14-vuotias

Hyvää syntymäpäivää miulle! Tai siis miun firmalle. 14-vuotiaan luonne alkaa jo hahmottua, vaikka vielä täytyy vähän hakea paikkaansa maailmassa. Kun aloitin 14 vuotta sitten, en ajatellut uppoavani näin syvälle kansallispukuihin. Nyt ne ovat kietoutuneet ympärilleni ja olen siitä onnellinen. Toistaiseksi näin on hyvä.

Synttäreiden kunniaksi uusi kiilaferremallisto on julkaistu ja Puodissa! Tänään sinne ílmaantuu myös upea täydennyssatsi Maiju Ahlgrénin Kiss kiss -sukkiksia ja -damaskeja.

Kiilaferrejen nimet ovat hakusessa ja ehdit vielä osallistua nimikilpaan lauantai-iltaan saakka!

Nimikilpailuun voi osallistua kommentoimalla tätä blogipäivitystä. Myös aiemman päivityksen kommentit ja Facebookissa tulleet kommentit osallistuvat arvontaan. Nimiehdotuksen 28.2.2015 mennessä antaneiden kesken arvon 30 € lahjakortin, jonka voi käyttää kiilaferren tai sarafaani-tuoteryhmän tuotteiden maksuun.

1

2

3

4

5

6

14 vuotta sitten, kun toiminimeni hyväksyttiin kaupparekisteriin, tämä kuvien malli oli tekeytymässä kohdussani <3 Pitkälle on tultu, monessakin mielessä!

Lauantaina matkaan Hesaan. Finlandia-talolla on Kalevalaisten Naisten Liiton juhlakonsertti. Konsertissa on huikeat esiintyjät ja vaudin takaamassa Duudsonien Jarppi ja HP. Kansallispukuetkoilla autellaan kansallispukuasioissa ihan käytännössä pukemisen apuna ja laajemminkin tarvittaessa. Puoti matkaa mukanani soveltuvin osin. Tervetuloa mukaan!

Turkki - se maa, ei se karvapeite

Justhan myö käytiin Kanarialla.

Hotellit olivat oikein hyviä. Neljän ja viiden tähden hotelleja.

Lehden välissä tuli huikea tarjous, kuten on tuntunut tulevan miljoonalle muullekin suomalaiselle. "Lyykia, Kaksi merta - kulttuurikohokohtia Välimeren ja Egeanmeren välillä." Reitti sijoittuu maan lounaisosiin ja pysähdyspaikat olivat: Antalya, Demre, Fetiye, Kusadasi, Efesos, Afrodisias ja Pamukkale. Matka kesti lentopäivineen 8 päivää. Tartuimme siihen, ehkä molempien hämmästykseksi. Kyse on Turkin valtion sponssaamista matkoista, joilla pyritään edistämään Turkin taloutta ja elvyttämään turismia sesongin ulkopuolella.

Mie olin todella kiireinen ja heittäydyin tapojeni vastaisesti ihan virran vietäväksi. Tarkistin vain, että passi on voimassa tarvittavan ajan ja jätin kaiken muun mieheni hoidettavaksi ja mietittäväksi.

En tiennyt Turkista oikein mitään, enkä oikein osannut mitään odottaakaan. Ehkä sellaista Aasian ja Euroopan sekoitusta, mutten oikein hahmottanut, että mitä eurooppalaista ja mitä aasialaista tässä coctailissa olisi.

Nautimme eksoottisista paikallisista ruuista.

 Kysyin jälkikäteen Facebook-ystäviltäni, millaisia mielikuvia heillä on Turkista. Pyysin karsimaan enimmät korrektiudet ja vastaamaan ihan selkärangasta, olemaan "sivistymätön houkka". Tässä vastauksia ja miun kommentit:

"Turkkilaiset miehet iskee kii länsimaiseen heti, ruoka on hyvää, joskin erikoisen makuista (lammas), ne ei oo erityisen työteliäitä ja kaikkea saa odottaa, mutta asiakaspalvelun ne osaa. Matot on hienoja, basaareissa pitää tinkiä ja huutaa, teetä juodaan joka välissä..."

