Arvontaa kehiin!

Laskuri juoksee kohta viittätuhatta! Olen onnellinen ja iloinen ahkerista lukijoista sekä ohimennen piipahtajista! Nyt laitetaankin pystyyn arvonta! Tähän blogimerkintään 16.10.2011 mennessä kommentoineiden kesken arvon kaksi suorasarafaanin ohjetta sekä kaksi viiden kansallispukukortin nippua. Kortteja pääsee katsomaan täällä.

Suorasarafaanin ohjeella voi tehdä vaikkapa tällaisen ihanuuden!

Puotia ja harrastuksia

Olen odottanut Folkjamin rantautumista tänne meidän nurkalle siitä saakka, kun kehittivät sen. Viime viikolla vihdoin pääsin koittamaan! Miehän käyn zumbassa ja suureksi ihmeekseni hurahdin siihen täysin. Eka Folkjam-tunti oli pikkuisen turhan helppo, olisin kaivannut vähän enemmän haastetta, mutta uskon että tässä syksyn mittaan sitäkin tulee ihan riittävästi. Helppous voi johtua siitäkin, että miulla on "tää hämärä tanhumenneisyys ja pirtanauhaa piirongis" (lainaus Virkkukoukkuselta :) ), joten askeleet ovat jossain syvyyksissä tallessa. Hauskaa oli joka tapauksessa ja virkistävää vaihtelua zumban lattarirytmeille. Suosittelen lämpimästi!

Olen nyplännyt joskus käsi- ja taideteollisessa pari 10 cm pätkää ja todennut silloin, että eipä ollut miun laji. No, tässä kymmenen vuoden aikana on muuttunut aika moni asia miun lajiksi ja kärsivällisyys kasvanut vuoren verran. Osaisin varmaan harjoitella nypläämistä itseksenikin, mutta kun teen täällä kotona töitä, niin sitten harrastaessa on sellainen olo, että kun kerran tekee jotain, niin pitäisi tehdä niitä töitä. Niinpä menin työväenopiston kurssille. Kaikenlaisten päällekkäisyyksien takia pääsin sinne ensimmäistä kertaa eilen. Sain aikaiseksi tämän:

Se on n. 1,5 cm leveää, muistaakseni "kuuden parin uttia". Samaan pätkään kokeilin kolmea vähän erilaista juttua. Tuo kuvan oikea reuna on aloituspää, siinä on tuollaiset pienet pykälät kummassakin reunassa. Sitten tein vähän matkaa niin, että neula laitetaankin solmun toiselle puolen ja silloin reunoista tuli "suorat". Ja loppupätkässä on jätetty toisesta reunasta yksi pari pois. Hauskaa, addiktoivaa ja hartiat tappavaa touhua! Ihan muuten vaan en tuonne mennyt. Tässä työrintamalla on sen verran kaikenlaista kivaa viritystä, etten edes kaipaa uusia haasteita. Haaveilen tekeväni joskus maailmassa itselleni Kivennavan äyrämöispuvun mahdollisimman kokonaan itse. Kun nyt aloitan tuon nypläämisharjoittelun, niin ehkä parin vuoden päästä olen siinä vaiheessa, että käsialani tyydyttää itseäni ja voin tehdä nuo pitsit. Nyplääjiäkään ei mahdottomasti ole, joten kukapa tietää, mitä tästä vielä poikii!

Kivennavasta puheenollen, ensi viikolla pitäisi aloitella asiakkaalle Kivennavan paitaa. Tuo rekko on suuritöinen, mutta itseluottamukseni kasvoi Kuolemajärven rekon myötä niin, ettei haaste hirvitä. Paljon aikaa ja valoa, niin eiköhän tuo synny.

Tilasin nettisivujeni tekijältä verkkokaupan ja ihmettelin, kun siitä vaan ei tule ilmoitusta, että olisi valmis. Viime viikolla sitten seikkailin sivujen hallinnassa ja huomasin, että sehän ON auki! Miulla on siis nyt netissä Puoti! Siellä on vielä vähän tyhjää, mutta yritän tässä mahdollisimman nopeaan tahtiin saada tuotteet sinne "hyllyille". Kuvaaminen, mittaaminen, laskeminen ja verkkokauppaan näpytteleminen ottaa aikaa. Assistentti olisi kiva...

