Miehän tässä parhaillaan teen viimeisiä osia Kuolemajärven B-mallipukuun. Se tarkoittaa sitä, että A-mallipuku on se ensimmäinen, joka tarkistettavasta puvusta tehdään ja se menee säilöön
Suomen Kansallispukukeskukseen. Tilaajayhteisön kannattaa teettää oma mallipuku, jota käytetään markkinoinnissa ja vaikkapa mallina tekijöille. Usein tilaajayhteisö tilaa molemmat puvut samalla kertaa ja ne tehdään rinnan, sillä se on taloudellista ja käytännöllistä. Tässä Kuolemajärven tapauksessa tehtiin ensin A-puku ja nyt sitten tehdään sitä B-pukua. Tähän väliin ehti Jääsken naisen puvun tarkistus ja sen mallipukujen teko, joten se on mennyt edelle niiltä osin kuin olen sitä voinut tehdä. Siksi Kuolemajärven B-puvun teko on venynyt ja paukkunut. Mutta nyt on siis loppusuora menossa.
Ompelin tässä alkukesästä Kuolemajärven esiliinoja, niitä on kaksi. Ensin ompelin kirkkaamman värisen esiliinan. Siinä on vähän kirjontaa, lähinnä siinä vain kootaan kappaleita yhteen. Esiliinan hienous ovat väli- ja helmanyytinki, joista jälkimmäinen tehdään helmaan kudotun kapean sinisen kaitaleen loimilankahapsuihin. Nyytingit nypläsi Annikka Eilola, mie vain kasailin esiliinan.
 |
| Tässä kuvassa on A-puvun kirkkaan värinen esiliina, jonka äitini Tuula Tanttula-Murto on ommellut. |
Suurempitöinen ompelijan kannalta on lempeän värinen esiliina. Siinä on kapeita kirjontaraitoja, jotka eivät ole kovin huomiotaherättäviä, mutta niiden tekeminen vie kyllä aikaa. Tässäkin esiliinassa on välinyytinki. Reunoja kiertää iskuhapsu. Suurin osa kirjonnasta tehdään sinisellä Katrilli-nyytinkilangalla, jota käytetään hyvin paljon kansallispuvuissa. Osa on oranssinpunaista, ohutta kampalankaa. Myös iskuhapsuissa on pellavaa ja villaa.
 |
Tässä kuvassa on A-puvun lempeän värinen esiliina, jonka äitini Tuula Tanttula-Murto on ommellut.
|
Kirjonnat, vaikka aikaa vievätkin, ovat miun lempihommia. Olin sopinut, että toimitan molemmat esiliinat Karjalaisille kesäjuhlille 14.6., josta Kuolemajärvi-säätiön edustaja vie ne perille Turkuun. Sain esiliinan valmiiksi juuri määräaikaan mennessä, torstaina 12.6. illalla. Kaikki nämä käsinnyperrettävät pellavaiset, valkeat, täytyy pestä ennen luovutuskuntoon silittämistä. Niin tietysti tämäkin. Illalla kymmenen jälkeen pesin esiliinan. Jos siinä ei olisi villaa, olisin tietysti pessyt sen mahdollisimman kuumalla vedellä värien leviämisen ehkäisemiseksi, mutta koska siinä on, piti käyttää viileää vettä. Villan takia käytin myös villalle soveltuvaa pesuainetta ja lisäsin normaaliin tapaan reilusti suolaa pesuveteen, edelleen värien leviämistä ehkäisemään. Pesin esiliinan, huuhtelin hyvin, laiton viimeiseen huuhteluveteen tärkkiä, puristelin enimmät vedet ja jätin kuivumaan. En laittanut viimeiseen huuhteluveteen etikkaa. Älkää kysykö miksi - en tiedä. Hyvältä näytti, menin nukkumaan.
Aamulla heräsin perjaintaihin, 13. päivään. Menin heti aamupesun jälkeen katsomaan esiliinaa. Sininen väri oli levinnyt kirjontalangasta ihan valtavasti. Esiliina oli vielä hitusen kostea, joten nappasin sen ja menin heti pesemään uudelleen. Ei auttanut. Kuuumensin veden villasta välittämättä. Ei auttanut. Kokeilin eri pesuaineita ja tässä vaiheessa väriä alkoi jo irrota lisää. Ne ajatukset, joita päässäni liikkui, eivät ole julkaisukelpoisia. Kuvia tuosta vaiheesta ei ole, se ei ollut niitä hetkiä, jotka haluaisin ikuistaa.
Kun oli selvää, että sininen väri ei lähde irti pesemällä, päätin kokeilla viimeisenä vaihtoehtona Kloritea. Sainkin sillä pahimmin levinneet alueet tuosta ylimmäisen kirjonnan yläpuolelta lähtemään ja se näytti jo ihan siistiltä. Alempi kirjottu kappale sen sijaan oli vaikea puhdistaa, sillä siinä oli pakko myös vähän osua Kloritella siihen kirjontalangan päälle. Lopulta Klorite poisti väriä niin kirjontalangasta kuin noista kasvivärjätyistä ostonauhoistakin. Ja hillitön peseminen oli vanuttanut iskuhapsujen villalangat. Tulos oli tällainen:
Onneksi nyytinkin säästyi, sen purin tuosta pilalle menneestä essusta pois. Toimitin toisen essun kuten oli sovittu ja pahoittelin syvästi, että puvun loput osat viivästyvät entisestään.