Miehet olivat hyvin pidättyväisiä ja kohteliaita. Täytyy toki muistaa, että liikuimme ryhmässä ja miulla oli oma mies vierellä koko ajan. Itseasiassa tapasimme hyvin vähän turkkilaisia... Olimme liikkeellä myös turistisesongin ulkopuolella ja tottakai sen myötä myös taskuvarkaat, tyrkyttäjät ja muut lieveilmiöt loistivat poissaolollaan. Osa osasi asiakaspalvelun, osassa paikoissa olimme tyrmistyneitä sen huonoudesta. Basaareihin emme päässeet, mutta matot olivat hienoja ja teetä (tai rakia) juotiin kyllä, yleensä kaupanteon lomassa.

Välimeri.

"Mulla on Turkista eksoottinen kuva. Mä kuvittelen, että siellä on värikästä ja mausteikasta, mutta silti vielä eurooppalaisin twistein. Jännittävää ja vierasta, kuumaa ja kosteaa, mutta sillä tavalla, että pohjoiseenkin tyttö sen sulattaa. Huom. En ole käynyt Turkissa!"

Miekin odotin värejä. Petyin vähän. Ehkä kesäinen Turkki on värikkäämpi. Tai joku muu osa Turkista. Myö seikkailtiin maan lounaisosassa ja siellä oli lähinnä kiviä. Ja turkoosi välimeri. Talvella ei ole kuumaa, lämpötilat vaihtelivat yhdeksästä pariinkymmeneen. Monena päivänä satoi vähän, mutta vain yhtenä kastuimme.

Näytti hyvältä, mutta...

"Kurdit saa selkäänsä lämmintä, rantoja Istanbul ja vuoristos kylmää. kovia sotimaan ja kinaamaan kreikkalaisten kanssa. vanhoi rakennuksii vanha hieno kulttuuri. karua maastoa. ja metkoi traktorei ihan omaa tuotantoo ja toyotii tehdään siel. Saksas asuneet turkkilaiset tekee nyt autoi turkis."

Opas oli toooodella poliittisesti korrekti. Paitsi että jäimme vähän monttu auki, kun hän jossain kohtaa kommentoi edessä törttöillyttä autoa: "Woman driver". Siinä hetkessä tajusin jotain siitä, miten paljon Suomessa on menty eteenpäin tasa-arvoasioissa ihan muutamissa vuosissa. Emme joutuneet sotaan, maasto oli karua, traktoreita ei näkynyt, mutta muita metkoja moottoriajoneuvoja kylläkin. Ja kyllä, tuhansia vuosia vanhoja rakennuksia.

Kiillotutimme kengät hotellin aulassa :D Olipa eriskummallinen kokemus. Kiillottajamies oli britti.

"Ja mie taas päätin etten taho mennä Turkkiin, tai siis en mee, koska heijän pääministerin käsitys naisten asemasta on jotain ihan luokatonta (miusta). Nauran mielummi melkee mis muual vaa, paitsi mm. Kuubas tai Pohjois-Koreas (vinkkaava ja naurava hymiö) Kebab on hyvää :)"

Opas painotti joka käänteessä, että Turkki on lain mukaan tasa-arvoinen maa. Se ei ihan ilmene käytännössä, mutta kai heillä siihen suuntaan pyrkimys on... Ja kebab... Mehän emme siis päässeet siellä omin päin etsimään ruokia, otimme kaikki tarjotut ruoka- ja retkipaketit ja se oli hyvä juttu, koska lounaspaikkojen lähellä ei kertakaikkiaan ollut mitään muita paikkoja. Tuo alkupään Mäkkäri oli ekan illan hätäratkaisu miun verensokerille. Miehän käyn Suomessa mäkkäriheseissä keskimäärin kerran viiteen vuoteen. Kysyin jossain vaiheessa oppaalta, että saammeko tällä reissulla kebabia. Hän oli vähän hämmentyneen näköinen ja sanoi, että meillä on tänäänkin hyvä lounas ja päivällinen, jossa tarjotaan lihaa, kalaa ja kanaa. Päättelimme, että nyt emme tajua jotain. Myöhemmin tajusimme: kebab on lihaa. Se voi olla myös kananlihaa. Siis ihan ylipäänsä. Se meidän tusinakebab, joka pyörii vartaassa ja josta veistellään lastuja, on Döner kebab. Näimme sellaisia kebabiloita, muttemme ehtineet niihin syömään. Niissä on vaihtoehtona myös kanalastut. Turkkilainen jogurtti on älyttömän hyvää Turkissakin ja huonompikin ruoka meni alas, kun jogurttia mätti annoksen päälle. Noin muuten ruuat olivat ihan ok ja syötäviä, mutteivät mitenkään herkullisia.

