellaista, mikä vinksauttaa likan raiteiltaan. Muistan vielä omasta lapsuudesta, miten joku aikuisen puolihuolimattomasti heittämä juttu saattaa jäädä jonkinlaisena totuutena kummittelemaan päähän ja siihen voi uskoa ihan aikuiseksi saakka.

Niin, tasapuolisuuden vuoksi pitänee kertoa esikoisestakin: Tiiuska on tasapainoinen, siskostaan huolehtiva, ei huippusuosittu, mutta hänellä on monta kaveria. Tiiuska on tulossa murrosikään ja on erittäin innoissaan siitä. Mistä tulikin mieleen se facebookissa kiertänyt uutinen forssalaisesta äidistä, jonka mukaan 5-luokkalaisille ei saisi opettaa ihmisen lisääntymistä. Varmaan kaikki päivittelevät ja sarkastiset kommentit on jo tuolla facebookissa kirjoitettu, joten tyydyn vain toteamaan että taisin pilata meidän lapsiraukan. Hän ei ollut ihan ehtinyt vielä aloittaa neljättä luokkaa, kun kerroin ihan perusasioita ihmisen lisääntymisestä. Katsoin sen aiheelliseksi, koska neitokaisella on selkeitä murrosiän merkkejä ja menkat saattavat alkaa pian. Ja sen ihmisen biologian mukaan, jonka mie olen oppinut (jo 5-luokalla koulussa, mutta jo kaaauan sitä ennen kavereilta ja serkuilta), nuo liittyvät hyvin läheisesti toisiinsa.