Tuon Puodin laitteleminen, kurssien valmistelu ja kaikenlainen paperityö on viime viikkoina vienyt lähes kaiken työaikani - ja vähän ylikin (tai no, miten se mitataan, yrittäjät ovat kuulemma aina töissä...). Jossain väleissä ehdin ommella Vehkalahden tykkimyssyn. Se on samanlainen kuin Virolahden myssy ja tehtiin tästä samasta nauhastakin, joten enpä ota uutta kuvaa. Pitsi on erilainen, floderi sekin, mutta ehkä "oikea floderi" kun Virolahdessa on jokin sovellus. Hmm... olen siis nyplännyt tuon pienen pätkän ja nämä ovat miulle aika hepreaa vielä :D Molemmat floderit nypläsi Annikka Eilola.

Eilen tein pienet muutokset sielunlämmittäjän kaavaan ja vein sen kopioitavaksi! Kohta niitä ja ohjeita saa!

Lauantaina on Jyväskylässä Kansallispukukeskuksessa Kansallispuvun synttärit. Siellä esitellään Kuolemajärven tarkistettu kansallispuku ja me tekijätkin olemme vähän äänessä (pitää kai vähän miettiä, että mitäs sitä puhuis). Sitten on kansallispukutarvikkeiden myyntitori, jossa mie olen Alavan Tarjan kanssa myymässä kaikkea, mitä meidän nurkista löytyy! Siellä on kiilaferrejä, kankaita, hyllyjen kätköistä löytyviä pieniä tarvikkeita, sarafaaneja, suhaita, sielunlämmittäjän ohjeita ja kaavoja, nauhoja, neuloja, lankoja, tärkkiä... Kansallispukuklinikkaa, kansantanssiesityksiä, keskuksen ja museon näyttelyt... katso linkistä tarkemmin!

Duuni kuin kulttuurielämys

Toissa viikonlopun olin Turussa pitämässä Käspaikkakerholaisille suhaikurssia. Todella hauska porukka ja ahkerat naiset tekivät sarafaanien nuttuja eli suhaita iloisen rupattelun lomassa. Ihan valmista ei tullut, mutta hyvään vaiheeseen kuitenkin ja loppumetreille tukena ovat Taina Kankaan hyvät ohjeet.

Yövyin Halikossa, ystäväni luona. Nautin laiskasta jutustelusta ja hyvästä ruuasta. Ikävöin ystäviäni, jotka ovat muuttaneet kuka minnekin kauas. Ymmärrän toisaalta, että aikataulujen, lasten, töiden kudelmassa ystävien tapaamiset ovat helmiä. En liene ainoa, jonka kudelmassa alku- ja toivottavasti myös loppupäässä on runsaammin helmiä, keskivaiheilla harvemmassa, mutta sitäkin kirkkaampina. Itsesäälin hetkinä kuvittelen, että jos ystäväni asuisivat ihan lähellä, tapaisimme useammin ja spontaanimmin. Hah, milloin muka? Sen todistaa jo sekin, että onhan miulla ystäviä täällä lähelläkin. Niin vaan kalenterista katsotaan parin kuukauden päähän, että jos vaikka kaikille sopisi istua iltaa samana lauantaina!

Kilometrejä Turun reissulla tuli reilut 1000. Alkuviikko meni suhaikurssista toipuessa sekä kansallispukukurssiin ja viikonlopun sielunlämmittäjäkurssiin valmistautuessa. Ihanaa, että tuo kansallispukukurssi on nyt iltapäivällä! Ja vielä ihanampaa on se, että ekaa kertaa ikinä miulla on monta (6 tai 7) opiskelijaa, jotka ovat samassa vaiheessa, aloittamassa paitaa! He tekevät eri paitoja, mutta se ei haittaa, samanlaisia katesaumoja niihin kaikkiin ommellaan. Kansallispukukurssit ovat usein hyvin hektisiä, koska pahimmillaan 15 kurssilaista tekee eri puvun eri osaa ja opettajan pitää olla kartalla niistä kaikista ja pystyä vaikeatkin tekniikat opettamaan. Aika ei vaan riitä. Mutta nyt siis on ihannetilanne, kun vielä "vanhat" opiskelijat (terkkuja vaan, ihan nuoria neitosiahan työ kaikki ootte, mieleltänne ainakin!) jatkavat siitä, mihin keväällä jäivät ja osaavat sen tehdä aika pienillä neuvoilla.

