Punaiset kengät ja muuta maailmaa avartavaa

Kävin siis eilen Virkkukoukkusen lahjaillassa. Siellä pääsi tutustumaan myös alakerran työtiloihin ja juutuin kotvaseksi juttelemaan Tiinan kanssa. Ihastelin siisteyttä ja järjestystä, tiloissa näkyy se, että töitä tehdään, mutta tavaroilla on paikkansa ja epämääräisiä rytökasoja ei näy missään! Siinäpä miulle tavoite!

Nyt olen ihan hämmentynyt. Olen aina ollut erittäin jyrkästi ja varmasti sitä mieltä, että tahdon tehdä töitä yksin, ilman työntekijöitä, kumppaneita tai alaisia. Satunnaiset harjoittelijat kestän, mutta nautin yksinäisyydestäni, kun harjoittelujakso on ohi. Olen ollut myös vakaasti sitä mieltä, että tällä hommalla voin elättää itseni, mutten työntekijää.

Tiina kertoi työntekijöidensä Irin ja Marin "seuloutumisesta", heidän työnjaostaan ja kaiken toimivuudesta. Ja siitä, että Tiinallakin on ollut ihan samanlaisia epäilyksiä. Oivalsin siinä jutellessa, että jos saisin keskittyä vain tuon työn tekemiseen ja joku muu hoitaisi laskujen kirjoittelun, postitukset, kopioimiset, puolaamisen, tavaroiden järjestelyn, nettisivujen päivittämisen ja sen sellaisen ripellyksen, niin miulle jäis melkein tuplaten aikaa työni tekemiseen. Ja ainakin tällä hetkellä niitä töitä tuntuu olevan ihan reippaasti jonossa. Silloinhan työntekijä tienaisi palkkansa. Varmaankin jonkinlaisen osa-aikaisen, mutta kuitenkin.

Sitten on vielä rajoittunut sosiaalisuuteni. Kestäisinkö, jos täällä notkuisi joku muukin? Osaisinko olla reilu pomo? Olisin varmasti tiukka ja vaativa, mutta oikeudenmukainen. Että jos homma hoituu, niin sen saa mieluusti tehdä laulellen ja rupatellen.

Ja epävarmuus. Mitä, jos töitä ei riitä? Mitä, jos työntekijä sairastelee paljon tai osoittautuu laiskaksi tai muuten huonoksi sijoitukseksi? Mitä, jos mie sairastun? Mitä, jos työntekijä muokkaa "miun brändiä" huonommaksi? Osaanko mie luottaa johonkin toiseen niin, etten sitten tee tuplatyötä ja tarkista kaikkea (sittenhän mie vasta paska-pomo olisinkin...)?

Suurin vuori tässä on varmaan sen työntekijän korkuinen. Mistä ihmeestä löytäisin sen "täydellisen"? Tiina kertoi, miten valtavat määrät harkkareita hänen verkkonsa läpi on pudonnut ja siihen on jäänyt kaksi kultakimpaletta. Huoh. Missähän on se pesä, josta noita irejä ja mareja tulee?

No, en mie nyt oo ketään tähän palkkaamassa. Oli vaan kirjoittamisen arvoinen, vapauttava, näköalaa laajentava oivallus tuo, että sehän voisi olla mahdollista! Ehkä vielä jonain päivänä! Että jos joku näkee jossain jotain vapaina juoksevia irejä ja mareja, niin saa ilmoittaa!

Ja ei, en pysynyt lujana. Mukaan tarttuivat Maailman Ihanimmat Kengät!

Vattuja!

Sain Mouhijärven hamekankaan valmiiksi perjantaina. Flammut ovat hauskoja! Olen kertonut täällä aiemmin noiden flammulankojen sidonnasta ja värjäyttämisestä. Nyt niitä siis on kudottu kankaaseen ja hyvin toimivat!

Tähän olisin lisännyt kuvia kankaasta, mutta enpä lisää, kun ne jostain syystä latautuvat tuskallisen hitaasti, enkä mie ehdi odotella. Maybe later. Muoks: nyt toimii - tässäpä kuvia :)





Tänään on kurssipäivä, tokavika ennen joulua. Ja tunnin päästä tyttöjen koululla palaveri kopista, jonka vanhempaintoimikunta pykää kentän laidalle. Mahdottomasti ei siis jää aikaa varsinaiselle työnteolle, mutta ehtinen kirjoa muutaman rivin Kivennavan rekkoa.

Illalla on Virkkukoukkusessa lahjailta ja likat siihen aikaan kerhossa. Rahatilanne ei ole mitenkään hulppea, joten en ollut tuonne menossa, mutta kun kaveri pyysi hakemaan sieltä vähän kankaita, niin onhan se mentävä :D  Kerään luonteenlujuutta, etten sortuisi ihan mahdottomasti shoppailemaan...

