Kevät!

Kevät on ehkä vähiten suosikkivuodenaikani, tosin osaan kyllä ottaa ilon irti niistä kaikista. Tämä(kin) kevät on ollut vähän hullunmyllyä. Vapaat ovat menneet reissuissa ja koti on rempallaan. Viikolla harrastukset ja opetukset ovat pitäneet huolen iltasuunnitelmista, monena viikonloppuna olen ollut kurssia pitämässä tai myyntireissulla.

Jääsken sykerö

(Kuvat ovat Imatran Työväenopiston kädentaitojen kevätnäyttelystä, miun opiskelijoiden töitä. Olen ryhmästäni ja jokaisesta sen jäsenestä todella ylpeä, nämä eivät ole helppoja juttuja ja jokainen heistä on paneutunut työhönsä, kehittynyt, oppinut, nauttinut matkasta ja tuonut ryhmähenkeen oman panoksensa.)

"Vartiolammen" sorokka ja semssuri-aluspäähine

Nyt kun työväenopiston kausi päättyi, sain yhtäkkiä sylillisen leppoisaa, aikatauluttamatonta aikaa! Tolkutan itselleni, että sitä ei tarvitse täyttää millään. Ikkunat tarvitsevat pesua, talon ympäryksen kivetys on kesken, siemeniä täytyisi piilottaa multaan, muutama kansallispuvun 130-vuotisjuhlavuoteen liittyvä projekti vaatii huomiotani ja tietysti perhe.

Rantalakeuden kansallispuku

Eilen sain kaaoksen vallassa olleeseen keittiöön hitusen järjestystä. Tänään saatan hemmotella itseäni kävelylenkillä tai hiekan lapioimisella.

Rantalakeuden kansallispuvun röijyn komeat körtit

Olen vähän täydellisyydentavoittelijatyyppi ja stressaan aika helposti. Siksi täyteen ahdettu aikataulu ei pidemmän päälle ole hyvästä. Ei se kuolemaksi ole, eikä huonokaan juttu, jos sitten todella on myös vastapainoksi välillä löysempää. Suunnittelen aikatauluni ihan itse ja valinta on vapaaehtoinen.

Vihdin naisen liivi, joka on ihan sama kuin Nurmijärvessäkin.

Tässä kohtaa, kun ei tarvitse koko ajan pinnistää, että kaikki tarvittava tulee tehdyksi ja suunnitella koko ajan viittä askelta eteenpäin, tulee tilaa ajatuksille. Luontevaa lienee ajatella sitä, miten talven hommat tuli hoidettua. Miten olen hoitanut asiakastyöt, miten opetukset?

Vihdin (=Nurmijärven) liivin körttien yläpään salpa kt-saumassa.

Pyysin palautteet kummaltakin Imatran Työväenopiston kurssiltani: Kansallispukujen ompelusta ja FolkJamista. Ne olivat pääosin hyviä, mikä ei tietysti auta minua kehittymään, mutta kertonee siitä, että teen jotain oikein. Yksi palaute oli erityisen huono ja mietin ja tutkailin sitä monelta kannalta. Kävin sen perusteellisesti läpi myös opiston rehtorin ja kädentaitojen päätoimisen opettajan kanssa. Poimin siitä opetukseksi itselleni ne kohdat, jotka pystyin käsittämään rakentaviksi ja lopulta päätin sivuuttaa ne kohdat, jotka rehtori ja päätoiminen ope käskivät sivuuttaa. Ehkä olen ensi vuonna piirun verran parempi ope.

Vehkalahden paidan kaulus

Pienissä opistoissa hankalaa on se, että opiskelijoita ei ole. Tai siis onhan meillä, mukavan paljon, mutta verrattuna vaikkapa pääkaupunkiseutuun, jossa voi olla monentasoisia kursseja ja väkeä riittää hyvin spesiaaleille kursseille, joudumme täällä monesti tekemään kursseista opettajalle tosi raskaita. Isoilla opistoilla on toisenlaiset haasteet, enkä ollenkaan väitä, että siellä olisi helpompaa. Vain toisenlaista. Kansallispukujen ompelu on jo lähtökohtaisesti opelle hyvin haastava kurssi, koska kaikki opiskelijat tekevät eri asiaa. Pahimmillaan yhdelle kurssikerralle opettajan täytyy valmistautua opettamaan 12 (tai enemmänkin) eri tekniikkaa, joista jokainen ansaitsisi ihan oman kurssin. Kun sitten samalla kurssilla on niitä, jotka ovat tehneet pukuaan 5 vuotta ja niitä, jotka ovat juuri aloittaneet ja ammattiylpeyteeni kuuluu myös kansallispukujen teoriapuolen opettaminen, ollaan tilanteessa, jossa en pysty tarjoamaan kaikille - tai kenellekään - parasta mahdollista. Osittain siitä syystä ja osittain oman jaksamiseni takia päätin, että ensi vuoden kansallispukukurssi on jatkokurssi, jonne saa tulla vain sellainen, joka on ollut aiemmin miun kansallispukukurssilla. Ilmoittautuminen alkaa 8.6. osoitteessa www.ito.fi :)

Rautjärven kansallispuku

Mie myös opiskelen työväenopistossa. Tällä kaudella opiskelin italiaa ja kävin liikunnan puolella Tanssikimarassa ja Asahi Healthissa. Sekä opettajana että opiskelijana olen jostain syystä viime aikoina miettinyt opettajan tärkeistä ominaisuuksista innostavuutta. Saamissani palautteissa mainitaan usein, että opettaja on innostava. Olen itsekin ollut innostavien opettajien ohjauksessa ja sitten ei-niin-innostavien. En halua menettää sitä piirrettä. Mutta mikä se on se juttu? Miten opettajan innostavuus ilmenee? Mitä opettaja tekee tai sanoo ollessaan innostava? Entä vastakohta: mitä opettaja tekee tai sanoo ollessaan ei-innostava? Innostavuus ei tietenkään riitä, vähän aiheesta riippuen opettajan tehtävä on opettaa ja saada opiskelija tekemään parhaansa, kehittymään ja silloin pelkkä positiivinen huttu ei riitä.

Rautjärven huntu

Jos haluat olla miulle tässä avuksi, niin kerro kommentilla ajatuksiasi opettajan innostavuudesta. Kuulisin mielelläni myös ihan käytännön esimerkkejä: milloin koit, että opettaja oli erityisen innostava?

FolkJam-ryhmä opiston tanssin kevätnäytöksessä.
Myös tämän ryhmän jäsenistä, niin näytöksen osallistuneista
kuin kaikista muistakin olen hyvin ylpeä.
Olen heille erittäin kiitollinen siitä, että saan harrastaa
FolkJamia heidän kanssaan, sillä työltä se ei tunnu :)