Loppuviikon jatkoin nettimatkailua pitkin 1700-1900-lukujen Karjalaa ja Venäjää haalien sielunlämmittäjäaineistoa. Löytyihän sitä, ja koin pienempiä ja isompia tyytyväisyyden hetkiä, kun asiat hahmottuivat ja loksahtelivat kohdalleen! Perjantaina junailin Helsinkiin. Illalla pidin luennon sielunlämmittäjistä ja siitä jatkoimme sitten kurssia, joka kesti sunnuntaihin saakka. Kurssilla 11 opiskelijaa valmisti itselleen sielunlämmittäjän - tai melkein, kukaan ei saanut tuossa ajassa ihan valmiiksi saakka, hyvään vaiheeseen kuitenkin!





Opiskelijat olivat erittäin ahkeria, toimeentarttuvia ja itseohjautuvia. Ja koska kaikki tekevät samaa asiaa, on opettaminen sujuvaa ja mukavaa. Opiskelijat myös kysyivät reippaasti toisiltaan, mikä tietysti helpottaa opettajan hommaa, mutta on miusta myös hyvä kokemus opiskelijoille moneltakin kannalta.

Sielunlämmittäjiä alkoi syntyä monenlaisista...

...monen värisistä kankaista.

Tätä ihanaa silkkiä oli 1,1 m, leveys 110 cm. Tuon kokoiseen sielunlämmittäjään ilman jatkoksia olisi tarvittu 2,2 m 140 cm leveää kangasta! Tingimme n. 7 cm takakappaleen leveydestä ja käytimme kalliin kankaan hyvin tarkkaan hyväksi tilkuttelemalla ja - simsalabim - sehän riitti! Tästä mie tykkään!

Luulitteko, että jäi hukkapaloja? Ei jäänyt, lopuista tilkuista tuli olkaimet ja mie sain viimeisen tilkun muistoksi :)

Kokoamistahan tuollaisessa palapelissä on, mutta kokonainen siitä tuli!

Ja sinne poimujen sekaan katoavat jatkosaumat.

Hopean hohtoa,

...kullan kimallusta.

Kauniit kankaat muotoutuivat ahkerissa käsissä vaatteiksi, saivat ihastuttavat poimunsa ja täydellistyivät kulta- ja hopeanauhojen komennossa. Sitä katsellessa tunsin samanlaista lämpöä sielussa, kuin vaikka hyvässä konsertissa tai tanssiesityksessä. Nimen, sielunlämmittäjä, ajatellaan kai tulevan siitä, että se peittää vartalon rinnan yläpuolelta vyötärön alapuolelle - onko sielu siellä? Alan muuttaa ajatustapaani: ehkä se on näiden katselu, joka lämmittää sielua! Mikä onni tehdä tällaista työkseen!

Helsingissä yövyin Ingan luona, hän järjesti tuon kurssin. Majoitus oli hotellitasoa ja illat istuimme nenä kiinni tietokoneen ruudussa ja vaihdoimme kansallispuku- ja sarafaanikuvia ja luentoja kuin lapsena kiiltokuvia :D herkutellen piirakoilla ja shampanjalla! Kiitos Inga!

Tämä postaus se vaan jatkuu ja jatkuu, mutta kun niin paljon tärkeää on tapahtunut, enkä ole ehtinyt niistä raportoida! Pikkuisen vielä, jaksatko?
Oma sielunlämmittäjäni pääsi taas tositoimiin, kun olin eilen Imatran Seudun Kalevalaisten kekri-juhlassa HIljan pihassa. Pukutoiveena oli kansan- tai kansallispuku ja koska halusin hienostella sielunlämmittäjälläni, laitoin sarafaanin.

Kuva: Sisko-Liisa Häyhä

"Oikeat" työt ovat tässä matalaliidossa jääneet vähän sivummalle. Tajusin viikonloppuna, että edellinen vapaapäiväni oli 4.9.! Sen kunniaksi lähdin iltapäiväksi Citymarketin mammuttimarkkinoille :D No, ehkä on aiheellista pitää ihan oikea vapaapäivä tässä pian. Viikonloppuna on esikoisen 10-vuotispäivät, joten hulinaa on tiedossa! Vehkalahden tykkimyssy on työn alla ja nyt aion parkkeerata sohvalle sen kanssa ja laittaa tallentavalta kovalevyltä Kotikatua pyörimään!