"En oo koskaan käyny, mut aattelen, et siel on turkoosisävyisiä, kuviollisia kylpylöitä (kaakelit siis), joissa pesijät pesee asiakkaan. Sit kuvittelen, etteivät ole kauhean uskonnollisia, eli islam ei näy tai kuulu kauheesti. Oletan, että on turvallista, ihmiset ystävällisiä, ätläköitä leivoksia, kitkerää kahvia, jossa murut lilluu kupissa."

Se kylpylä on hamam. Myö käytiin ja siellä oli kauniita, turkooseja kaakeleita. Ensin mentiin sellaiseen hyvin kotoiseen saunaan. Siellä oli jopa Narvin kiuas ja löylymittari :D Meidän bussilastillisesta hamamiin lähti meidän lisäksemme kaksi ruotsalaisrouvaa. Kysyin jossain vaiheessa, kun alkoi jo tuntua siltä, että voisi riittää, että odottaakohan se mies meitä tuolla ulkopuolella ja ihmettelee, että onpa sitkeitä turisteja :D Mutta kohta hän tulikin hakemaan meidät. Sitten mentiin turkkilaiseen höyrysaunaan, jossa ei nähnyt nenäänsä pidemmälle ja jossa vähän haiskahti home (se oli itseasiassa harmittavan yleinen haju tuolla, hotelleissakin, joten en suosittele astmaatikoille tai homeelle altistuneille Turkkia). Muuten oli mukavaa kietoutua siihen höyryyn. Taas jonkin ajan kuluttua mies tuli ohjaamaan meidät pesuhuoneeseen. Se oli pyöreä. Seinillä oli hanoja, joiden alla altaat, mutta altaat olivat umpinaisia. Yäk. Siellä oli myös kaksi suihkua. Huoneen keskellä oli suuri, kaakeloitu, pyöreä pöytämäinen tasanne. Huuhdottuamme itsemme, pesijämiehet komensivat meidät siihen pötkölleen ja hinkkasivat päästä varpaisiin kuorivalla kankaalla. Meillä oli kaikilla pyyhkeet koko ajan mukana ja ne sai pitää myös pestessä. Miehet sitten pesivät ne alueet, jotka olivat näkyvissä, joten itse voi määritellä, miten paljaana siinä keekoilee. Me naiset saimme valita, menemmekö keskenämme naisten puolelle, mutta sielläkin pesijät olivat miehiä. Meitä ei haitannut. Pesun jälkeen taas suihkuun ja sitten takaisin siihen pedille. Pesijämies puristi suurta tyynyliinaa muistuttavan kankaan läpi hurjan vaahtomäärän päälleni ja hieroi kropan rivakasti läpi. Sitten vaihdettiin näppärästi kuiva pyyhe ja mies paketoi meidät pyyhkeisiin. Maan tavan mukaan tässä kohtaa juotiin teetä hamamin aulassa ja sitten pääsimme vaihtamaan omat vaatteet. Lysti maksoi 25 euroa/hlö ja kesti parisen tuntia. Luulen, että maksoimme turistihinnan. Kokemusta hiukan heikensi se, ettei oikein tiennyt miten pitäisi käyttäytyä, mutta ensi kerralla sitä on jo viisaampi :)

"Vanhaa kulttuuria, vanhaa historiaa ajanlaskun tuolta puolen. Toisiinsa sotkeutunutta kulttuuria ja tapoja. Vanhoja kaupunkeja ja uusia lomahotellikohteita. Basaareja. Vesipiippuja. Kyllä, Turkki on hyvä maa ja siellä on myös huonoja puolia. Aurinkoa ja merta. Istanbul..."

Vanhaa kulttuuria oli ja miulle mattokutomon jälkeen huikein kokemus oli se, kun tajusin astelevani samoilla marmorilaatoilla kuin Neitsyt Maria ja Johannes Kastaja 2000 vuotta sitten. Teki mieli ottaa  kengät ja sukat pois. En ottanut. Vastakohdan kaikelle vanhalle luovat järjettömän kokoiset hotellialueet pröystäilevine julkisivuineen ja siinä välissä, huippuhotellin vieressä roskavuori ja romahtanut tönö.