Ja ne otsikon vatut, ne toi eilen asiakas, joka tuli hakemaan suurennettua pukuaan. Rasian omin kätösin poimimiaan vattuja! Herkullisia ja ilahduttivat vähintään yhtä paljon, kuin maksettu lasku :)

Käsityöhaaste lunastettu!

Kerroin keväällä Facebookin käsityöhaasteesta ja kuinka olin saanut kaksi ensimmäistä hommaa tehtyä.

Kolme oli vielä tekemättä.

Temarikurssilla aloitin kokeilun jälkeen ensimmäisen kunnollisen pallon mielessäni ystäväni M. Palloa tein aina silloin tällöin sopivassa käänteessä: kesällä kaverien mökkilaiturilla, kahvilassa, lapsia harrastuksesta odottaessa ym. Kesän jälkeen on pidellyt vähän kiireempää ja pallo odotteli valmistumistaan pari kuukautta. Tässä yhtenä iltana tuli tunne, että se on nyt tehtävä. M kyllä jo tiesi pallon saavansa. Viime viikolla hän viimein sai sen, silkkipapereihin käärittynä, postin kuljettamana.

Miun ensimmäinen temaripallo. Halkaisijaa en tullut mitanneeksi, mutta se on varmaan n. 8 cm.

V.O.:n lahjan suhteen piti vähän leikkiä salapoliisia. Yhteinen ystävä vinkkasi "hänen väreistään" ja virkkasin hänelle kaulakorun. Leikittelin vähän kuvioilla.



Yksi jäljellä. Ystävälleni V.H.:lle oli yllättävän vaikea keksiä mitään. Opin tekemään helmistä ja rautalangasta kuusen äitini järjestämässä askartelupäivässä ja ajattelin, että ehkäpä V.H. pitäisi siitä. Mie ainakin pidän, mutta kamalan vaikea tuotakin on kuvata.

Helmistä ja rautalangasta väkerretyn kuusen korkeus kippoineen on n. 12 cm.

Halusin tehdä jotain ilahduttavaa, käytännöllistä, kaunista. Hiton vaikeeta! Päädyin siihen, että ainakin nuo ovat niin pieniä (paitsi P:n mosaiikkipallo), että ne voi piilottaa, jos ei tykkää :D Tai laittaa kiertoon!

Kultakirjontaa

Himoitsen päästä Valamon opistoon kultakirjontaa opiskelemaan. Kurssi kestää 10 päivää ja siellä on 2 venäläistä opettajaa, joiden opetus käännetään suomeksi. Kultakirjontaa on käytetään kirkkotekstiilien koristelussa, mutta myös sarafaaneissa: ainakin samettisäpsien lakimuksia ja sielunlämmittäjäkankaita on kultakirjottu.

Ajatus kymmenestä päivästä luostarin rauhassa, keskittyen vain käsillä tekemiseen ja oppimiseen on yhtä aikaa kiehtova ja pelottava. Maltanko keskittyä? Tylsistynkö? Stressaanko kotiin jäävistä töistä? Ikävöinkö lapsia? En pelkää omia ajatuksiani ja viihdyn yksikseni. Kuvittelen löytäväni hippusia muotoaan hakevasta yhteydestäni kirkkoon ja uskontoon. Paneudun mielenkiintoisiin käsitöihin yleensä niin, että aika ja paikka katoavat. Teorian tasolla kurssi kuulostaa täydelliseltä.

Käytännön puoli onkin sitten toinen juttu. Kurssi maksaa 380-470 euroa. Hinta sisältää opetuksen, majoituksen ja aamupalat. Se ei siis todellakaan ole kallis, vaikka päälle tulevatkin vielä ateriat ja tarvikekustannukset. Se on kuitenkin paljon rahaa ja vaa'an toisessa kupissa painaa se, että tuolla rahalla voitaisiin lomailla tai tehdä jotain hauskaa lasten kanssa. Jos se raha siis olisi. Ainakaan juuri nyt ei ole. Ajatus kymmenestä päivästä kurssilla, kun töitä on jonossa vuodeksi eteenpäin, on myös vähän ahdistava. Tilannehan saattaa hyvinkin olla ihan toinen, kun kurssi on ajankohtainen, mutta jos tänne jää vuori kiireisiä, tekemättömiä töitä, en takuulla nauti olostani kurssilla tippaakaan. Taas toisella puolella painaa 10 päivää pois lomasta lasten kanssa. Puuh.

Samaisessa opistossa on myös Pääsiäismunien koristelukurssi. Se on toinen, mihin ehdottomasti haluaisin päästä!