Ruuhkasyksy

Tänään on opekokous, ensi viikolla alkaa Imatran työväenopiston kansallispukukurssi. Torstaina Lahteen yhteistyöpalaveriin. Sitten viikonloppuna Turkuun suhai-kurssia pitämään ja seuraavana Helsinkiin, sielunlämmittäjien merkeissä. Välissä yksi viikonloppu esikoisen synttäreitä ja taas mennään: Jyväskylään kansallispuvun synttäreille, Lappeenrantaan sarafaanikurssin luentoa ja infoa pitämään, Helsinkiin kansallispukujen huollosta ja pukeutumisesta puhumaan, Joutsaan pitämään askartelukurssia ja sitten taas joka toinen viikonloppu Lappeenrannassa sarafaanikurssilla... Ja siinä välissä tietysti näitä töitä.

Hassua, miten nämä riennot kasaantuvat. Puhelin alkaa soida ja sähköposti kilahdella, kalenteri täyttyy ja ihan hyvä niin. Kun tämä ruuhka on tarvottu läpi, voi olla että saan taas nyhrätä täällä pajalla ihan rauhassa kuukausitolkulla. Ja siinä vaiheessa takuulla myös tarvitsen sitä!

Loman jälkeinen töiden aloitus on ollut innokasta, mutta työrintamalla on outo kuoppa. Joitakin töitä on kyllä luvattuna, mutta erinäisten sattumien tuloksena en ole päässyt niitä tekemään. Jostain puuttuu, tarvikkeita, jostain tietoja, joku on tilattu myöhemmäksi ja jotain peruuntui välistä. Loman jälkeisessä rahapulassa tämä ei ole yhtään hyvä juttu.

Tuossa "kuopassa" on ollut se hyvä puoli, että olen ehtinyt tehdä Kuolemajärven huntua uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja...
Mallipukuhan on muuten raadissa hyväksytty, mutta huntu ei sellaisenaan ollut hyvä. Olen tehnyt niin monta huntua, etten enää muistakaan. Päämäärä on tullut lähemmäs kokeilujen myötä ja eilinen versio lienee jo tosi lähellä, mutta siinäkin yksi kohta ei vaan nöyrry miulle. Nyt tuntuu siltä, että parempaan mie en pysty. Laitoin asiantuntijalle kuvia ja odottelen jännityksellä "tuomiota".

Kunhan posti aukeaa, lähden hakemaan floderipitsin Vehkalahden tykkimyssyä varten. Koppa on jo pehmustettu villavatiinilla ja toivon kovasti, että nauha, jolla myssy päällystetään ja josta tulee rusetti, ilmestyisi tänään postilaatikkoon. Opekokouksen vuoksi en ehdi sitä alkaa ommella, mutta pääsisin ainakin heti maanantaiaamuna hommaan kiinni. Tykin ompelen tänään.

Viikonloppuna vietimme kuopuksen 5-vuotispäiviä. Oikeastaan juhlinta alkoi "kaverisynttäreillä" jo torstaina, 4 Lellun ystävää oli juhlimassa ja sitten myöhemmin tulivat heidän vanhempansa. Perjantaina ja lauantaina jatkettiin juhlia ja vielä yhdet vieraat jäivät sunnuntaillekin. Nämä lasten synttärit aiheuttavat vähän päänvaivaa, kun ei jaksaisi päivätolkulla juhlia: leipomuksia pitää tehdä useampi satsi, kun kermat happanevat, ja lapsilla menevät rytmit ja syömiset sekaisin. Toisaalta monet synttärivieraista käyvät meillä lähinnä lasten synttäreillä ja siksi olisi ihanaa ehtiä jokaisen kanssa todella seurustella ja lasten touhuta. En ole keksinyt järkevää ratkaisua, mutta eipä näitä synttäreitä toisaalta enää mahdottoman montaa vuotta tarvitse järjestää.

Synttärisankari tuuskahti lauantaina rappusissa niin, että alahuuli oli molemmin puolin haavoilla. Tällä kertaan ei sentään mennyt läpi asti, kuten 2,5 vuotta sitten, kun likat laskivat stigalla puuta päin. Tuon stiga-onnettomuuden muistona Lellulla on alahuuli epäsymmetrinen, toinen puoli on arpeutumisen takia pallukka. No, maanantaiaamuun asti alahuuli oli kauniin symmetrinen :P Sitten turvotus laski.