Vuoreen kaivettuja hautoja.

"Siel on turkinpippuria (ei salmiakkia). Mausteisia värejä. Paljon väkeä. Moskeijoita, joihin mennään usein. Voimakasmakuista ruokaa."

Oli siellä polttavia paprikoita. Väkeä oli vähän siksi, että seikkailimme lähinnä maaseudulla ja siksi, että ei ollut sesonki. Moskeijoita toki oli joka nurkalla, mutta uskontokaan ei näyttäytynyt meille mitenkään kovin selkeästi. Ehkä siksi, että kiidimme nähtävyydeltä toiselle. Antalyassa poikkesimme pikaisesti kaupungille, kun olisi pitänyt mennä vanhaan kaupunkiin. Siellä oli väkeä ja vilskettä ja tajusimme myös turistihintojen ja paikallisten maksamien hintojen eron, kun maksoin leipomosta ostetusta jättiläisjuustosämpylästä yhden liiran, siis n. 0,33 €. Mehän pysähdyimme ja ruokailimme matkasuunnitelman mukaisissa paikoissa ja siellä tosiaan oli hinnat laitettu kohdalleen niin, että kannatti pitää pulju auki meidän tulomme vuoksi. Toki niitä busseja oli siellä liikenteessä kymmenittäin.

Mie en aio kertoa tässä seikkaperäisesti noiden kohteiden tarinoita. Menkää itse kuuntelemaan ne sinne. Toivon, että saatte Yalcin-nimisen (C:n päälle kuuluu se väkänen) oppaan. Ihan huikea hemmo, joka ihan todella tietää näistä kohteista (tai ainakin esittää tietävänsä) ja ohjailee porukkaa napakasti, mutta ystävällisesti. Tosin enkkua pitää ymmärtää Yalcinin matkassa.

Näitä upeilla väreillä maalattuja astioita ihailin monessa paikassa, mutten ostanut.

Nämä kuvat ovat Demrestä (antiikin Myra), Pyhän Nikolaoksen hautakirkosta. Herra itse ei lepäile enää täällä, vaan hänen jäänteensä on pilkottu pyhäinjäännöksiksi pitkin kristityn maailman kirkkoja.
Seinillä oli hienoja freskoja. Mie kuvailin lattioita...

Lisää turkoosia vettä.

 Olen jo aivan kuutamolla siitä, missä tämä ihana veneretki oli, jossain Demren ja Fethiyen välissä. Joka tapauksessa tuossa on ikivanha, veden alle osittain jäänyt kaupunki Kekovan saarella ja sieltä löytyy amforaruukkuja. Näimme niitä ikkunasta veneen pohjassa. Kysyin oppaalta, eikö joku varasta niitä ruukkuja. Opas tuumasi kylmän rauhallisesti, että ei. Tivasin vielä, että mitä jos kuitenkin varastaa. Opas vastasi ilmeenkään värähtämättä: "Sitten ammumme hänet".

Tätä kaunista käytävää pitkin pääsi vessaan.

 Yllätyin siitä, että vessat olivat joka paikassa todella siistejä. Joissain pysähdyspaikoissa oli sellaisia vessoja, joissa osassa kopeista oli vain reikä lattiassa, mutta onneksi joka paikassa oli myös pönttö. Missään vessassa ei haissut, ei ollut silpettä pitkin lattioita, muusta ällöstä puhumattakaan.

Tämä hotelli oli ihana, idyllinen, oikea häämatkalaisen unelmakohde - paitsi että ilmalämpöpumppu huoneen seinässä piti järjetöntä mekkalaa ja oli varmaan laitettu päälle tuntia ennen tuloamme. Huone oli kolea ja kostea ja sen lämmetessä seinät alkoivat haista voimakkaammin ja voimakkaammin homeelle. Nukuimme huonosti.

Todella kätevää koristella katto niittaamalla siihen rutistettua paperia. On halpa ja näyttää hyvältä - kunnes vesi tulee läpi ja home kasvaa. Tässä paikassa katto oli kuitenkin hieno. Kaikissa ei.