Nyt on siis tehtävä uusi esiliina.
En tajua, mikä kirjontalangasta irrotti värin ja miksi vasta kuivumisvaiheessa. Siksi tein vähän testejä. "Kirjoin" lankaa johonkin ostokankaanpalaseen. Laitoin astiaan vähän kädenlämpöistä vettä ja samaa pesuainetta, jota olin käyttänyt, ajatuksenani, että vika oli pesuaineessa. Ei irronnut väriä. Lisäsin suolaa. Ei irronnut väriä. Sitten mieleeni juolahti, että tuo esiliinakangas on kudottu valkaisemattomasta pellavasta ja valkaistu Kloritella kankaana. Klorite ei lähde kuiduista koskaan kokonaan pois ja mietin aiheuttaisiko se tämän (tosin tuota kangasta on iänkaiken käytetty ongelmitta). "Kirjoin" lankaa varsinaisen essukankaan tilkkuun ja tein sille samat jutut. Ei irronnut väriä. Laitoin kuumempaa vettä, ei mitään. Sitten ajattelin, että essussahan on kasvivärjättyjä nauhoja, voisikohan niissä olla jotain puretetta tai muuta jäljellä. Laitoin samaan liemeen lillimään pätkän nauhaa. Ei irronnut väriä.
 |
Siellä lillivät. Ei irtoa väriä.
|
Esiliinasta värit levisivät vasta kuivumisvaiheessa. Laitoin tilkut kuivumaan täsmälleen samoin vaakatasoon kuin essukin oli ollut. Joko arvaat?
 |
| Kuivuessakaan ei irronnut väriä. |
En tajua. En kertakaikkiaan tajua. Nyt kaikki kemiasta, värjäyksestä, pesemisestä ja langasta ymmärtävät, mitä ihmettä tässä tapahtui?
Vyyhtesin kirjontalankaa pienelle vyyhdille ja pesin sen. Lisäsin viimeiseen huuhteluveteen etikkaa. Tässä kohtaa ei enää yllättänyt se, että langasta ei irronnut pesussa väriä.
Nyt teen uutta esiliinaa. Kirjon sillä samalla langalla, tosin nyt pestyllä ja etikkakylvyn saaneella. Pahimmassa tapauksessa tässä käy niin, että uudestakin esiliinasta leviävät värit. Voi olla, että sitten en pysty viikon rauhoittumisenkaan jälkeen kirjoittamaan siitä tänne.
Mie pidän työstäni ja pidän tästä kirjomisesta. Täytyy kuitenkin sanoa, että tekisin mieluummin perheeni kanssa jotain mukavaa sen sijaan, että teen töitä, kun muu perhe on lomalla. Tuon essun tekemiseen menee tässä kaiken muun ohella kolmisen viikkoa. Tästä pilalle menosta seurasi se, että miulla ei ole kesälomaa ja se, että rahaa ei tule. Olin tehnyt aika pitkää päivää useamman viikon, sillä harkkarin ohjeistaminen vie aikaa ja halusin tehdä hommat alta pois, että voisin olla lomalla ihan rauhassa. Jääsken mallipuvut jonottavat vuoroaan ja tähän Kuolemajärveen piti tehdä juuri nyt vielä huntu, säärisiteet ja nästyyki. Mie olen yleensä sellainen melko positiivisen kautta menevä ihminen, enkä vaivu kokonaisvaltaisesti synkkyyteen, vaikka joku asia pieleen menisikin. Perjantaina 13. päivänä halusin käpertyä itkemään ja ulvomaan ja luovuttaa ihan kokonaan, hoitakoon joku muu kaiken. Se, että harkkari oli täällä, poisti tehokkaasti sen vaihtoehdon.
No. Onneksi mie tosiaan pidän tästä työstäni. Onneksi suuri osa hommista on sellaisia, joita voi tehdä missä vain. Niinpä esimerkiksi eilisiltana, juhannusaattona, kirjoin essua ystäviemme kesämökillä.
Voimme myös lähteä perinteiselle asuntoautoreissulle perheen kera, kunhan emme ajele kovin pitkiä siivuja, sillä mie en pysty kirjomaan ja ompelemaan autossa, siinä tulee paha olo.
Mie kuulun tuohon Suomen käsityöyrittäjät -ryhmään (
Käsityökortteli) ja meillä on oma foorumi. Kun miun oli pakko saada tämä kamaluus oksennettua ulos, kirjoitin siitä tuonne foorumille. Kiukuttelin myös henkilökohtaisella Facebook-seinälläni. Itkin liikutuksesta, kun vertaistuki oli juuri sellaista, jota tarvitsin. Tuossa kohtaa ei tarvita sen suurempia sanoja, kuin että "tunnen tuskasi". Paremmin tietävät neuvojat voivat säästää luentonsa siihen vaiheeseen, kun pystyn taas vastaanottamaan jotain. Sain juuri oikeanlaista tukea ja se lienee se, miksi en sittenkään silloin pahan onnen perjantaina käpertynyt itkemään ja luovuttanut. Kiitos ihanat käsityöyrittäjäkollegat ja ystävät! Pidättehän peukkuja, että uudelle essulle ei käy huonosti?
.JPG)
.JPG)