Sunnuntaina kävelimme läheiselle leikkikentälle. Lellulla on "läpinäkyviä ystäviä". Yksi niistä on hänen isoveljensä ja loput vaan lapsia. Niitä on ollut niin kauan, kun Lellu on puhunut. Ne kasvavat, niillä on nimet, luonteet ja ulkonäkö. Ja ne siis pysyvät samoina vuodesta toiseen. Välillä Lellu riitelee niiden kanssa, välillä joku niistä voittaa Lellun pelissä ja sehän on tietysti paha paikka (Kerran Lellu tuumasi, kun Anni oli voittanut hänet jossain kisassa, että: "Se on varmaan ehtinyt harjoitella, ennenkuin mie keksin sen!"). Lellu leikkii niiden kanssa ja ne saattavat ihan yllättäen alkaa jutella jotain tai tehdä jotain hassua. Lellulla on pieneksi tytöksi valtavan kokoiset tunteet ja hän tuntuu olevan oppikirjaesimerkki siitä, miten lapsi harjoittelee niitä isoja tunteita leikin avulla. Toiset siirtävät ne tunteet nukkeleikkeihin, Lellulla on päässään rivi roolihenkilöitä. Hän on kyllä hyvin tietoinen siitä, että ne ovat vain hänen päässään, eivätkä ole oikeita. Ne lapset ovat niin elävän oloisia, että joskus on käynyt mielessä sekin, että meillä asustelee seitsemän lapsikummitusta... . No, siihen sunnuntaiaamuun: Kävellessämme Lellu totesi: "Äiti, mie lähetin Annin ja Nooran pelkissä bikineissä etelänavalle". Kysyin, että miksi ihmeessä, niillehän tulee kylmä. Johon neiti selitti, että ne kiusasivat häntä ja hän haluaa, että ne "kärsii ja kuolee" sinne! Myöhemmin Lellu sanoi, että siellä on pingviineitä ja jääkarhuja ja ne syövät Annin ja Nooran. Totesin, ettei etelänavalla ole jääkarhuja, johon Lellu että "äiti, se on miun päässä oleva etelänapa, siellä voi olla ihan mitä vaan!".
Kasvatamme kenties sosiopaattia. Seuraavaa kouluampujaa. Maanantaina neuvolassa kysyin apua neuvolaterkalta, joka lupasi kysäistä  psykologilta. Odottelen soittoa. En niinkään pelkää sitä, mitä Lellun oma pää tuottaa ja mitä sieltä löytyy vaan sitä, että mie tai joku muu aikuinen kommentoi noihin puheisiin jotain sellaista, mikä vinksauttaa likan raiteiltaan. Muistan vielä omasta lapsuudesta, miten joku aikuisen puolihuolimattomasti heittämä juttu saattaa jäädä jonkinlaisena totuutena kummittelemaan päähän ja siihen voi uskoa ihan aikuiseksi saakka.

Niin, tasapuolisuuden vuoksi pitänee kertoa esikoisestakin: Tiiuska on tasapainoinen, siskostaan huolehtiva, ei huippusuosittu, mutta hänellä on monta kaveria. Tiiuska on tulossa murrosikään ja on erittäin innoissaan siitä. Mistä tulikin mieleen se facebookissa kiertänyt uutinen forssalaisesta äidistä, jonka mukaan 5-luokkalaisille ei saisi opettaa ihmisen lisääntymistä. Varmaan kaikki päivittelevät ja sarkastiset kommentit on jo tuolla facebookissa kirjoitettu, joten tyydyn vain toteamaan että taisin pilata meidän lapsiraukan. Hän ei ollut ihan ehtinyt vielä aloittaa neljättä luokkaa, kun kerroin ihan perusasioita ihmisen lisääntymisestä. Katsoin sen aiheelliseksi, koska neitokaisella on selkeitä murrosiän merkkejä ja menkat saattavat alkaa pian. Ja sen ihmisen biologian mukaan, jonka mie olen oppinut (jo 5-luokalla koulussa, mutta jo kaaauan sitä ennen kavereilta ja serkuilta), nuo liittyvät hyvin läheisesti toisiinsa.