Toinen veneretkemme, Dalyanin joella, ei mennyt ihan putkeen. Vettä satoi kaatamalla. Lenkkarini olivat likomärät saman tien kun tulin bussista ulos. Lämpöasteita oli 9. Meidän piti mennä katsomaan merikilpikonnien lisääntymispaikkaa, mutta kalastajien vehkeet olivat hajonneet reitille, emmekä päässeet. Sen sijaan kävimme katselemassa järveä. Jei, niitä suomalaiset eivät vielä ole nähneetkään... No ei, tunnelma oli kaikesta huolimatta korkealla. Meillä kävi huikea tuuri, kun koko bussissa ei ollut yhtään sellaista ihmistä, joka olisi "pilannut toisten ilmaa."

Selfie Turkissa eli - hihihi - #turkie!

Sitten seuraa kiviä, lisää kiviä, eri ikäisiä kiviä, marmorikiviä, luonnonkiviä, kaivettuja kiviä, kaiverrettuja kiviä, pinottuja kiviä, harmaita kiviä, punertavia kiviä, ruskeita kiviä...

Ala-asteella ne opeteltiin. Muistatko pylvästyypit?

Tämä on puuta. Efesoksen raunioille oli paikoin rakennettu kävelysiltoja puusta.

Maisema on pääasiassa tällaista: kiviä ja kitukasvuisia pensaita.

Ajatus siitä, että Neitsyt Maria on kipsutellut näillä samoilla kivillä, on huikaiseva. Samoin se, että seisoimme Johannes Kastajan haudalla. Myönnän sivistymättömyyteni: mie en tiennyt, että Raamatun kaksoisvirran maa, Mesopotamia, on nykyisen Turkin alueella. Kun juttelin muun matkaseurueen kanssa, en ollut ainoa. Raamatussa mainituista paikoista suurin osa on Israelissa, mutta seuraavaksi eniten niitä on Turkissa!

Turkista sanotaan, että se on vastakohtaisuuksien maa. Se on, mutta se on myös kerrostumien maa. Antiikin roomalaiset rakensivat temppelin. Kristityt muuttivat sen kirkoksi ja lopulta muslimit moskeijaksi. Sitä on koko Turkki, ainakin tämän reissun perusteella.

Lippukioskin seinät olivat melkein kaunein nähtävyys :D

Johannes Kastajan hauta

Tämän tarinan kerron, se on niin kutkuttava: En jaksa muistaa nimiä, enkä tarkistaa niitä, ne löytynevät netin syövereistä. Mutta. Eräs brittiläinen valokuvaaja oli matkailemassa ja kuvaamassa Turkissa. Hän eksyi yöllä ja osui erääseen kylään. Hänet majoitettiin ja aamulla kun hän heräsi, hän ei ollut uskoa silmiään: tämän maalaiskylän talojen terassit oli tuettu metrisillä marmoripylväillä, miehet istuskelivat puun juurella marmoripenkeillä ja vuohet laidunsivat marmoripatsaiden ja pylväänkappaleiden keskellä. Valokuvaaja otti kuvia ja näytti niitä kotimaassaan. Joku antiikintuntijaherra bongasi kuvat, matkusti Turkkiin, evakuoitti kylän asukkaat muualle ja aloitti kaivaukset. Kylä on Afrodisias. Sen lähellä on paljon kivilouhimoita, joista saatiin marmoria ja kylässä olikin toiminut antiikin aikaan tunnettu kuvanveistäjäkoulu. Nyt siellä on siis tuo osittain esiinkaivettu antiikin Afrodisiaksen kaupunki ja museo, johon näitä kuvanveistokoulun patsaita on koottu.

Löysin käsityövehkeitä! Tietäisikö joku, mitä tuolla vasemmanlaitimmaisella on tehty?

Antiikin Smurffina.

Tuhansia huikeita, ilmeikkäitä naamoja!

Miksei meillä ole oransseja liikennevaloja???

Pamukkalen kalkkikiviterassit ovat Unescon maailman- ja
luonnonperintökohde. Pysähdyimme pikaisesti.

Kävimme katsomassa dervissien pyörimistä. 

