sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Märkä kevätretki



Odotukseni Kampin Käsityökorttelin suhteen eivät olleen korkealla ja siinä vaiheessa viimeistään ne vesittyivät, kun sääennuste lupasi silkkaa sadetta ihan koko päiväksi. Kuopuksen neljättä päivää jatkunut vatsatauti, oma kurja olo, Työhuoneen Susannan kipsikäsi ja kuume latistivat tunnelmaa entisestään, mutta kun molemmat olimme suunnilleen kunnossa ja Susannan Sulo vielä lähti apukäsiksi, lähdimme matkaan. On nimittäin niin, että kun omalla Käsityökortteliporukalla tehdään, niin miusta sieltä ei olla pois ilman ihan todellista, ylitsepääsemätöntä estettä. Ei toki helposti muistakaan tapahtumista. Vähintään yhtä paljon painoi vaa'assa myös se, että tiesin muutaman teistä olevan tulossa.



Kuivat, lämpimät vaatteet ja ne (te?) urhoolliset, sadetta uhmanneet Käsityökorttelivieraat tekivät reissun siedettäväksi ja ajoittain oli jopa oikein mukavaa. Taukojumppa piti lämpimänä ja mielen iloisena. Myin yhden kiilaferren, joten sen puoleen hurraamista ei ole.



Säälle ei voi mitään ja uskon, että hyvällä kelillä kauppa olisi käynyt ihan mukavasti. En minäkään haluaisi siinä kylmässä, sateessa alkaa mekkoja sovitella.

Nyt ulkona on täydellinen teltankuivatussää. Taidan lähteä tutkailemaan, onko pyöräni rengas puhki vai riittääkö pumppaus. Sitten ehkä leppoisa pyöräilylenkki. Aurinko kuivattanee ajatuksenikin, ennenkuin homehtuvat.


10 kommenttia:

  1. Sitkeitä sissejä olette! Jaksoitte teltat pystyttää ja vielä hymyillä jokaikiselle asiakkaale ja ohikulkijalle. Yritin minäkin sinne porukkaa lähettää, vaan enpä tiedä kuinka moni siellä kävi paikalla? Lämmin halaus teille ja koko porukalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän paljon siellä ihmisiä liikkui, mutta eihän siellä tietysti tehnyt mieli jäädä sovittelemaan mekkoja.

      Poista
  2. Kohta se harmi taas unohtuu. Toivottavasti pääset pyöräilemään ja aurinko hoitaa mielen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsin! Ja kamujen kanssa lenkille ja kiinalaiseen syömään :-)

      Poista
  3. Minua ärsyttää hirmuisesti oma olo, joka veti enemmän sohvannurkkaan kuin liikkeelle eilen. Muutamat ystävistäni sain sentäs liikkeelle, olkoon lohtu edes se! Elkää luovuttako! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei myö luovuteta :-) Ja nimenomaan se, että työ houkuttelette sinne porukkaa, on ihan huikean hienoa ja iso syy siihen, että myö jaksetaan lähteä!

      Poista
  4. Myyjättärellä kuitenkin on ihanan aurinkoinen kiilaferre. Olet oikeassa siinä, että kun yhdessä tehdään niin yhdessä sitten vaikka kastutaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on :-) Ja kiilaferren alle pystyy piilottamaan melkoisen määrän lämmikettä :-D

      Poista
  5. Teillä oli kyllä uskomattoman huono tuuri sään suhteen. Edellisenä ja seuravana oli mukava keli.

    VastaaPoista

Kommentti! Ihanaa!