Noita kultakirjontakursseja on tuolla järjestetty pitkään ja tänään ajattelen, että varmaankin siellä on niitä vielä vuonna 2013. Ehkä siiheksi ehdin kerätä rahaa ja ehkä silloin tilanne on jotenkin erilainen (hah). Että sitä odotellessa, aina kun mielesi tekisi ostaa miulle lahja, niin älä osta, lahjoita rahaa kurssimaksuun :D

Tämän verran olen kokeillut kultakirjontaa. Työpaja oli osa (muistaakseni) Rajan pinnassa -nimistä kurssisarjaa vuonna 2008. Opena oli tuolloin Riikka Santonen.

Tsuiiiihhh - tump - tsuiiiihhh - tump

Kutominen maistuu hyvältä pitkästä aikaa. Siis kun en ole pitkään aikaan kutonut. Mouhijärven hamekangasta on metri valmiina ja loput kaksi myös pian.

En muistanutkaan, mitä kaikkea "riemua" kutominen tuo tullessaan! "Laiskan lihakset" eli nuo hartiassa niskan juuressa olevat pahkurat (joku varmaan tietää niille oikeamman termin) polttelevat, alaselän valuvika muistuttelee olemassaolostaan (ja siitä, että niitä vatsalihaksia pitäis muistaa jumpata), vatsanahka hinkkautuu nilelle ja uusimpana ilona takamuskin on kovilla. Miulla on kahdet kangaspuut ja näissä toisissa on vähän kummalliset mittasuhteet. Penkin jalat eivät ole upotettuna jalkapuuhun vaan jalkapuun takana. Penkki on matalahko suhteessa puihin. Rintapuu on leveä ja sen ja luhan väli lyhyehkö. Minä olen lyhyt, persjalkainen ja lyhytkätinen. Kaikesta tästä summattuna on tuloksena se, että kutoessa keikun penkin etureunalla niin, että penkin reuna painaa koko ajan pakaran ja reiden yhtymäkohtaan. Ja koska kutoessa poljetaan koko ajan, niin käytännössä oikein hieron niitä siihen penkkiin. Au. Päätän taas yhden kerran, että laitan nuo puut myyntiin ja hommaan järkevämmät kakkospuut. Että siinäpä myyntipuhe, ostatko?

En malta nyt pelata kameran kanssa, joten tässä iloksesi kuva Mouhijärven hameen flammulangasta kuvattuna terassin kaiteella kesäisenä päivänä. Tänä aamuna oli maa jäässä ja nyt ikkunasta näkyy vain sumun läpi häämöttäviä paljaita puita. En ikävöi kesän kuumuutta, enkä noita kuvassa näkyviä reunuskiviä, jotka odottavat edelleen paikoilleen päätymistään. Vähän ikävöin sitä, kun varpaita ei palellut.

Lämpöä sielulle

Asiakkaan sielunlämmittäjä odotteli nauhaa, jota sainkin Tallinnasta. Kangas on Pietarista tuotua silkkibrokadia. Kamera ei suostu yhteistyöhön kanssani, tämä vihreäkään ei suostu tulemaan kuvatuksi oikean sävyisenä :( Minulla ei ole sopivan kokoista nukkea, enkä lähtenyt malliakaan metsästämään, kun halusin saada vaatteen lähtemään asiakkaalle, joten saatte vain yksityiskohtakuvia:







Perjantaina alkoi seurakunnan tiistaiseuran sarafaanikurssi. Perjantai oli jotenkin hallitsematon, tursuileva päivä ja tunsin oloni levottomaksi ja huonosti valmistautuneeksi kun lähdin ajamaan kurssipaikalle. Jännitin, kuten aina. Sitten kuitenkin sanat löysivät suunnilleen oikeassa järjestyksessä suustani ulos, kurssilaiset osoittautuivat rennoiksi, mukaviksi ja aikaansaaviksi ja rauhoituin, ehdin jopa nauttia. Kävin kotona nukkumassa ja lauantaina jatkoimme. Sekin lämmittää sielua, kun kurssilaisten valitsemat kankaat alkavat muotoutua kauniiksi vaatteiksi ja vahva tekemisen tahto ja riemu leijuvat tilassa!

Lauantai jatkui ystävän 40-vuotiskekkereiden merkeissä. Päänsärky pakotti miut kotiin jo yhdentoista maissa (silloin oli kyllä juhlittu jo 8 tuntia...) ja aamuyöstä sielua jo korvensi...

Neulikko

Tulin vaan sanomaan, että joskus sitä löytää ihan vahingossa tuotteen, joka vastaa vuosien huutoon. Ei enää neulatyynyyn katoavia neuloja, jotka pistävät matkalla kassin läpi! Olin skeptinen, mutta tilasin - ja toimii! Lisää tällaisia innovaatioita! Ostin omani Ullakasta, että sieltä niitä ainakin saa!