 Miun matkan kohokohta oli mattokutomo. Se työllistää 8000 kutojaa, jotka työskentelevät kotonaan. He kaikki ovat naisia ja voivat samalla hoitaa lapset ja kodin. Lisäksi kutomolla on järjetön määrä mattojen esittelijöitä ja muuta henkilökuntaa.
Naiset solmivat mattojen lisäksi seinävaatteita. Materiaaleina on villaa, puuvillaa ja silkkiä. Huikein seinävaate oli silkkinen ja siinä oli 1296 solmua neliösentillä. Se ei ollut kovin iso, mutta sitäkin yksityiskohtaisempi. Naisella saattaa mennä vaikkapa 18 kuukautta yhden maton kudontaan. En ihan saanut selville, miten homma toimii, mutta haluan ajatella, että kutomo maksaa naisille palkkaa koko ajan, eikä sitten kun matto on valmis. Joka tapauksessa niitä mattoja on aivan järjettömät määrät valmiina ja kutomolla on satakunta esittelyhuonetta niille. Valmiita mattoja ei saanut kuvata kopioinnin pelossa.

Näimme myös, miten silkkiperhosen kotelosta otetaan silkkilanka. Toukathan keitetään elävältä tuossa hommassa.

Kävimme myös korutehtaalla - miulla on joku geenivirhe, korut eivät kiinnosta minua - ja nahkatakkitehtaalla. Jälkimmäisessä osallistuimme teatteriesitykseen, johon kuului tuskaista puntarointia, tiukkaa keskustelua, rakia, teetä, lisää tuskailua, pomon hakemista, taskulaskimen näpyttelyä ja lopulta luottokortin viilausta. Miun ferrarinpunainen karitsannahkatakkini on huikean pehmeä, kevyt ja kuin tehty miulle. Miehen musta nahkatakki on upea myös. En todellakaan tiedä, teimmekö hyvät kaupat, mutta pysyimme lähes siinä hinnassa, jonka alunperin sanoimme. Inhoan tinkimistä ja sitä teatteria, mutta maassa maan tavalla ja luulen, että selvisimme siitä kunnialla.

Viimeisenä päivänä palasimme Antalyaan. Me karkasimme kaupungille, kun oli aika tutustua vanhaan kaupunkiin. Viimeinkin ihmisiä, vilinää ja normaaleja hintoja.

Viimeisenä yönä emme nukkuneet, vaikka Välimeri suloista tuutulaulua soittelikin. "Aamiainen" oli yhdeltä ja lähtö lentokentälle 1.45. Lento lähti 4.25 ja torkuimme lennolla muutaman tunnin. Olin ihmeen virkeä tiistaina, mutta keskiviikkona kostautui: olin ihan zombina ja vielä kurssipäivänä. Noloa.

Kaikkine ruokapaketteineen matka maksoi n, 400 euroa. Lähes joka päivä istuttiin 200 - 300 km bussissa. Keli oli siihen oikein sopiva. Kaikki oppaan jutut oli tietysti koristeltu Turkin parhaaksi, olihan kyse valtion sponsoroimasta reissusta, jonka on tarkotus luoda hyvää kuvaa Turkista, jolla on tähtäimessä päästä EU:n jäseneksi. En tiedä, mitä kaikkea meille ei näytetty. Olen ihan varma, että Turkissa on paljon pielessä. Silti siellä on jotain, josta me voisimme ottaa mallia: Turkin valtio tukee mm. sitä mattokutomoa. Sen vuoksi se on matkaohjelmassa. He sitoutuvat tiettyihin standardeihin mm. työntekijöiden kohtelussa ja valtio tukee kutomon vientiä niin, että jos olisin ostanut sieltä maton, se olisi kuljetettu Turkin valtion kustannuksella meille kotiovelle ja siitä olisi maksettu myös Suomen tullit ja verot. Se vaikuttaa täysin suoraan siihen naiseen, joka lastenhoidon ja siivoamisen lomassa sitoo mattoja saadakseen jokapäiväisen leipänsä. Voihan olla, että tähänkin piiloutuu jotain mätää, mistäs mie sitä voin tietää. Mutta noin ajatuksena...

Tutustuimme pintapuolisesti moniin kanssamatkalaisiin ja parin kanssa olisimme varmaan ystävystyneetkin, jos reissu olisi vielä jatkunut. Terveisiä vaan Kaarinaan, jos vahingossa satutte tätä lukemaan :)